''Lepoviikko''

Viime kisoihin mennessä valittelin huonoa oloa ja kuten sanottu tavoitteisiin oli listattu se, ettei ohjaaja pyörry tai oksenna kehään. Niiltä osin tavoitteet täytetty, mutta voi taivas kun tulikaan maanantai aamu. Vatsatauti taitaa olla viimeisin mitä ikinä kenellekään toivoisin, ja viimeisimmän olen tainnut sairastaa tarhaikäisenä. Koiranomistajalle ja yrittäjälle ei mikään helppo virus.

Viikosta selvittiin kuitenkin yllättävän hyvin. Sunnuntaista keskiviikkoon koirat nukkui mun kanssa kotona ja kävivät hurjia 500m lenksuja miehen kanssa - hänelläkin paha flunssa päällä. Keskiviikkona koirat olivat vielä ihan järkipäisiä, mikä oli musta yllättävää ja mukava huomata. Jokatapauksessa toivoin niille parempia lenkkejä ja päiviä. Niimpä Leevi lähti keskiviikko iltana vanhemmilleni Rassea leikittämään.

Koittipa torstai ja oma olo edelleen yhtä karsea. Riitti yksi tekstiviesti Roosalle ja Ruffe haettiin pikapikaa belkkarien seuraksi suureen Sipooseen isoine pihoineen. Tämän lisäksi moni muu ilmoitti että voisi koirani ottaa milloin ikinä vaan tarvetta olisi. Lämmittä sydäntä hurjasti, että kaikki olette noin auttavaisia! Perjantaina välähti joku toivon kipinä ja Ruffe tuli kotiin. Karvakäärö olikin mukavasti rauhallinen ja mutainen hoitoreissultaan. Viihtyi kainalossa koko viikonlopun, edelleen huimilla 500m lenksuillaan. Lauantaina ja sunnuntaina sain jopa istuttua lattialla sen verran, että naksuttelin täysin tarpeettomia kolikkotemppuja, jotta tyyppi pääsi jotain touhuamaan.

Viikonlopun aikana olo huononi ja parani ja huononi ja parani. Enimmäkseen huononi. Sunnuntai iltana Leevi kuitenkin tuli kotiin, ja oli hänkin käyttäytynyt vallan mallikkaasti. Molemmat koirat sai hoitotädeiltään kehuja ja lupauksia tuli että koirat saisi viedä takaisin jos ei olo kohene. Ihanaa, kelvollisia karvakorvia olen tainnut kasvattaa - ainakin vieraskoreita, jos ei muuta. Tänään auringon noustessa (oikeasti paistoi aurinko, hämmentävä kokemus) olo oli edelleen ihan surkea. Niimpä miljoonas soitto lääkäriin, ja vihdoin sain ihan lääkkeetkin tautiin, hiphei! Tehokkaat lääkkeet olikin, kun tänään pääsin ensimmäistä kertaa viikkoon ulos ovesta ja hurrrrjan 3km remmikävelylenksun, kiitos vaan isosiskolle henkisestä tuesta tällä matkallani.

Kyllä vaan on voittaja olo ja arvostaa terveyttä taas uudella tapaa. Kamala tauti ja toivottavasti lääkkeet puree huomenna yhtä hyvin kun tänään, jotta pääsisi töihin kouluttelemaan taas ihania oppilaita. Kiitos siis kärsivällisille koirille, ihanille hoitopaikoille, sairaanhoitaja/avomies Juusolle ja maailman parhaalle yrityskumppanille joka meni keuhkoputkentulehduksessa mun sijasta töihin. Yrittäjyyden suola nämä sairaspäivät, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Toivotaan, että on lepoviikko levätty ja päästäisiin normaaliin arkeen kiinni!

Ps. Kuvituksena muutaman viikon takaisia leikkikuvia Leevistä ja Nean valloittavasta kirppusheltti Demistä, kuvienottohetkellä 6kk ikäinen ipana. Viimeisessä kuvassa myös Nean vähemmän kirppusheltti Dana 4v.

Potilas Leevistä, ihan vain Leeviksi

''Ihan Leevi vaan'', vastaan nykyään helpottavan usein siihen, kun joku kysyy osaa ottavilla kasvoillaan mitä meidän pikku potilaalle kuuluu. Leevin tilanne on edistynyt huimasti diagnoosipäivästä hoitojen ja huollon kautta tähän päivään mennessä. Leevin diagnoosista kirjoitettu postaus löytyy tästä linkistä.

Diagnoosin jälkeen Leevi kävi puolitoista kuukautta joka tiistai fyssarilla. Tämän ajan tyyppi söi kipulääkettä, jolla saatiin neljässä viikossa huonomman lonkan aiheuttama niveltulehdus kuriin. Tyyppi oli kipulääke kuurin ajan välillä huonompi, välillä parempi. Lenkkejä tehtiin päivässä kolme ja yhteisajaksi lenkeille taisi olla maksimi 20min.

Seuraava vaihe oli joka toinen tiistai fyssarille meno. Tämän vaiheen aikana Leevi oli edelleen vähän kiikun kaakun, ja lihasmassa tietenkin heikentynyt. Muistan monen monta itkuista puhelua kasvattajalle, omalle äidilleni, luotto ystäville ja fyssarille. Kiitos kaikille tuesta! Viimein keksittiin fyssarin kanssa kokeilla kultahippuhoitoa. Ai että mitä hippuja? Ihmisillä reumaan käytetty hoitomuoto, josta löytyy varmasti tietoa googlettamalla.

Hippuhoito joko toimi tai miljoona muuta kokeilemaamme asiaa toimi, tai sitten kaikki vaivannäkö yhteensä tuotti haluttua tulosta, sillä Leevi alkoi pikku hiljaa palautua sumuisesta olemuksestaan. Kultahippujen jälkeen saatiin vihreää valoa lenkkeilylle. Koira pääsi viimein hihnastaan eroon, kunhan oli ensin lämmitellyt olemattomat lihakset ja käyttäytyi maltillisesti 5-15minuuttia vapaana. fyssarikäynnit harvenivat, kun Leevin oireilu väheni pikku hiljaa. Kipulääkkeitä ei olla kuurin jälkeen otettu tippaakaan, eikä tarvetta selvästi ole ollut. Niveltulehduksilla on tapana uusia, joten olen enemmän kuin onnellinen, että meillä ei ole uusiutunut.

Muistan fyssarin luvanneen, että kesällä tyyppi voisi juosta vapaana ja olla ihan Leevi vaan. Talvella ja vielä alku keväästäkin sitä oli vaikea uskoa, vaikka halusinkin niin toivoa. Koko talven meidän lenkit rajoittui alle puoleen tuntiin ja harrastuksena meillä oli pikku miehen mielenaktivointi sisällä rally-tokon ja kolikoiden etsinnän parissa. Keväällä saatiin tosiaan lupa lenkkeilyyn ja normaaliin rauhalliseen rally-tokoiluun, joka piristi pientä poikaa niin ettei moni uskokaan. Fyssarikäynnit olivat kuukausittaisia ja vihdoin toukokuussa fyssari tokaisi, että nyt tyyppi on valmis olemaan ihan vaan tavallinen koira. Myönnän pillittäneeni! Alla kuva ensimmäisistä ulkoleikkihetkistä kesältä.

Kesällä Leevi oli oma itsensä, mutta. Lihakset eivät tietenkään hetkessä palaudu ja tapeltiin hetki jos toinenkin tyypin ruokavalion kanssa. Millä saada massaa pienelle sheltille, joka syö jo kolminkertaisen ruokamäärän suosituksiin verrattuna ja käyttää ravintoaan tehokkaasti juosten vapaana päivät pitkät. 50/50 ruokinnalla mentiin ja useampaa ruokaa kokeiltiin. Lopulta tyydyttiin Canaganiin, joka sopi mahalle ja odoteltiin rauhassa lihaksien vastausta.

Kesällä uitiin hirmuisesti, saatiin leikkiä koirakaverien kanssa (ei tosin omistaja uskaltanut viedä isoimpien riehukaverien luokse) ja rally-toko sujui oikein mallikkaasti. Leevi oli niinkin hyvässä kunnossa, että paremman puoliskon kanssa oltiin yhtä hymyä. Leevi suoritti itselleen kesäkuun aikana RTK1 tittelin. Allekirjoittanut lähti rentoihin kokeisiin hakemaan nuorukaiselle vain kisatilanteesta tunnelmaa, kun tyyppi oli elänyt talven ja kevään ihan pumpulissa. Ohjaajansa yllättäen pieni mies pärjäsi mainiosti, pistein 94/100, 84/100 ja 93/100. Muistan pidelleeni pientä miestä sylissä viimeisen radan jälkeen toisen syödessä kokonaista nakkia, olin niin kamalan onnellinen.

Fyssarilla käytiin heinäkuussa, niinkuin oli toukokuussa sovittu. Toukokuusta heinäkuuhun oli Leevin pisin hoitoväli, eikä ollut turhan pitkä! Mun oli liki mahdotonta uskoa, kun fyssari kiitti minua hyvästä työstä ja taputteli Leeviä joka oli nukahtunut akupunkito neulojensa kanssa lattialle. Tyyppi oli paremmassa kunnossa kuin aiemmin, ja uusi hoitopäivä määrättiin jonnekin syksylle. Tämä päivä ei ole vielä koittanut. Leevi kävi hieronnassa viime kuun lopulla, jossa todettiin lavassa kevyttä kireyttä, ja muuten letkeä nuori mies. Otettiin toinen hieronta heti tälle viikolle, ja keskiviikkona todettiin entistä letkeämpi tyyppi. Miten tähän tottuu? Miten tottua siihen, että mulla ei enää ole potilasta, mulla on ihan vain Leevi. Tätä enempää en olisi koskaan voinut toivoa tai edes kuvitella.

Saan usein kyselyitä puolitutuilta, tutuilta ja tuntemattomilta. että joko olen lopettanut koiran. Joko olen päästänyt sen tuskistaan, ja joko olen hommanut uuden kilpakaverin. Purkahdin ensimmäisen kerran nämä kuullessani itkuun. Nyt osaan jo hymyillä asialle. Kaikki Leevin nähneet tietävän enemmän kuin hyvin, miten paljon voi pienellä eläimellä olla elämän iloa ja draivia! Olen äärettömän kiitollinen, että fyssarimme kannusti minua jatkamaan sitkeästi työskentelyä Leevin kanssa. Lähdin Leevin kuntoutukseen mukaan koko sydämmelläni ja näin lopussa kiitos seisoo. Minulla on maailman onnellisin Leevi, joka saa elää täyttä koiran elämää päivittäin.

Koiran elämä, se oli ainoa vaatimus hoidoille. Tein alusta asti selväksi, että jatkuvalla kipulääkityksellä huumattu kotona makaava mytty ei olisi oikein Leeviä kohtaan. En myöskään koskaan asettanut harrastuskorttia pöytään, harrastuksista viis - kunhan koiralla on hyvä koiran elämä. Kunhan se saisi juosta vapaana, leikkiä, syödä hyvin ja olla vapaa kaikista rajoitteista ja kivuista. Tämä on nyt täyttynyt ja olen ikikiitollinen kaikille tämän mahdollistaneille. Aloittelevana yrittäjänä olisi lompakko loppunut kesken, jos kasvattaja, oma perhe ja kaikki muut osalliset eivät olisi minua ja Leeviä auttaneet. En edes tiedä miten kiittää. En tiedä mitä tekisin ilman teitä, enkä todella tiedä miten elämä jatkuisi ilman tätä valopilkettä elämässä.

Saan joka aamu herätä hervottoman kuolaisiin pusuihin, nauttia ulkoilmasta lehtiä jahtaavan nuorukaisen kanssa, syödä iltapalaa ruskeat nappisilmät kaikkia liikkeitäni valvoen ja käpertyä sänkyyn pienen karvakerän viereen. Tämän kaiken lisäki saan vielä älyttömänä bonuksena harrastaa meidän molempien ihannoimaa lempilajia, ja luoda meidän yhteistyöstä päivä päivältä saumattomampaa. Vain yksi voi olla, ihan vain Leevi ♥

Jos elämä ois helppoo

Leevin oireilu alkoi tammikuun lopussa (26.1.2015). Se ei aktiivisesti ontunut alussa, eikä oikeastaan missään vaiheessa. Ainoa oikea näkyvä oire oli vasemman takajalan käyttämättä jättäminen portaiden alaspäin menoissa. Ensimmäisen kuukauden liike oli puhdasta ja hyvännäköistä, kummallisen kipukäytöksen (läheisyyden kaipuu, lisääntynyt juominen ym.) käytiin kuitenkin siellä fyssarilla (80€). Yleislääkärille en vaivautunut viemään, sieltä kun saa aina niitä kipulääkkeitä, ainiin ja sitä kuuluisaa lepoa. Tosi helppo yhdistelmä, kivuttomaksi turrutettu koira ja lepo? Ei onnistu, kivuttomana kaveri painelisi menemään miten sattuu, ja rikkoisi lisää. Fyssarikäynti ja sieltä löydöksiä. 

FYSSARI #1 3.2.2015

• Reagoi käsittelyssä vahvasti koko takapäähän (murahteli, luikerteli)
• Vasen takajalka ei sietänyt käsittelyä lainkaan (ei suoristunut)
• Liike oli puhdasta, käynnissä, ravissa ja laukassa
• Koska kinnervika on yleinen, pelättiin heti pahinta

Tätä seurasi kahden viikon remmilenkkeily. Ei kirjoiteltu kipulääkkeitä, koska koira ei todella mitenkään muuten oireillut. Kotiläksynä venyttelyjä (joita ei pystynyt suorittamaan omien liikeratojensa mukaisesti) ja rauhallista eloa. Tässä välissä harjoiteltiin pääkopan vuoksi hirveä määrä uusia temppuja, ja koirani osaa nyt kerätä lattialta kolikot kippoon. Että niin tylsäksi meni elämä. Koska kehittelin päässäni kauhukuvia googlen avulla erinäisistä sairauksista, olin varma että Leevillä oli luusyöpä, kinnerluksaatio ja ainakin kuusi muuta ongelmaa. Täten varasin osteopaatti ajan(70€), jotta saisin laajemman mielipide piirin. Ruffe pääsi samalla käsittelyyn, ja olikin hyvässä kuosissa.

OSTEOPAATTI #1 11.2.2015

• Liike oli hiukan vinottaista, paino jakautunut selvästi kropassa
• Lonkka, sekä polvet reagoivat käsittelyyn vahvasti
• Kinner ei reagoinut enää lainkaan
• Paikallaan seistessäkin paino oli aina jakautunut vain toiselle puolelle
• Epäillys ristisiteiden repeämästä, (vaikka koira ei lainkaan ontunut?)

Tämän jälkeen pureskelin kynsiä vielä enemmän. Ristarien meno olisi ollut ihan kamalaa. Onneksi oma järki (lue: paniikkisoitto fyssarille) kuitenkin muutamassa päivässä voitti ja lähinnä koiran lonkkine tulevaisuutta. Sisäaktivoinnit jatkuivat, ja huolen määrä kertyi päivien mittaan. Portaiden alasmeno näytti oikeasti hankalalta, ja vasen takajalka ei suoristunut enää edes 40% siitä mahdollisesta sadasta. Venytyksissä otti heti vastaa, ulisi ja repi jalan pois masun alle koukkuun. Yllättäen ei sitten venytelty kummemmin, kun en epäammatilaisena lähde koiraa painamaan väkisin venytyksiin. Vihdoin koitti kaukaiselta tuntunut toinen fyssarikäynti (54€).

FYSSARI #2 17.2.2015

• Liikeradat huonontuneet, ihmisen avustamat venytykset liki mahdottomia
• Polvi saatiin suljettua eipäillyistä pois, kintereen kera
• Lonkka reagoi jokaisen suunnan venytyksiin todella voimakkaasti
• Ortopedi kävi kokeilemassa, ja vahvisti vian olevan lonkissa

Tänä päivänä varattiin ortopedi aika (419€). Vastahan siitä on alle vuosi, kun toisen koirani kanssa siellä kävin. Vaan ei auta, leuka pystyyn ja kohti huomista. Ortopedi aika varattiin kaaaauuuuaas. Leevi täytti vuoden 1.3, jolloin saa virallsiakin kuvia, joten kuvausaika sai päivämääräkseen 5.3. Tässä mukana muutamakin eläinlääkäri, fyssari ja orto. Aikaa vierähti kello kahdeksasta aamulla, aina kello kolmeen päivällä. 

ORTOPEDI #1 5.3.2015

• Otettiin viralliset kuvat lonkista, kyynäristä ja ristinikamista
• Virallinen tutkimuspolvista, kuin myös epäviralliset röntgenit
• Hereillä tehty liikeratojen vääntelyssä ei saatu tehtyä venytyksiä
• Nukutuksen alaisena tehdyissä venytyksissä heräsi ajatus lonkkadysplasiasta

Kahvin hörpintä aulan puolella ei auttanut paniikkiin, ja olikin välissä pakko lähteä ulkoilemaan ja ajattelemaan muita, ettei tullut hulluksi. Kun vihdoin päästiin kuvia katsomaan oli meillä vastassa odottamattomia asioita. Tiesin asioiden olevan huonosti, kun kutsuttiin kokoustilaan tutkimaan kuvia - pois muiden ihmisten silmien alta. Sain onneksi Leevin puoli tokkuraisena syliini kuvien katselun ajaksi, niin olipahan jotain mitä rutistaa. Hirveän urhea pieni mies toimitti potilaan virkaa todella hyvin. 

Ennen kun kuvat läväytettiin näytölle sain käteeni hoitotodistuksen, laskun ja diagnoosin. Voitte arvata minkä luin ensin? Diagnoosi lista oli pitkä, mutta tämä jäi käteen. ''Leevillä on todettu lonkkadysplasia, sekä lonkkinivelen löysyys. Kuin myös lonkkanivelen synoviitti - eli nivelkalvon tulehdus.'' Tämä yksinään olisi riittänyt nuoren naisen shokeeraamiseen, mutta tämän lisäksi Leevillä on jotain niinkin harvinaista, ettei oireryhmälle ole vielä nimeäkään keksitty.''Lantio luu on kiinnittynyt ainoastaan selkään, mahdollisesti rustolla tai ei lainkaan taka osasta''. Yllä havainnollistava kuva. Luustokuvista mahdoton sanoa, onko siellä rustoa, lihasta tai ei mitään, pitämässä luusto paikallaan. Vasemmalla terveluusto, oikealla Leevin tilannetta hyvin vähän valoittava mysteerituherrus.

Tältä käynniltä käteen jäi huolen lisäksi kipulääkkeitä kuukaudeksi. Ensimmäiset päivät rauhallisesti kipulääkkeisiin totutellen ja fyssari aikaan asti remissä, sekä pieniä hetkiä vapaana - venytykset suositeltuja. Heti seuraavan viikon torstaille varattiin yhtämielisesti orton kanssa fyssari aika (56€), katsotaan mitä ollaan saatu aikaan. Tässä välissä saatiin jo kennelliitolta tietoja (alle viikossa?!). 

FYSSARI #3 12.3.2015

• Venytykset onnistui huomattavasti paremmin
• Laaserin antamisen jälkeen jalan kokonaan suoristuskin onnistui
• Edelleen varovainen takapäästään, mutta kaikki hoito saatiin tehtyä
• Puitiin läpi luustokuvia ja mahdollisuuksia

Kipulääkkeistä selvästi apua tulehdukseen heti, mitään sivuoireita ei ole ilmennyt. Juo toki edelleen runsaasti/pissii paljon, mutta muutoin normaali eläin. Fyssarilta saatiin taas hurjasti luottoa tulevaan ja apuja vaivanneisiin kysymyksiin. Tuo luustosta puuttuvan palasen kohdalla hänellä oli onneksi kokemuksia! ''Tämä on huonoimmassa tapauksessa aiheuttanut koiralle lihasjumeja rankaan''. Ei yhtään huono uutinen. Lihasjumit on ennaltaehkäistävissä ja hoidettavissa, näistä jutuista mulla tuon jumiherkän Ruffen kanssa on kokemusta. Suuuuren suuri kivi vierähti sydämmeltä ja saatoin hetkin tiristellä fyssarin lattialla Leeviä musutellen. 

Nyt on pari päivää kulunut fyssari käynnistä, ja tyyppi on taas alkanut venyttelemään enemmän. Saan jo itsekin venyttää kaikkia koipia mallikkaasti ja liikkuminen taas parantunut. Ei kuitenkaan tuudittauduta tähän, jaa jumppaillaan jatkossa ahkerasti - niinkuin nytkin. Onnellisen suuri kasa uusia harjoitteita takataskussa ja vahvaluotto siihen, että Leevi pääsee elämään oireetonta elämää. Tämän onnellisempi ihminen ei voi olla, ei vaan voi.

Kennelliitto palautti lonkat C/C'nä kun olin odottanut pahempaa. Dysplasia sana on vaan niin käsittämättömän ruma, eikä sijoiltaan meno kuullosta yhtään mukavammalta. Näillä lonkilla kuitenkin pääsee elämässä eteenpäin, ja olen vaan niin onnellinen Leevin puolesta, ettei tuloksiin pärähtänyt D/D tai E/E lukemia. Myös isona plussana symmetrisyys. Molemmilla puolilla C/C on helpompi koiralle, kuin toisen puolen heikkous. Nyt vaan rauhassa jatketaan kipulääkkeet loppuun, tutustutaan vesijuoksumattoon ja kasvatellaan takajalkoihin tukevia lihaksia ihan olan takaa.

Kaikki tämä vaiva ja laskut ovat olleet sen arvoisia. Tiedän mikä koiralla on, tiedän että voin auttaa ja vaikutta, ja kaikenlisäksi ammattilaisten avustamana tiedän että miten. Tämä liki kahden kuukauden hirveä ajanjakso on nyt takanapäin, ja me voidaan keskittyä tulehduksesta paranemiseen, ja keväästä nauttimiseen! Onni on tervehtymään päin oleva pieni eläin, joka tulee elämään elämään TÄYSIN RINNOIN!

Toipilaspäiväkirja #2

Koipeliini (lue:leevi) kävi eilen (3.2) fyssarilla ensimmäistä kertaa. Odottelu huoneessa oleminen tuotti pienelle miehelle pään vaivaa ja nukkumisen välissä piti huudella vieraisiin pöytiin parit epävarmuus pillahdukset. Tästä huolimatta hyvin suijui eka kerta Viikin yliopistollisella. Hoitotäti oli Leevistä jännittävä, mulle tuttu tyyppi (Kirsti Lind) ja osasikin Leevin voittaa puolelleen nopsasti. Penska antoin hyvin käsitellä itseään, vaikka sainkin ensi kertaa kuulla pienen miehen suuren murinan.

Kummallisesti oireillut takajalka otti heti silmään käsittelyssä. Kirsti koski kintereeseen (akillesjänne) niin alkoi matala murina kuulua. Fiilis jäi joko päälle, ja/tai polvikin on kipeä sillä murina jatkui koko jalan tutkinnan ajan. Toinen takanen ei saanut aikaan reaktiota, niinkuin ei kumpikaan etujalkakaan. Takakoiven venytyksissä Leevi pisti vastaan. Eteenpäin alka venyi ja suoristui, taaksepäin venytys löi heti jalan koukkuun ja sama tilanne kun koukistajaa tehtiin. Joten tästä epäillys lonkkaan. Ranka ja muu kroppa oli hienosti auki ja käsiteltävissä. Liikkeet näytti hyvältä, ja saatiin hirmusesti kehuja meidän ravista - en vängännyt vastaan, Leevillä on upea ravi. Isoja, pieniä oireita siis ja selkeitä reaktioita kerta toisensa jälkeen. Tämä käynti lähinnä vahvistu mun tunteen siitä että kaikki ei ole kunnossa, ja pisti epätiedon siemenen kytemään oikeen kunnolla.

Kahden viikon päähän varattiin toinen aika Kirstille. Ja tämän jälkeen onkin luvassa luusto kuvat, kun kaverilla ikä riittää. Hohhoijjakkaa. Ei ole elämä koirien kanssa aina helppoa, mutta hitto miten näissä aina tajuaa sen tärkeimmän. Vaikka mun koiria aina muutenkin arvostan ihan omina itseinään, niin näissä aina herää kuinka juuri mulla on ne maailman parhaat koirat - niinkuin varmasti teillä kaikilla lukijoillakin. Muistan tämän taas astetta paremmin, ja levolla lähdetään taas liikkelle. Remmilenkkejä 70% ja 30% vapaana, mielen aktivointia ja uimaton kaksi viikkoa - hormoonihyrrällä saattaa palaa käpy nopsastikin. Tuleepahan reenittyä olemista vaan. 

Matka jatkuu

Osteopaatilta päästiin lääkärille, jossa tehtiin perustarkastus ja maailman kovakouraisimmat venytykset (lue: ei enää koskaan mennä samaan paikkaan). Lääkäri totesi samat asiat kuin minä hänelle ''Ontuu vasenta etujalkaa, johtu varmaan takajalasta, enkä löydä selkeää kipukohtaa''. Tämän jälkeen hän empimättä kirjotti meille aika rankat kipulääkkeet, tokaisi vain että varman päälle. Ei puhettakaan ollut fyssarille menemisestä, kunnes minä avasin suuni. Lääkäri kuitenkin tuki ajatustani ja sanoi, että voisin aloittaa kipulääkekuurin vasta fyssarin jälkeen. Tästä suoraan soitto Viikin Yliopistolliseen, ja fyssari ajan sain heti torstaiksi.

Eilen kurvattiin siis Viikkiin, yllättävän positiivisin mielin. Minua ei enää ehkä pelota se, että mitä jalasta löytyy. Tahdon vain palavasti tietää, mikä siinä on vikana ja mitä voin asialle tehdä. Käsittely sujui mukavasti, ja fyssarikin tokaisi, että ompa hoitomyönteinen tapaus. Ruffe lössähti matolle itse ja sulki silmät. Harmikseen, tämä ei kuitenkaan ollut hierontaa, vaan nyt etsittiin kipupisteitä. Jo liikkeitä katsoessa fyssarimme huomautti, että luulee takajalan olevan kaiken pahan alku. Koira pysyi onneksi suorassa, mutta epäpuhdashan sen liike on. Ei ehkä maallikon silmään, mutta sekä ammattilainen että omistaja tällaisen muutoksen huomaa.

Lopputulos käsittelyn jälkeen oli seuraava. Vasemman etujalan ranne tuntuu reagoivan voimakkaammin kuin muu osa jalasta. Toistuvasti laajentaa silmiään ja koittaa päästä pois tilanteesta.Turvotusta ja aristelua siis näkyvissä. Kävi se kerran huomauttamassa ihan irvistämälläkin. Keskiselkä on jumissa, johtuu luultavasti jommasta kummasta/tai kummastakin jalasta. Vasen takajalka on mysteeri. Aristaa koko jalkaa, mutta polvessa tuntuisi olevan jotain epämääräistä. Sain itsekin tunnustella, ja polvessa tosiaan on kummallinen patti lumpion jälkeen, suunnilleen siinä mihin reisilihas kiinnittyy.Näillä puheilla päätettiin vielä lykätä kipulääkekuuria ja varata ortopediaika. 

Ortepedille siis matkamme jatkuu. Fyssarikäynnissä positiivista oli se, että Ruffen lanne, lavat ja reidet olivat täysin auki! Tätä en ole kuullu viimeiseen kahteen vuoteen. Aina on ollut jossain näistä edes pieni jumi. Ei ole enää. Hitto miten hyvältä tuntuukaan. Mielessä toki kummittelee edelleen tämä rumasana, nivelrikko. Kaikesta me kuitenkin selviydytään, ja nyt vaan odotellaan ortopediaikaamme. 

Vanhan herran huolia

Pienten ilojen keskellä arki on ollut aika harmaata Lassen kohdalla. Sen elämänilo oli kesällä käsinkosketeltavaa ja kuultavaa. Heitetty tennispallo jaksettiin hakea, tietenkin vain pari kertaa. Ruffen perässä juostiin, eikä omista luista luovuttu. Ensimmäisellä uinti kerralla jaksoi uida hyvin 20 minuuttia, mutta nyt kymmenen kohdalla näyttää rättiväsyneeltä.

Ennen barffausta oli aika, kun Lasse asui kodinhoitohuoneessa. Sen maha oli jatkuvasti ihan kuralla - siis ihan. Lääkäreillä ei ollut tähän selitystä, eikä lääkitystä. Kun porukat oli luovuttamassa, vedin barffikortin esiin. Lasse on pärjännyt sisälle kakkimatta ja ilman löysää mahaa, yli kuusi kuukautta. Mikään ruokinnassa tai liikunnassa ei ole muuttunut. Mutta meidän talo alkaa taas näyttää kolkolta. Nyt ensimmäisenä lähti olohuoneen karvamatto pesulaan, tästäkö se taas alkaa?

Kodinhoitohuoneeseen nyt vapaaehtoisesti siirtynyt vanhus on ihan raasu. Kuvassa näkyvä skenaario on arkipäiväinen. Aamulla ei meinaa millään jaksaa lähteä pikku lenkille, ja ylämäen olen joutunut kantamaankin ylös. Äidillä ja minulla on aika yhteinen mielipide siitä, että koira ei ole entisillään, eikä se näin voi elää. Koiran omistajuus ja kohtalo ovat kuitenkin toisella henkilöllä, jolla tiedän luopumisen olevan äärettömän hankalaa. Onhan Lasse hänen ensimmäinen koiransa. Voin vain kuvitella.

Barffauksen ohella poika on kuitenkin joutunut syömään raintolisää, mikä pilkkoo ruokaa pienemmäksi, kun Lassen kroppa ei siihen enää pysty. Yksi tabletti päivässä on siis pitänyt mahan kasassa, eikä meistä kukaan ole halukas nostamaan annosta - sillä suunta on kohti huononpaa. Turkki on menettänyt kaiken kiiltonsa ja tekstuurinsa. Koira pesusta huolimatta haisee erittäin tunkkaiselle, näkö ja kuulo reistailee, takajalat eivät enää kanna ja säpsymiskohtauksia tulee kymmeniä päivittäin. Eli siis näitä korkeille, rapiseville, ym äänille säpsähtelyä, tärinää ja parketilla kaatuilua. Koira on naamallaan ainakin kymmenen kertaa päivässä. Parketilla kaveri on ihan bambi jäällä.

Lääkärikäynti olisi varmaan taas paikallaa, mutta mitähän sieltä tulee. Kipulääkkeitä, annoksen nostoa, toiveita vai huonoja uutisia. Meillä ei kovin suuressa arvossa pidetä eläinlääkäreitä enää, vastaukset kun on harvassa. Täytyypi pitää vähän keskustelua vanhuksen hyvinvoinnista. Onhan se kuitenkin meidän Lasse.

Poikia talo pullollaan

Eilen mulle tupsahti töihin tuttuja vetämästäni pentuagista, nimittäin shelttipoika Tico. Pojun vanhemmat lähtivät viikonlopun viettoon hippasen kauemmas, joten Tico pääsi meille kolmeksi päiväksi. Ruffella oli asenne ongelma ensitapaamisen kohdilla, lähinnä nauratti toisen urputus. Se on ihan kamalan mustasukkainen muista koirista mun lähelläni - on aina ollut. Tico kuitenkin viis veisasi ja jakoi pusuja kaikille. Ruffe sulatteli asiaa ensimmäiset pari tuntia, kunnes vihdoin hyväksyi kaverin omaan yleelliseen seuraansa.

Ilta vietettiin totuttelun parissa. Kotoa tosiaan löytyy tämä hurjistahurjin tappokone - Lasse. Ärrieri herra on tullut toimeen tasan kolmen koiran kanssa koko elämänsä aikana. Dansu-sheltti on ollut yksi näistä onnekkaista. Dana on pienempi, ja alistuvainen joten Lassella ei ollut syytä pompotteluun. Ticon kanssa oletin samaa, mutta sain yllätyksen. Lasse punki ihan iholle tavatessaan Ticoa, ja poika nappasikin ärrieriä korvasta kiinni ja älähti suureleisesti. Se toimi. Lasse järkyttyi ja jäi hiljaa seisomaan paikalleen, kunnes pojat alkoivatkin leikkiä. Kai se näinkin käy, vaikka Lasse taitaa ollakin pohjan alimmaisena - voi toista. Ymmälläni olen edelleen siitä, että tälläkin hetkellä pojat makaavat kaikki makkarin lattialla sulassa sovussa. Ja Lasse on tavallista iloisempi, ihanaa, että sille löytyy näitä shelttikavereita.

Ruokinnan kanssa on saanut olla skarppina. Ruffe söi jotain tunnistamatonta keskiviikko yönä, eikä oksennutus yrityksistä huolimatta aarteestaan lupunut. 2,5 päivää se olikin täysin kakkavapaa koira, mikä huolestutti suuresti. Puuron, öljyn ja uinnin avustuksella kuitenkin saatiin mahdollinen tukos auki ja koira entiselleen, kummallisesti se ei missään vaiheessa käyttäytynyt - mutta tottakai huoli oli suuri. Saakelin koiramyrkyttäjätkin vallitsee helsingissä. Ticolla puolestaan oli maha vetänyt löysälle ennen tänne tuloa, ja mammallansa tietenkin siitä huoli. Yhdessä puhuttiin barffaamisesta, ja täällä onkin aloiteltu vaihdosta piiiikku hiljaa. Millä vauhdilla menikään Ticon ruoka, kun kuppiin tipahti sika/kana/nauta pallero, namnam. Aamuruuat siis syöty ja matka kohti pidempää aamulenkkiä alkaa pian, heti kun lopetan kahvista ja auringosta nauttimisen. 

Mission Impossible

Kuuma kalle-jutun kirjoitettuani olen kovasti syventynyt meidän utuukaiseen ongelmaamme, vai onko se uusi sittenkään? Kamala määrä kysymyksiä on virrannut, niin blogissa, feisbuukissa, sähköpostissa kuin ihan tekstiviesteilläkin, joihin ajoin nyt vastata ihan ajatuksella. Kiitos teille, jotka olette kaikennäköistä vinkkiä antaneet, ja teille jotka olette näitä kysymyksiä kysyneet. Auttaa kamalasti myös itseä, kun ulkopuolinen huomaa asioita - tai kyseenalaistaa. Elkää ymmärtäkö väärin, vastaan haraajia ei jaksa kukaan. Tässä kuitenkin vastauksia ja mietteitä kysymyksiinne.

Terveys, pitäisikö käydä tarkistuttamassa?

• Ruffe kävi osteopaatilla, löydettiin liikkunut nikama
• Nikama on paikoillaan ja uusi aika osteopaatille on varausvaiheessa
• Käy hierojalla, kerran kuussa - ei moitittavaa
• Selkä kuvautettu kuumumisen alkamisen jälkeen, kaikki kunnossa

Ruokinta, mitä Ruffe syö?

• Royal Caninista vaihdettiin raakaruokintaan, Mushia siis
• Syönyt nyt kolmisen kuukautta, aikalailla yhdenmukainen kuumumisen kanssa
• Lääkärin hyväksymä taulukko käytössä, sisältääköhän liikaa energiaa?
• Iho, silmät ja turkki voinut paremmin ruuan vaihdoksessa, samoin kynnet

Hoitokoirat ja yhteislenkit - kuumuuko näissä?

• Valitettavasti nykyään kyllä, ei kuitenkaan käy minuun kiinni
• Toisaalta mukavaa, että leikkii nyt muiden kanssa innolla
• Puolustaa ruokaansa koirilta, joten hoitokoirille antamani namit saa kierroksia aikaan
• Muista koiran lepopäivät, myös yhteislenkeistä nykyään. Max I per viikko!
• Yksi kaverikoira matkassa ei nosta kierroksia, esim. Bea.
• Koirapuistossa ei kuumu, selvästi arempi siellä

Agility, paljonko treenaatte?

• Kesällä liikaa, tauot oli toukokuussa ja heinäkuussa
• Ohjatut meillä on keskiviikkoisin, vaparoin myös kerran viikossa (liikaa)
• Vähennetään hallilla treenaamista kertaan viikossa!
• Hinkkaamiset voi hoitaa omalla pihalla - ei kuumu lainkaan
• Remmissä nuuskuttelu lenkit käyttöön ennen treenejä - edellisenä päivänä
• Pysyy lähdössä, kouluttajat huomio vain mun huonoa ohjausta -tästä varmasti johtuukin

Eikö Ruffe ole kuumunut aijemmin?

• On, ei vain ennen ole käynyt repimässä lahkeita - tätä en siedä
• Hassua sinänsä, ettää nykyään osaa hölkkälenkillä olla nätisti jahtaamatta
• Mutta treenatessa on kahta pahempi hammasveikko

Miksi doboa ja fysiikka treeniä, sekä uusia temppuja?

• Nämä menee ihan aivojumpankin puitteissa
• Lisää keskittymistä ja tietoisuutta omasta liikkeestä
• Uuden oppiminen väsyttää ja rauhoittaa mieltäkin

Lenkkeily, liikuttekohan liikaa?

• Voi olla, Ruffelle kelpaa 20 km tai lenkitönkin päivä
• Vähennetään vapaana olo lenkkejä - heti remmiin jos käy lahkeeseen
• Otetaan reppu taas käyttöön, ravaa hitaasti ja omaa työn, ei hötkyile

Uinti, millaisessa mielentilassa se on?

• Hyvässä, ellei paikalla ole muita koiria
• Kahden kun ollaan, niin ui ja keskittyy
• Muiden koirien kanssa napsii toisten housukarvoja ja räkyttää laidalla
• On todella tyytyväinen ja väsynyt uinnin jälkeen

Palkkaus, kuumutatko koiraa vahingossa?

• Namilla palkkaus - Ruffe on todella innokasruokailija, ehkä liian kiva palkka
• Lelulla palkkaus - toimii aina välillä ja silloin tekeekin töitä hienosti
• Apuohjaajan palkkaamana - hämmentyy, joskus toimii joskus ei
• Targetilla - hyvä vauhti, toimii
• En koskaan juokse palkka kädessäni ja palkkaan käteen vain ohjaustreeneissä (esim. pakkovalssi)

Miten koira treenaa muita lajeja, toko, frisbee?

• Tokossa hyvä mielentila, ei käy lahkeeseen
• Rally-tokossa vielä parempi, johtuu ehkä omasta asenteesta
• Frisbeessä kuumuu, nykyään toinen kiekko aina valmiina - ei ongelmaa
• Dobossa ehdottomasti paras mielentila!

Vieläkö löytyy ideoita tai kysymyksiä?

Kaikki apu otetaan vastaan ja harkintaan.

PEVISA !

Perjantaina käytiin tekemässä muutamat tutkimukset, vainoharhaisen aksamamman vuoksi. Eläinlääkäriasema Ahmassa, oli taas ryhmikset, niinkuin joka kuukausi. Paikalla oli imatralta tulleet Sarkasen lääkärit, sekä röntkenissä venäläistaustainen Andrzej Suchodolski. Muistin jo viime kerralta, että Miehisempi Sarkanen ei ihan minun mieleeni ollut. Housut roikkuivat putkikorjaaja tyylillä hiukan matalalla ja asiakas palvelu... no sitä ei ainakaan ollut minun kohdallani. Tälläkin kertaa sama homma, paitsi että nyt piti puuttua minun koulutustapaani. ''Ei sitä koiraa tarvitse kehua, hyvin se pysyy siinä pöydällä.'' - nimenomaan. Tottakai minä kehun toista, kun antaan tuntemattoman miehen kopeloida silmät läpi kummallisilla laitteilla täysin mukisematta ja paikallaan. Damn right, I will! Siskon kanssa molemmat kihistiin aulassa aiheesta pidempikin tovi, ei ollut Sarkasen paikka sanoa milloin kehua ja milloin ei.

Itse tulokset olivat kuitenkin hyviä! Sydämmenkuuntelussa ei todettu mitään poikkeavaa, oikea urheilija. Erittäin terve ja laadukas sydän siellä pumppaa, ja kuulemma vielä pitkäänkin. Sivuäänistä olin huolestunut, mutta turhaan, terve kuin pukki. Silmissä aika oletettava tulos, molemmat silmät terveitä, ei perinnöllisiä silmäsairauksia. Oikeassa silmässä Diatchis, eli ylimääräisiä ripsiä. Kaksi taisi olla. Tämä olikin jo tiedossa, ei vain oltu virallisesti tutkittu aijemmin, kun ei pentuna näitä näkynyt. Silmähän siis oireilee välillä, kutisee ja näin edespäin, vuotaa välillä kirkasta nestettä, muttei häiritse tuon menoa lainkaan. Voisin nyt kuitenkin ripset paikannettua nyppäistä ne pois, jaiks. Toivottavasti en puhko herran silmiä tässä operaatiossa.

Nukuttaminen on aina yhtä kamalaa, vaikka tällä kertaa vähän naurattikin tuon kaverin kuukahtaminen. Muilla koirilla samassa huoneessa meni ainakin triplasti enemmän aikaa, ja virtaa olisi silti riittänyt. Ruffelle annettiin pienempi annos kuin pitäisi, ja silti se sammui ensimmäisen kymmenen sekunnin sisällä. Heräämössäkin tämä kaveri oli vielä ihan pihalla, ja sai herätellä oikein kunnolla, kun ei adredaliinipiikkikään tuntunut hemmoon tehoavan. Siellä me sitten seilattiin jalat ristissä kohti bussipysäkkiä, kovin hitaalla temmolla, raasu.

Vielä viimeinen osa oli kuvauttamatta, nimittäin selkä. Selässä ei ollut mitään vikaa, ei ylimääräisä nikamia tai puuttuvia osasia. Ei kiertymiä tai kaartumia, ja notkoakaan ei löytynyt. Olen todella iloinen, että koira on nyt kokonaan kuvautettu ja tutkittu terveeksi kaikin puolin. Tuossa samalla juteltiin noi lonkat läpi, eikä ole muuttuneet yhtään viime kuvauksista, joka taas on vahviste sille, että B/C lonkkaisen kanssa voi harrastaa ja kisata. Vainoharhainen kun olen, niin piti sitäkin taas kysellä. Oi että mulla on hyvä mieli, eikä tule enää Sarkasia ikävä. Toivottavasti löydetään toinen hyvähintainen ryhmispaikka, jos jotain vielä pitää tutkia. Näitä saa muuten ehdotaa!

Mitä osia teidän koiraltanne on kuvautettu?

Ja mitkä kuuluvat teidän rotunne pakollisiin jalostustutkimuksiin ym.

Mitä tänään syötäisiin?

 Meillä vaihdettiin eläinlääkäri käynnistä viisastuneen ruuanmaksajan toimesta vihdoin ruoka Lasselle. Lääkäri mittaili lämpöä ja kävi ison litanian testejä läpi, kaikki kuitenkin hyvin. Lassessa ei ollut mitään normaalista poikkeavaa. Ei siis muuta selitystä kahden viikon vesiripulille, kuin vanhuus. No, tämähän tietenkin pitää paikkansa, onhan Lasse pian 13-vuotias. Lääkkeeksi saatiin suhteellisen luonnonläheinen ravintolisä, joka tukee Lassen masun toimintaa joka päivä. Nyt ensin tämä viiden viikon kuuri kahdella napilla päivässä, sitten vähennys yhteen ja mikäli niinkin toimii hyvin, voi vielä tiputtaa puolikkaaseen.

Puhuttiin pitkä tovi ruokailemisesta. Lassehan on tottunut syömään kerran päivässä. Viimeisimmässä kokeilussa oli tosiaan Purina, eikä sekään selvästi sopinut. Sitä edeltävissä ruuissa oli täysin eriainesosia, eikä ruuilla (ainakaan kaikilla) ole yhteistätekijää -  paitsi lisä-, väri- ja makuaineet. Niimpä lääkärillä tokaisin hetken mietittyäni, että miten olisi raakaruokinta. Lääkäri alkoi silmät hehkuen ihannoimaan meidän puitteita, ja suositteli raakaruokintaa välittömästi. Tämä olisi hänen mielestään paras vaihtoehto, ja tulisi halvemmaksi kuin kalliit lääkenappulat. Eipä siinä minulle ollut kauheasti miettimistä. Piti kuitenkin vakuuttaa Lassen lompakot, eli meidän porukat. Tähän kului puolisen tuntia, laajan barffaus esittelyn kera. Ne oli myyty.

Perjantaina siis alkoi vanhan herran barffaus, pehmeästi lohiaterialla. Vähän varoittelin, että saattaa mennä vatsa tosi sekaisin ja oksennellakin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Lasse söi erittäin rauhallisesti ja nautti ruuasta. Hotkiminen unohtui ilmeisesti makuelämysten keskellä. Seuraava päivä sisälsikin kana-aterian ja uutta ravintoöljyä. Tämäkin näytti maistuvan, vähän ripeämmin kuin kala. Tänään olisikin luupäivä luvassa, pienen liha-annoksen kera. 

Musta on niin mukava barffata. Niin koiran, kuin itsenikin puolesta. Tulee niin hyvä olo, kun tiedän oikeasti tarkalleen mitä koirani syö, eikä paketin kyljessä lue tuhatta eri E-kirjainta tai liutaa numerosarjoja. Jo näin kahden päivän jälkeen huomaa selvän eron silmissä, Lassen simmut on kirkastuneet, eivätkä ole viimeyönä rähmineet. Aijai, kyllä on Lassella mukavat eläkepäivät. Ruffe pysyy vielä 50/50 jaettelussa, sillä syö kahdesti päivässä. Näin on myös helppo napata mukana seilaava koira reissuun, kun ei tarvitse ottaa koko pakastinta mukaan. Muistetaan vain aina tämä 12 tunnin tauko ruokien välissä!

Olen muuten havainnut käsiä ja lattiota säästävän tavan pistää pötköjä osiin. Pöytään kiinni, taltta ja leka käteen. On muuten nopeaa, yli 80 patukan rivi taittui hetkessä järjestykselmälliseksi pakastearsenaaliksi. On muuten hiukan ahdasta pakastimessa, mutta eipä minun tarvitse mitään pakastepitsoja vetääkään. Molempi parempi!

Mitäs teillä syödään?

Nappulat, märkäruoka, raakaruokinta, kotiruokinta, lisukkeita?

Vanhan koiran ongelmat

Lassen postausta on jo kyseltykin, anteeksi että unohdan papasta välillä kirjoittaa. Lasse kärsi viime viikonlopuna hyvin ikävän päivän. Lauantai aamuna ennen päättäreitä, oli Lasse alkanut linkuttamaan etutassuaan. Tämä poikkeaa normaalista, vaikka välillä itseään linkutteleekin, on linkutus aina ollut leikatussa takajalassa. Etutassua siis ontua, eikä antanut katsoa ollenkaan. Iltapäivällä saapui näitä vieraita, ja Lasse joutui stressikäytöksensä vuoksi odottamaan omassa huoneessaa juhlien ajan. Kun vihdoin tuli hiljaista, ja Lasse haettiin takaisin ihmisten ilmoille, oli sen tassu eriskummallisen näköinen. Tumman punainen nestettä tihkuva möykky. Tassun huuhtelu ei käynyt päinsä, joten pienen puhdistuksen jälkeen laitoin tassun päälle siteen ja tötsän päähän.

Aamulla tilanne oli jälleen muuttunut. Tötsä oli ollut liian pieni, ja mahdollistanut siteen repisimisen. Tassu oli rajusti turvonnut ja aivan pinkki. Puhdistus onnistui kahden ihmisen voimin, tötterö päässä ja koira sidottuna. Oli varmasti äärettömän kipeä, en ole koskaan nähnyt Lassea niin hurjana. Puhdistaessa huomasin isompi kokoisen patin jalassa, ja eläinlääkärille samantien soitto. Saatiin aika ainoastaan Myyrmäen eläinsairaala Aistiin. Suuntasimmekin siis sinne hetimmiten. Paikalla saimme odottaa useamman tunnin. Sillä paikalla oli paljon hätätapauksia. Meillä kuitenkin oli pienimmät ongelmat, joten odoteltiin kiltisti ja nautittiin ilmaisesta kahvista sen minkä kerkesimme. 

Lassen tassussa todettiin olevan mätäpaise. Puhdistus vaati rauhoittavia, kuonokopan sekä kolme ihmistä. Terrierin taistelutahto, huhhu. Tassu ajeltiin, ja puhdistettiin perusteellisesti. Sekä niskaan pistettiin kahdet pistokset, antibiootti ja kipulääke. Määrättiin suunkautta molempia muutamaksi päiväksi. Antibiootti on siis edelleen päällä.

Tassu näyttää tänään jo hyvältä. Paise on hävinnyt ja tassu ei turvota ollenkaan. Ei tarvita siteitä, pelkkä huuhtelu ja viilennys riittää kahdesti päivässä. Lasse alkaa oppia liikkumaan tötterönsä kanssa. Vaikka Ruffe yrittääkin sillä leikkiä kovasti. Edelleen kuitenkin pidettävä tötsää päässä, yrittää kovasti nuolla tassua, mikä ei taas ole kovin lupaava merkki. Toivotaan Lasselle paranemisi, eikö?

Meidän BC

Paljonkohan on aikaa vierähtänyt meidän virallisista terveystutkimuksista - liikaa. Aikanaan kun Viikissä käytiin kuvauttamassa Alexanderilla, niin tokaisi hän, että ehdottomasti A tai B. Olin pakahtua ilosta. Kennelliitolta tuli kuitenkin ämpärillinen loskaa niskaan, tuloksena B/C. Monen lääkärin kanssa keskutelujen ja kennelliitollekin juteltujen tuntien jälkeen, todettiin, että on niiiin liki, ettei tulos ole A/B. Bee lonkka on erittäin lähellä olla täydellinen, mutta se jokin puuttuu. Cee lonkka on kovin lähellä olla Bee lonkka, mutta jotain pientä oli pielessä. 

Nämä tulokset eivät minun sydäntäni raavi, sillä sain kaikilta rohkaistukset kisaamaan ja harrastamaan normaalisti. Nämä eivät kuulemma kulumalla pahene. Neljään lääkäriin luottaen, me harrastetaan ja kisataan normaalisti. Vainoharhaisuuksissani haluan kuitenkin käydä kuvauttamassa luuston uudestaan jossain vaiheessa. Hyvähän se on tarkistaa.

Tulokset oli aika odotettavissa, Ruffen äidiltä löytyy C/C ja isiltä B/B. Ensimmäiseksi koiraksi kun tämän vesselin sain, en osannut katsella sukutauluja enää siinä vaiheessa, kun tyrkättiin ihana karvapallo syliin. Enkä kadu, ette Ruffen otin. Se on silti terve, eikä lonkissa olevat 'viat' ole kuluvaa tai etenevää sortti. Iloinen harrastaja siis jatkaa harrastamistaan. Loppuosa koirasta olikin priimaa, polvet ja kyynäret 0/0. (Ainoa) Epävirallinen silmätutkimus oli myös puhdas. 

Seuraava penneli tulee A/A yhdistelmästä, sitten kun sen aika tulee. Kuullostaapa näin kirjoitettuna siltä, että littaisin Ruffea. Ei, en sentään. Se on sama iloinen, ihana ja terve. Onneksi ei ollut huonompia lonkkia, C/C lonkilla en harrastaisi näin aktiivisesti - saati kisaisi, ja sitä huonommilla en ollenkaan. Ehkä slowlityä.

Millaiset luustot teidän hauvoilta löytyy?

Onko kyseessä aktiiviharrasta vai sunnuntai rallatteija?

Dobdob

Doboilusta en olekaan pitkään aikaan päivittänyt, vähän hävettää. Tämä johtuu siitä, että mun selkä ongelmat ovat estäneet kaiken istumisen. Lattialla istuminen dobopalloa pidellen tuntui kamalalta, joten Ruffekin on joutunut dobo tauolle. Tuloksia saatiin kuitenkin viimeisimmällä treenikaudella. Ruffen paino nousi 500g, ja tämä kaikki oli lihasta. Löllyvä kylkiosa katosi kokonaan, ja reidet paisuivat vähän jykevimmiksi. 

Ruffe selvästi nauttii doboilusta suuresti, ja siksi harmittaakin nykyinen tilanne. Meillä on ollut 4 vk dobotauko. Löllykät palailevat takaisi, mur. Tasapaino tyynyllä Ruffe on kuitenkin päässyt hösläilemään. Ollaan pyöritty sen ympäri niin etujalat, kuin takalajatkin tyynyllä. Siinä on vähän jo opeteltu istumaan ''nätisti''/kerjäämään. Kaikki varmaan tietää tämän tempun.

Ennen taukoa koettiin läpimurtoja. Ruffe oppi doboillessa paljon uutta, ja suurinpana saavutuksena pidän meidän välisen luoton kasvua. Ruffe uskaltaa nousta pallolla kahdelle jalalle, kunhan saa musta vähän tukea. Istu ja maahan käskyt pallolla toimivat nopeammpi kuin maalla seistessä, ja pyörimistä pallon päällä harjoitellaan. 

Heti, kun selkä on oikeasti kunnossa. Niin palataan doboilun pariin videomateriaalin kera! Ikävä tämä minun selkä ongelma, virallisella nimellä UpSlip, lonkka siis luiskahtanut paikaltaan. Jännittää selä lihaksia, joka taas 'lyhentää' jalkaa, aiheuttaen vinon asennon. Tämän seurauksena vinoselkäranka, yläniskan jännite ja migreeni. Voi mennä tovi, ennenkuin näistä kaikista pääsee eroon, mutta minä yritän. Dobopallolla venyttelen kuitenkin itse iltaisin, kun Ruffe katsoo kateellisena vieressä. Toivottavasti Ruffekin pääsee doboilemaan pian, pitäkää mulle peukkuja!

2012

Vuosi kuullostaa jokseenkin pitkältä ajalta, vaikkei sitä todellakaan ole. Päivät kiitävät ohi hurjalla vauhdilla ja vastahan Ruffe oli mun pieni vauvvani. Poju on nyt kuitenkin jo kaksi vuotias, herranen aika. Aikuisikä on saavutettu, ja olen jokseenkin tyytyväinen siihen, että millainen nuori mies siitä rääkyvästä marsunkokoisesta kapalosta kasvoi. Paimennusvietti on kova, joka tuntuukin olevan Ainoa huolenaiheeni Ruffessa. Ehkä ensivuosi pitäisi sisällään hiukan paimennustakin?

Lonkkakuvia katsellessa viime kuussa, kysyi lääkäri minulta ''Miksi ihmeessä näin hieno koira on leikattu?''. Tietysti mua harmitti vähän, olinhan aina unelmoinut ottavani jälkeläisen Ruffesta, sen verran mahtava koira. Vastaukseni oli kuitenkin yksiselitteinen, haluan koiran parasta. Ruffen ei tarvitse nyt stressata narttuja tai karkailla agikentältä (joka tapahtui aina 10 kertaa yhdessä tunnissa). Ei tarvitse nostaa jalkaa jokaiseen tolppaan tai machoiolla kenellekkään. Ruffe on todellinen kaikkien kaveri, ja mammasta on tullut maailman kivoin juttu. Tämän vuoden näyttelykäynti olikin ensimmäinen ja viimeinenkin. Meidän näyttelyuramme osui Karjaan Kansainvälisiin näyttelyihin, jossa oli tuomaroimassa Sean Oteamus. Tulos oli EH NUK 2. Tyytyväisinä tähän suoritukseen, pysytään mielummin mätsäreissä.

Rally-tokon saralla uskaltauduttiin pitkällekin tänä vuonna. Kolmiin mölleihin ja kaksiin virallisiin kisoihin, molemmista saatiin hyväksytyt tulokset pistein 95/100 ja 98/100. Sijoituksia ei näinkään korkeilla pisteillä herunut, mutta tulokset on tuloksia. Puuttuu enää kolmas tulos, ja Ruffe on RTK1. Pitäisi tulevana vuonna siis saada RTK1 titteli, ja hakeutua jatkokurssille opettelemaan uutta ja kertaamaan vanhaa. Tuntuvat vain paikat olevan hakusessa, mutta kyllä me vielä löydetään meidän kurssimme. 

Agilityssä ollaan edetty huimasti. Niin Ruffe, kuin minäkin. Laji itsessään on aivan mahtava, ja olen kovin kiitollinen, että oman seuran jäseneksi ryhmisen kautta, päästiin siis Elina Rainingon alkeiskurssille, jolta opittiin paljon. Saatiin estevarmuutta ja liki valmiita suorituksia, paljon keppitreeniä ja yksityisopetusta. Kesän hiipuessa jatkettiin vielä toinen kurssi, taisi kulkea nimellä jatkoalkeiskurssi. Kaikki paitsi kontaktiesteet ja kepit saatiin valmiiksi, ja hyppytekniikkaa parannettua. Siihen loppuikin meidän ryhmän yhteinen tie ja talvi alkoi. Talvikaudeksi päästiin onneksi Tuulin ja Sallin kera uuteen ryhmään. Kouluttajana toimii Isabella Fagerström, erillainen tyyli kouluttaa, ei ehkä ihan minun makuuni, mutta aina sitä oppii uutta. Ollaan edetty kurssilla kepeissä huimasti, liki täydelliseen suoritukseen, nyt alkaakin täydellisyyteen hiominen (joka ei koskaan tule valmiiksi). Kontakti treeniä on lähiaikoina ollut hurjan vähän, lähinnä lumen takia. Kotona olisi omat esteet, mutten rupea liukkaalla pinnalla rikkomaan koiraa. Mölleissä ollaan pärjätty näin loppuvuodesta paremmin, kaksista viimeisistä mölleistä, tulikin 5vp ja todella hyvät ajat. Palkinto sijoille nämä eivät kuitenkaan riittäneet. Kisatunnelmassa oli ihana huomata, ettei Ruffe jännitä uusia halleja enää ollenkaan. Lohjalla keinonurmi ja kaikuva suuri tila, ei ollut ongelma. Kouvuhaassa liukas kokolattiamatto ja pienehkö kissanhajuinen tila, ei ongelma. HSKHlla jättiläismäinen ja äänekäs tila, ei ongelma. Uusimpana kokemuksena sporttikoirahalli ja äänekkäät tuulettimet, vähän vilkuili, mutta ei sen suurempaa ongelmaa.

Tämän vuosi on terveyden kannalta ollut vaihteleva. On ollut edelleen Ruffen silmien kanssa ongelmia, kutisevat simmut sillä tulee aina olemaan, joskus enemmän joskus vähemmän. Tipat auttavat aina, joten ei häiritse koiran elämänlaatua. Kesällä saatiin kahteenkin otteeseen nenäpunkkeja riesaksemme, tietysti nämä tarttuivat Lasseenkin ja räkimistä sai kuunnella pidemmänkin tovin. Näihin pitäisi olla parempi hoitokeino. Syksyllä kohdattiin täysin uusi ongelma, nimittäin Ruffe iho. Kurakelien alkaessa herra alkoi muodostamaan finnejä masuun ja ihottumaakin ilmeni. Kaiken tämän lisäksi, poju päätti nuolla kaikki nämä auki, joten tötterölle oli käyttöä. Hävisivät hoidon avulla ja talven tullen, toivotaan ettei tule takaisin keväällä. Viimeisin lääkärikäynti koski kuitenkin lonkka-, polvi- ja kyynärnivel kuvauksia. Tulokset eivät vieläkään ole tulleet, ehkä ensivuonna sitten.

Sydämmelliset kiitokset ihanille lukijoillemme!

Blogin pitäminen on mulle rakas harrastus. On ihana tulla kotiin treeneistä ja venytellä lattialla läppärin ympärillä, kirjoitellen muistiin omia juttujaan. Vielä ihanampaa on se, että kuinka montaa ihmistä kiinnostaa meidän asiamme ja oppimisemme. Pentukuvakilpaluun osallistui mahtavat 29 koirakkoa, voiton vei suloinen Manu labradori. Me sen sijaan osallistuttiin Mr. Twistin blogin ''hauskin koirakuva''-kilpailuun ja pääsimmekin kakkosiksi teidän avullanne. Äänestäneiden kesken arvottiin herkkuyllärri, joka meni Jennielle. Näin vuoden päätteeksi arvoin lukijoiden kesken herkkuyllätyksen, arvonnan voittajaksi päätyi Ella!

Tänä vuonna saatiin paljon hyviä kokemuksia ja uusia ystäviä. Lähipiiri osti koiranpentuja useampaankin otteeseen. Piia sai valkoisenpaimenkoira ihanuuden Sisun, jonka kanssa vietettiin kesällä enemmänkin aikaa. Mätsäriseuraakin löytyi aina. Ystävni Jade, hommasi itselleen lapinporokoira sekoituksen, joska par' aikaa kasvaa pieni koirakansalainen. Ruffe on saanut ensimmäisen shelttikaverinsa, Tepon. Ellaa ja Teppoa ollaan muutamaan otteeseen nähty lenkin merkeissä ja mätsäritunnelmassakin. Heitä nähdään varmasti vielä lisää! Vuoden mittaan on suhteet naapuriimme parantuneet, ja käytiinkin viimeksi eilen Lindan ja hänen hovawarttinsa Rudolfin kanssa lenkillä. Ihana, että on löytynyt näin paljon uusia tuttavuuksia ja heidän ihastuttavia koiriaan, kiitos kaikille yhteisistä hetkistä! Ensi vuoden tavoitteista osa löytyy tästä alapuolelta.

Ruffelle

• Terveenä pysyminen
• Lapsifobian voittaminen
• Paimennuksen kokeilu
• Luonnetesti
• Rally-tokon jatkokurssille
• RTK1 titteli
• Agilityssä virallisiin ykkösten kisoihin
• Kepit liki täydellisiksi
• Kunnolliset 2on2off kontaktit
• Ohjausta paremmaksi, ehkä luennon muodossa
• Dobo

Lasselle

• Terveenä pysyminen
• Kunnon kohotus, mahdollisuuksien mukaan
• Iloisia eläkepäiviä

Itselle

• Treenipäiväkirjan aloittaminen
• Ruokavalion muutos
• Kovempi kunto
• Dobo
• Terveellisempi elämäntyyli

Erillaisuus on rikkaus

Näin joulun alla kiirettä pitää enemmän, kuin ajattelin. Tänä ihanaisena lauantaina jätin joulujuhlankin väliin, koska ajattelin vähän rauhoittua näitten mun menemisten kanssa (niin varmaan). Viikko on mennyt vauhdikkaasti, ja treenipainoitteisesti. Tiistain treeneistä en sen enempää kertoilekkaan, kuin että treenattiin eteen- ja sivulle irtoamista, hyvin toimii. Mielettömät treenit.

Torstaina olikin nämä koivuhaan treenit, joista harvemmin postailen tekniikka- ja ohjauspainotteisuuden takia. Oma kouluttajamme Miira, oli syystä tai toisesta poissa, joten kouluttajaksi päätyi Tommi Kouvula. Mielenkiintoisia näkemyksiä agilitystä ja sen harrastsmisesta riitti. Ylenpalttisen rauhallisesti ja hillitysti käyttäytyvä kouluttaja, sopi siis Ruffelle (kevyt mieskammo) joka kävikin pusuttelemassa Tommia aina radan jälkeen. Pusuista taisi tosin tulla sähköiskuja molempien neniin, mutta mitäs me pienistä. Ensimmäinen ratapätkä olikin mukava, vähän meinasin siivekkeisiin törmäillä, mutta näistä ei virheitä ropissut. Muutamaan kertaan otettiin ja yksi ainoa virhe oli rimantiputus vitoshypyllä (tämäkin johtui minun laskevista käsistäni). Tehtiin siis rata molempiin suuntiin, ja moneen kertaan. Valssit tuli helppoihin kohtiin, joten todella ehti ajatella ja tehdä ne selkeästi. Hyvä harjoitella välilä ihan alusta asioita. Kuuntelelinkin kouluttajaa, niinkuin en koskaan ennen olisi valsseja tehnyt, paljon enemmän saa näinpäin irti asioista.

Odottelu aika sujui hyvin keittiön puolella, jossa leikittiin Ruffen kanssa narupallolla, että saataisiin lelupalkkaus onnistuneemmaksi. Innostuu aina aika-ajoi, mutta yleensä jättää lelut sikseen, koska on tietoinen taskussa pullottavista nameista (on kokeiltu ilman namejakin, kaaos). Yllä oleva pätkä oli jostain syystä hemmetin vaikea muistaa, miksi? 20 esteen rata jää päähän heti, mutta tämä rata ei vain tuntunut onnistuvan, kun itse pyörin ilman koiraa. Koiran tullessa mukaan, muisti palasi aina yllättäen. Tämäkin toiseen suuntaan ja moneen kertaan, loppu etäpalkalla ja vauhtia riitti. Todella mukava käydä useamman erilaisen ihmisen treeneissä, kun saa näin paljon uusia ideoita. Uutta oli sekin, että ratapohjaa ihasteltiin Ipadilta, mihin tämä maailma on menossa.

Viimeviikollahan käytiin kuvauttamassa Ruffea, ja joka päivä päivittelen kennelliito sivuja, josko oisivat jo tulleet. Niissähän menee viikko pari, tai kolmekin. Mutta, polvista tuli jo tulokset, 0/0 ! Muita tuloksia vielä odotellessa ehtii stressata paljon, mutta lämmittää jo meidän pieniä punaisia sydämmiä se, että ainakin ovat polvet kunnossa. Nyt palailenkin takaisin sänkyyn eilisen hotelli-illan jälkeen, ja todella toivon että herään ennen huomista. Hyvää joululomaa kaikille!