Ei takuu varmasti ole Leevin motto. Vetolajit on kiehtoneet mua pitkään, ja vauhdin hurmasta olen aina itse nauttinut. Oli se sitten agilityssä, pyörällä, autossa tai vaikka huvipuistossa, kovaa pitää päästä. Leevi varmasti allekirjoittaa tämän lauseen, ja omistajaa hirvittää koiran vauhdinhurma.
Tammikuussa vetokärpänen puri oikeen kunnolla, ja Ruffe pääsi uusine valjaineen töihin. Sekin syttyi lajiin, vähän hitaammin kuin odotin, mutta onhan se juokseminen siistiä. Itse vetäminen ei niinkään Ruffea viehättänyt, vauhtia lisää kilpailuvietti. Jos hihna löysääntyy, kiristän itse vauhtia niin johan on koira taas edellä ja pinkoo tuhatta ja sataa, hänestähän ei ohi mennä! Hölmö vetoötökkä. Leevi pääsi kahdesti junnuna mukaan kelkka hommiin, ja kerran pyörän eteen. Se oli heti valmis! Tehtiin kuitenkin ravilla töitä ja pidettiin taakka pois pennulta, hihna löysällä siis. Rauhallista jolkottelua ja hallintaa tehtiin, kunnos Leevillä diagnosoitiin luustonkasvuhäiriö.
Tammikuussa vetokärpänen puri oikeen kunnolla, ja Ruffe pääsi uusine valjaineen töihin. Sekin syttyi lajiin, vähän hitaammin kuin odotin, mutta onhan se juokseminen siistiä. Itse vetäminen ei niinkään Ruffea viehättänyt, vauhtia lisää kilpailuvietti. Jos hihna löysääntyy, kiristän itse vauhtia niin johan on koira taas edellä ja pinkoo tuhatta ja sataa, hänestähän ei ohi mennä! Hölmö vetoötökkä. Leevi pääsi kahdesti junnuna mukaan kelkka hommiin, ja kerran pyörän eteen. Se oli heti valmis! Tehtiin kuitenkin ravilla töitä ja pidettiin taakka pois pennulta, hihna löysällä siis. Rauhallista jolkottelua ja hallintaa tehtiin, kunnos Leevillä diagnosoitiin luustonkasvuhäiriö.
Vetokamat pölyttyivät muutaman kuukauden kaapissa. Ruffe pääse kuitenkin keväällä fillaroimaan useampaan otteeseen. 1-2 kertaa viikossa, ja pienet pulleat reidet oli taattu juttu. Parhaillaan juostiin belgiporukassa 7 km samaa tahtia, eikä koiralla näkynyt väsymyksen merkkejä edes lenkin lopulla. Oli se vaan niin siistiä, ja ohjaaja nautti suunnattomasti vaivattomasta etenemisestä.
Onni loppui kuitenkin lyhyeen, kun joku kaidan tien kulkija nappasi pyörän meidän omakotitalon pihasta, kahden portin takaa. Kaikenlisäksi olin itse kotona, ja oli aurinkoinen päivä klo 11 ! Kaikkea sitä vielä. Noh, pyörävarkaat ei luonnollisesti jääneet kiinni, ja mun uskollinen viisi vuotias citypyörä katosi jonnekin. Vetohommat loppuivat jälleen ja Ruffe otti parissa viikossa lisäkilon.
Viime viikon torstaina mietin, miten voisin vielä lisätä Leevin lihaskuntoa ja monipuolistaa liikuntaa. Reisiin saisi nopeasti massaa palloa viskomalla, mutta äkkinäiset käännökset ja pysähdykset ei ole meidän nivelvaivaisten lempijuttu. Niimpä luin ja luin, sekä konsultoin fyssaria. Vihreä valo oli himmeä, kokeilemalla tietää tyylinen juttu. Pakkohan se oli kokeilla.
Vetokamat koirille niskaan ja jalan liikkeelle. Pyörää ei ollut ja hyvä niin, hallinta olisi ollut aika minimissä. Alkulämpäksi 1km jolkotellen, 2km oikeaa tekemistäkin, ja 1 km taas jolkotellen. Kahteen killometriin mahtui monen monta spurttia ja paljon hölkkäämistä. Loppu lämppien aikana istahdin itse meidän uuden lähijoen kivetykselle, ja viskoin tyypeille keppiä veteen. Olivat jäähdytysuintinsa ansainneet. Lenkkiä toki hidastI myös miljoonat kanssa kulkijat, jotka halusivat tulla ihmettelemään mun 'minihiskejä'. Lenkin jälkeen botit niskaan ja nukkumaan, aamulla ei ollut tietoakaan jäykkyydestä, joten voitte kuvitella mun riemun hyppelyt ja Leevin hämmennyksen, kun riepottelin sitä sylissä vallattomasti.
Tosi testi oli kuitenkin eilen. Sain lainaksi pyörän, ja lähdin vähän epävarmasti menemään tyyppien kanssa. Toisin kuin juostessa, oli pakko laittaa seisinki - joka ahdisti selvästi Ruffea. Juostessa kykenen reagoimaan, jos koirat erkanee tai toinen pysähtyy kuin seinään, mutta fillarilla en ehdi tekemään mitään, jos tyypit on solmussa tai vastakkaisilla puolilla tietä.
Niimpä kuitenkin lähdettiin matkaan, ja Leevillä ei meinannut pysyä housut jalassa. Piipitti koko alku ravailun ajan, ja suojatielle pysähtyminen vaati kaksi käskyä napakasti. Hiekkatiellä päästyä sai luvan mennä, ja hitto mehän mentiin! Eteni niin taitavasti suoraan ja täysillä, että oli melkein tippa linssissä ohjaajalla. Suoran jälkeen pysähdyin ja nousin pyörän selästä soralle istumaan ja halailemaan tyyppejä, niin onnellinen olin tässä hetkessä.
Loppu matka mentiin rauhallisemmin, selvästi koko muu itähelsinki oli päättänyt lähteä perheineen lenkille, joten hiekkatiellä oli huomattavan ahdasta. Leevin ohitukset kun eivät ole varmoja, sain aina pysähtyä ohituksissa ja antaa muille tilaa. Viimeisen koiran ohituksen hoidin selästä käsin, sain kuin sainkin koirat käskyllä vierelle ja niin upeaan kontaktiin että oksat pois! Kotiovelle asti tyypit ois menneet täysillä ja närkästynyt marina kävi kun kehotin niitä raaauhaassaa pitämään taaaahtiaaa. Hidastetusta elokuvasta oli meidän käskyt, mutta hyvin toimi.
Saako tässä kohtaa tuleettaa? Illalla botit lenkin jälkeen päälle ja palautusjuomaa nassuun. Ennen yöpuuta vielä 15min ravailu lenkki botteineen päivineen ja nukkumaan ilman loimia. Aamulla tyyppi venytteli niin maireasti kuin aina ennenkin, ei merkkejä jäykkyydestä tai arastelusta! Oikeastiko me saadaan pyöräillä ja juosta?! Oon vaan niin älyttömän onnellinen Leevin puolesta, että saa elämäänsä lisää vauhtia. Frisbee ja agility tietysti jäi jalan myötä pois, mutta tämä on Leevistä vähintään yhtä siistiä! Onnen kyyneliä vielä tihrustellaan, vitsi voiko tämä olla totta.
Maltilla edetään, ja nautitaan joka hetkestä. Lupaan napata kuvan maailman onnellisimmasta Leevistä ensi vetolenkiltä, sen pidempää kieltä saa etsiä!
