Diagnoosin jälkeen Leevi kävi puolitoista kuukautta joka tiistai fyssarilla. Tämän ajan tyyppi söi kipulääkettä, jolla saatiin neljässä viikossa huonomman lonkan aiheuttama niveltulehdus kuriin. Tyyppi oli kipulääke kuurin ajan välillä huonompi, välillä parempi. Lenkkejä tehtiin päivässä kolme ja yhteisajaksi lenkeille taisi olla maksimi 20min.
Seuraava vaihe oli joka toinen tiistai fyssarille meno. Tämän vaiheen aikana Leevi oli edelleen vähän kiikun kaakun, ja lihasmassa tietenkin heikentynyt. Muistan monen monta itkuista puhelua kasvattajalle, omalle äidilleni, luotto ystäville ja fyssarille. Kiitos kaikille tuesta! Viimein keksittiin fyssarin kanssa kokeilla kultahippuhoitoa. Ai että mitä hippuja? Ihmisillä reumaan käytetty hoitomuoto, josta löytyy varmasti tietoa googlettamalla.
Hippuhoito joko toimi tai miljoona muuta kokeilemaamme asiaa toimi, tai sitten kaikki vaivannäkö yhteensä tuotti haluttua tulosta, sillä Leevi alkoi pikku hiljaa palautua sumuisesta olemuksestaan. Kultahippujen jälkeen saatiin vihreää valoa lenkkeilylle. Koira pääsi viimein hihnastaan eroon, kunhan oli ensin lämmitellyt olemattomat lihakset ja käyttäytyi maltillisesti 5-15minuuttia vapaana. fyssarikäynnit harvenivat, kun Leevin oireilu väheni pikku hiljaa. Kipulääkkeitä ei olla kuurin jälkeen otettu tippaakaan, eikä tarvetta selvästi ole ollut. Niveltulehduksilla on tapana uusia, joten olen enemmän kuin onnellinen, että meillä ei ole uusiutunut.
Muistan fyssarin luvanneen, että kesällä tyyppi voisi juosta vapaana ja olla ihan Leevi vaan. Talvella ja vielä alku keväästäkin sitä oli vaikea uskoa, vaikka halusinkin niin toivoa. Koko talven meidän lenkit rajoittui alle puoleen tuntiin ja harrastuksena meillä oli pikku miehen mielenaktivointi sisällä rally-tokon ja kolikoiden etsinnän parissa. Keväällä saatiin tosiaan lupa lenkkeilyyn ja normaaliin rauhalliseen rally-tokoiluun, joka piristi pientä poikaa niin ettei moni uskokaan. Fyssarikäynnit olivat kuukausittaisia ja vihdoin toukokuussa fyssari tokaisi, että nyt tyyppi on valmis olemaan ihan vaan tavallinen koira. Myönnän pillittäneeni! Alla kuva ensimmäisistä ulkoleikkihetkistä kesältä.
Kesällä Leevi oli oma itsensä, mutta. Lihakset eivät tietenkään hetkessä palaudu ja tapeltiin hetki jos toinenkin tyypin ruokavalion kanssa. Millä saada massaa pienelle sheltille, joka syö jo kolminkertaisen ruokamäärän suosituksiin verrattuna ja käyttää ravintoaan tehokkaasti juosten vapaana päivät pitkät. 50/50 ruokinnalla mentiin ja useampaa ruokaa kokeiltiin. Lopulta tyydyttiin Canaganiin, joka sopi mahalle ja odoteltiin rauhassa lihaksien vastausta.
Kesällä uitiin hirmuisesti, saatiin leikkiä koirakaverien kanssa (ei tosin omistaja uskaltanut viedä isoimpien riehukaverien luokse) ja rally-toko sujui oikein mallikkaasti. Leevi oli niinkin hyvässä kunnossa, että paremman puoliskon kanssa oltiin yhtä hymyä. Leevi suoritti itselleen kesäkuun aikana RTK1 tittelin. Allekirjoittanut lähti rentoihin kokeisiin hakemaan nuorukaiselle vain kisatilanteesta tunnelmaa, kun tyyppi oli elänyt talven ja kevään ihan pumpulissa. Ohjaajansa yllättäen pieni mies pärjäsi mainiosti, pistein 94/100, 84/100 ja 93/100. Muistan pidelleeni pientä miestä sylissä viimeisen radan jälkeen toisen syödessä kokonaista nakkia, olin niin kamalan onnellinen.
Fyssarilla käytiin heinäkuussa, niinkuin oli toukokuussa sovittu. Toukokuusta heinäkuuhun oli Leevin pisin hoitoväli, eikä ollut turhan pitkä! Mun oli liki mahdotonta uskoa, kun fyssari kiitti minua hyvästä työstä ja taputteli Leeviä joka oli nukahtunut akupunkito neulojensa kanssa lattialle. Tyyppi oli paremmassa kunnossa kuin aiemmin, ja uusi hoitopäivä määrättiin jonnekin syksylle. Tämä päivä ei ole vielä koittanut. Leevi kävi hieronnassa viime kuun lopulla, jossa todettiin lavassa kevyttä kireyttä, ja muuten letkeä nuori mies. Otettiin toinen hieronta heti tälle viikolle, ja keskiviikkona todettiin entistä letkeämpi tyyppi. Miten tähän tottuu? Miten tottua siihen, että mulla ei enää ole potilasta, mulla on ihan vain Leevi. Tätä enempää en olisi koskaan voinut toivoa tai edes kuvitella.
Saan usein kyselyitä puolitutuilta, tutuilta ja tuntemattomilta. että joko olen lopettanut koiran. Joko olen päästänyt sen tuskistaan, ja joko olen hommanut uuden kilpakaverin. Purkahdin ensimmäisen kerran nämä kuullessani itkuun. Nyt osaan jo hymyillä asialle. Kaikki Leevin nähneet tietävän enemmän kuin hyvin, miten paljon voi pienellä eläimellä olla elämän iloa ja draivia! Olen äärettömän kiitollinen, että fyssarimme kannusti minua jatkamaan sitkeästi työskentelyä Leevin kanssa. Lähdin Leevin kuntoutukseen mukaan koko sydämmelläni ja näin lopussa kiitos seisoo. Minulla on maailman onnellisin Leevi, joka saa elää täyttä koiran elämää päivittäin.
Koiran elämä, se oli ainoa vaatimus hoidoille. Tein alusta asti selväksi, että jatkuvalla kipulääkityksellä huumattu kotona makaava mytty ei olisi oikein Leeviä kohtaan. En myöskään koskaan asettanut harrastuskorttia pöytään, harrastuksista viis - kunhan koiralla on hyvä koiran elämä. Kunhan se saisi juosta vapaana, leikkiä, syödä hyvin ja olla vapaa kaikista rajoitteista ja kivuista. Tämä on nyt täyttynyt ja olen ikikiitollinen kaikille tämän mahdollistaneille. Aloittelevana yrittäjänä olisi lompakko loppunut kesken, jos kasvattaja, oma perhe ja kaikki muut osalliset eivät olisi minua ja Leeviä auttaneet. En edes tiedä miten kiittää. En tiedä mitä tekisin ilman teitä, enkä todella tiedä miten elämä jatkuisi ilman tätä valopilkettä elämässä.
Saan joka aamu herätä hervottoman kuolaisiin pusuihin, nauttia ulkoilmasta lehtiä jahtaavan nuorukaisen kanssa, syödä iltapalaa ruskeat nappisilmät kaikkia liikkeitäni valvoen ja käpertyä sänkyyn pienen karvakerän viereen. Tämän kaiken lisäki saan vielä älyttömänä bonuksena harrastaa meidän molempien ihannoimaa lempilajia, ja luoda meidän yhteistyöstä päivä päivältä saumattomampaa. Vain yksi voi olla, ihan vain Leevi ♥
Muistan fyssarin luvanneen, että kesällä tyyppi voisi juosta vapaana ja olla ihan Leevi vaan. Talvella ja vielä alku keväästäkin sitä oli vaikea uskoa, vaikka halusinkin niin toivoa. Koko talven meidän lenkit rajoittui alle puoleen tuntiin ja harrastuksena meillä oli pikku miehen mielenaktivointi sisällä rally-tokon ja kolikoiden etsinnän parissa. Keväällä saatiin tosiaan lupa lenkkeilyyn ja normaaliin rauhalliseen rally-tokoiluun, joka piristi pientä poikaa niin ettei moni uskokaan. Fyssarikäynnit olivat kuukausittaisia ja vihdoin toukokuussa fyssari tokaisi, että nyt tyyppi on valmis olemaan ihan vaan tavallinen koira. Myönnän pillittäneeni! Alla kuva ensimmäisistä ulkoleikkihetkistä kesältä.
Kesällä uitiin hirmuisesti, saatiin leikkiä koirakaverien kanssa (ei tosin omistaja uskaltanut viedä isoimpien riehukaverien luokse) ja rally-toko sujui oikein mallikkaasti. Leevi oli niinkin hyvässä kunnossa, että paremman puoliskon kanssa oltiin yhtä hymyä. Leevi suoritti itselleen kesäkuun aikana RTK1 tittelin. Allekirjoittanut lähti rentoihin kokeisiin hakemaan nuorukaiselle vain kisatilanteesta tunnelmaa, kun tyyppi oli elänyt talven ja kevään ihan pumpulissa. Ohjaajansa yllättäen pieni mies pärjäsi mainiosti, pistein 94/100, 84/100 ja 93/100. Muistan pidelleeni pientä miestä sylissä viimeisen radan jälkeen toisen syödessä kokonaista nakkia, olin niin kamalan onnellinen.
Fyssarilla käytiin heinäkuussa, niinkuin oli toukokuussa sovittu. Toukokuusta heinäkuuhun oli Leevin pisin hoitoväli, eikä ollut turhan pitkä! Mun oli liki mahdotonta uskoa, kun fyssari kiitti minua hyvästä työstä ja taputteli Leeviä joka oli nukahtunut akupunkito neulojensa kanssa lattialle. Tyyppi oli paremmassa kunnossa kuin aiemmin, ja uusi hoitopäivä määrättiin jonnekin syksylle. Tämä päivä ei ole vielä koittanut. Leevi kävi hieronnassa viime kuun lopulla, jossa todettiin lavassa kevyttä kireyttä, ja muuten letkeä nuori mies. Otettiin toinen hieronta heti tälle viikolle, ja keskiviikkona todettiin entistä letkeämpi tyyppi. Miten tähän tottuu? Miten tottua siihen, että mulla ei enää ole potilasta, mulla on ihan vain Leevi. Tätä enempää en olisi koskaan voinut toivoa tai edes kuvitella.
Koiran elämä, se oli ainoa vaatimus hoidoille. Tein alusta asti selväksi, että jatkuvalla kipulääkityksellä huumattu kotona makaava mytty ei olisi oikein Leeviä kohtaan. En myöskään koskaan asettanut harrastuskorttia pöytään, harrastuksista viis - kunhan koiralla on hyvä koiran elämä. Kunhan se saisi juosta vapaana, leikkiä, syödä hyvin ja olla vapaa kaikista rajoitteista ja kivuista. Tämä on nyt täyttynyt ja olen ikikiitollinen kaikille tämän mahdollistaneille. Aloittelevana yrittäjänä olisi lompakko loppunut kesken, jos kasvattaja, oma perhe ja kaikki muut osalliset eivät olisi minua ja Leeviä auttaneet. En edes tiedä miten kiittää. En tiedä mitä tekisin ilman teitä, enkä todella tiedä miten elämä jatkuisi ilman tätä valopilkettä elämässä.
Saan joka aamu herätä hervottoman kuolaisiin pusuihin, nauttia ulkoilmasta lehtiä jahtaavan nuorukaisen kanssa, syödä iltapalaa ruskeat nappisilmät kaikkia liikkeitäni valvoen ja käpertyä sänkyyn pienen karvakerän viereen. Tämän kaiken lisäki saan vielä älyttömänä bonuksena harrastaa meidän molempien ihannoimaa lempilajia, ja luoda meidän yhteistyöstä päivä päivältä saumattomampaa. Vain yksi voi olla, ihan vain Leevi ♥
