13.10.2016

Mitä sä teet

Ai me vai? Blogiin on koko tänä vuonna ilmestynyt 21 postausta. Tammikuussa tusina, helmikuussa luku on jo puolittunut, huhtikuussa pari ja kesäkuussa yksi. Voisi melkein kuvitella, että allekirjoittaneella on kiire? Nyt kuitenkin kyse hyvästä kiireestä ja terveestä stressistä. Ihanan moni on kysellyt blogissa ja muualla sosiaalisessamediassa meidän kuulumisia. Mun henkilökohtainen feisbuuk sivuhan on pelkkää rally-tokoa ja näitä karvanäätiä, puikkonokkia ja metsäisiä kuvia - eikä arki oikeastaan tästä poikkea. Niin ja kahvia, paljon kahvia. Henkilökohtaisella sivulla siis kaikki normaali blogimainen toiminta pyörii, kuka treenaa ja mitä treenaa, kuka on ilmottu ja mihinkin ja tietysti iso läjä lässynläätä maailman parhaista karvapalloista. Heräsi joskus ajatus, josko pitäisi olla eläimillä oma feisbuuksivu - vaan mitäpä mä sitten omalleni kirjoittaisin? Toisaalta en myöskään hyväksy kaikkia tyyppejä julkaisujani lukemaan, joten ilmeisen moni asioista kiinnostunut jää päivitysten ulkopuolelle. Mutkikasta, auttakee joku päättämään.

Yrittäjän arki rullaa kivasti omalla painollaan, joskin aina välillä on auttamattoman kiire - kuten alla olevasta kollaasista paistaa, ei meillä kaikilla. Onneksi oma yritys on kuitenkin aina yhtä ihana ja juhlii kaksi vuotissynttäriään 14.11.2016! Töissä ehtinyt toki kaikki muuttua jo moneen kertaan, mutta kanta-asiakkaat on edelleen tallella, voi te ihanat. Miten voikaan olla ihana mennä töihin, keittää kahvit ja istua tiskin taakse omine ajatuksineen ennen tuntien ja uittojen alkamista. Hetkisen kuluttua ulko-ovi käy ja kynsien rapina käytävässä on tuttu. Tunnistaa jo jokaisen asiakkaan heti ensimmäisten metrin aikana, vaikkei vielä koko koirakkoa näy. Tiskillä hymyillään reippaasti, vaihdetaan kuulumiset ja asiakkaat ilahduttaa muistamalla meidän kisamenestystä tai nimppareitakin (myös minun eikä vain koirien)! Pullaa, kukkia, tuloskarkkia ja kahvia, siitä on meikän lounas tehty. Loppu ilta jatkuu ihanien asiakkaiden parissa, enkä rehellisesti ole ikinä nauttinut töistä näin paljon! Enkä takuulla ole ennen töissä nauranut joka tunti yhdessä asiakkaiden kanssa. Rally-toko valmennettavia on kertynyt huikean isoa lauma, uusia ihastuttavia uintiasiakkaita tulee aina vain lisää ja eniten sydäntä lämmittää se, että ihmiset jäävät meille pysyviksi asiakkaiksi. Niin mukava tietää, että me ollaan teidän arvoisia. 



Leevi on näin nopsasti laskettuna nyt 2 vuotta, 7 kuukautta ja 14 päivää. Vuosikkaana liki monttutuomion saaneesta koirasta ei ole tietokaan. Ja minä vihdoin toipunut tapahtuneesta, niin siis sellaiseen pisteeseen, että edelleen Leevi käy todella neuroottisesti säännöllisesti lihashuollossa, toteamassa että kaikki on hyvin. Leevi on terve, onnellinen ja aina niin ihana.

Lelli on käynyt koko vuonna kahdessa kokeessa, molemmat rallyä tietenkin. Ensimmäinen oli helmikuussa Ojangon hallissa, josta käytiin hakemassa tuomarin kommentti ''koiraa jännitti kovin'' - samaan lappuun olisi voinut kirjoittaa, ohjaajaa jännitti 
perkeleesti valtavasti. Toinen koe oli toukokuussa, Ojangossa ulkokentillä. Täältä käytiin hakemassa reilusti ja rehellisesti arvosteltu viimeinen avoimen hyväksytty pistein 81/100 ja RTK2. Noissa kisoissa koira oli puolet radasta niinkuin on treeneissäkin, nosti itseään seuruissa ja kehtasi haukahtaakin! Herkkislapanen rulettaa, ja sai armottoman paljon pusuja nameineen radan jälkeen. Tämän hurrrrjan harrastusuran lisäksi tyyppi on käynyt treenaamassa kisahäiriössä enemmän kuin ikinä aikaisemmin. Ollut mukana jokaisella kisamatkalla, kisapaikalla, leirillä ja treenilöissäkin.

Tietysti tyyppi kävi myös toukokuussa näytelmässä, hakemassa sitä kuuluisaa Harrastus-Hoota. Paljon kehuja kasvattajilta, tuomarilta ja seuraneidiltä sekä laatuarvostelu Erittäin Hyvä. Kaikki varmaankin aavistelee, että mihin tämä johtaa - Leevi on siis enää tuloksia vaille valio ja pääsi kastroitavaksi kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Kastroinnista pelkästään hyvää sanottavaa! Koira on oma entinen itsensä, mutta stressinmäärä on vähintään puolittunut. 

Leevilä on koko kesän treenaillut kaikkea kovin siistiä ja jokainen treeni vie eteenpäin. Nyt onkin juniorkoira ilmoitettu rallyssä seuraavaan kokeeseen! Voittajaluokan korkkaaminen on meille iso juttu ja toivon vain niin paljon, että oltaisiin kehässä yhtä iloisia, yhtenäisiä ja hervottomia kuin treeneissäkin. Marraskuun alussa tämä koitos edessä, ei niin mitään tavoitteita koko kokeelle - ollaan vaan me.

Ruffe, rupsu, ruuruu, rupu. Pieni Kepposen poika on yhtä mussu kuin aiemmin. Arki ikuisen luottohurtan kanssa on mahtavaa. Rusakoiden ja peurojen metsästys on niin last season, ettei koira kevääseen verraten katoa mihinkään. Ruu on saanut rallytellä oikein olan takaa ja vitsi että meillä voi olla kivaa! Uusia aluevaltauksiakin on tänä vuonna tehty. 

Rallyssä tavoitteina oli RTK4, joka pamahtikin plakkariin jo kesäkuussa, kolmella kokeella. Tämän jälkeen kisailtiin ihan treenimielessä ja hauskaa pitäen. Ylivireongelma nostelee tasaisin väliajoin päätään, mutten oletakaan, että tämä höyrypää tästä enää mihinkään laantuisi. Valiotuloksia saadaan varmasti metsästää pieni ikuisuus, onneksi treenailua ja kisailu kelpaa meille aina! Itsemme kuitenkin ylitimme, kun tavoitteet täyttyivät jo alkuvuodesta ja pääsimme mukaan rally-tokon Suomenmestaruuksiin! SM-kisat olivat aivan ihana kokemus. Kisoihin haki toista sataa koiraa, ja me kuuluimme niihin jotka karsinnan jälkeen pääsivät kuudenkymmenen parhaan joukkoon. Kisapäivän ensimmäinen karsintarata sujui alun vireongelmasta huolimatta mainiosti, ja ensimmäisen kolmen kyltin jälkeen näytettiin sitä meidän parasta osaamista! Tuloksena karsintaradalta 90/100, meidän parhaat pisteemme tähänasti. Nämä riittivät myös finaaliradalle! Äärettömän hauskan, mutta pitkän päivän jälkeen lähti meillä finaalissa vähän mopo käsistä. Muistan koko radan vain ajatelleeni, miten hienoa on kuulua tähän Suomen 20 parhaan rallyistin joukkoon. Meidän paras osaaminen jäi illalla tosin lähtoruutuun, mutta ihan sairaan kivaa oli silti. Tuomarilta kiltti pisteytys 70/100 ja sijoitus SM17. 

Uutena aluevaltauksena tänä vuonna Ruu kävi tanssahtelemassa koiratanssikisoissa! Ja kyllä, minäkin tanssin huojuin julkisesti. Kisat olivat Janakkalassa, taidettiin elää elokuuta. Koreografia muuttui vielä päivää ennen kisoja ja treenimäärät olivat kovin vähäiset, muttei tämä näköjään haitannut. Ruun ensimmäisistä ALO HTM kisoista 163,33/200, näinollen KuMa, kolmas sija ja siirto seuraavaan luokkaan! Seuraavat tanssikisat saavatkin odottaa, kun treenaillaan vireasioiden parissa vielä tovi.

Ruu on pysynyt terveenä liki koko vuoden. Syyskuussa mun ollessa Norjassa tyyppi oli raapinut korvansa auki, ja tätä paranneltiin tipposen kanssa 4 päivää. Nopsasti meni siis ohi, mutta. Yleiskunnon tarkastuksessa kuului 2014 puhtaaksi kuunnellusta sydämestä särähtävä sivuääni. Tätä tutkitaan lisää ensi viikolla EKGn ja ultran voimin. Lääkäri tietysti taputtelu olalle ja intti kovasti, että luultavasti ei ole mitään, mutta tarkastetaan silti. Hohhoijaa. Muutamaa itkua myöhemmin, olen ihan valmis kuulemaan diagnoosin tämän särähdykseen. Koira ei siis oirele mitenkään, joten sormet ristissä, että kyseessä on vain lievä sivuääni jonka kanssa koira elelee piiiiiiiiitkään huolettomana. 




Kiinnostaako lukijoita enää meidän touhut? Isompi kysymys tietysti, mitä, miten, milloin ja ehtiikö allekirjoittanut kirjoittelemaan edes epäsäännöllisen säännöllisesti. Tänään oli kuitenkin tosi hyvä fiilinkin kirjoitella tapahtunutta, selata kuvia ja väkertää kollaaseja. Onko meitä siis kaivattu, miten blogin pitäisi jatkua?

Toivottavaa meille törkeenä tsemppiä niin Leevin voittajaluokan korkkaukseen, kuin myös extra tsempit Ruffen sydäntutkimukseen. Toivottavasti lukijoilla on menossa mukava syksy!