20.2.2014

Kasvattajan metsästys #2

Olen saanut ison liudan kysymyksiä, väitteitä, kiitoksia ja ihmettelyä osakseni. Eilinen kirjoitus, oli pintaraapaisu siitä, miten toivoisin koirien luustollista terveyttä arvostettavan. Ne ovat kuitenkin ne, jotka meidät kaikki pitävät kasassa, ja jokainen ihminen joka kärsii selkäkivusta osaa tätä arvostaa. Jätin tekstistä tietoisesti pois paljon asioita, joita tietenkin etsin kasvattajilta ja pentueista. En ruvennut läpikäymään sitä, miten sydänvikaista ei tulisi käyttää jalostukseen. Syvin pointti tekstissä oli, että henkilökohtaisesti en katso koiranettiä pidemmälle, JOS koiralla on jo huonot luustotulokset. Hyvien luustotuloksien omaaville ystäville, soittelen aina henkilökohtaisesti, käyn koiria katsomassa ja tivaan kaikki muut terveydelliset asiat läpi. 

Mikäli oletamme, niinkuin tässä on käynytkin, niin löydät kasvattajan, joka tekee terveitä koiria. On luonne seuraava kriteeri. Ei toissijainen, vaan olen niin optimisti, että uskon löytäväni terveistä yksilöistä hyviä luonteita. En koskaan ottaisi koiraa näin, ''Se on joo sellainen, mutta luusto on muuten priimaa!'', tämä menee samaan kastiin lauseen kanssa ''se on joo sellainen, mutta on muuten nätti!''. Yksi aspektiivi ei takaa hyvää koiraa, niinkui ei monikaan asia. Terveys on hyvä lähtökohta, jonka mukana täytyy tulla hyvä luonne - perimänä, ympäristöstä ja koulutuksellisesti. 


Hermorakenne varsinkin harrastuskoiran kanssa, on äärettömän tärkeä. En vähättele asiaa kotikoirienkaan kohdalla, sillä nuppi ei välttämättä pysy kasassa edes arkielämän tilanteissa. Kaikkea ei kuitenkaan voi pistää hermorakenteen piikkiin. Hermorakennetta voi testailla pentueelta pentutestin avulla, mikäli kasvattaja tämän teettää, tai siihen suostuu.

Luonne on äärettömän tärkeä osa koiranpennun hankinnassa. En lähde ihan lapsen kengistä, ja oletan että on yleistä tietoa miten arimman pennun kanssa tulee olemaan kamalasti töitä ja niin edelleen. Kasvattaja näkee pentuja päivittäin ja huomaa niille muodostuvan erilaisia luonteita. Hyvä kasvattaja on myös ottanut luonnetekijät huomioon jo astutuksessa. Kahta heikko hermorakenteista koiraa ei kannata pistää yhteen. Perimästä tulee näin kovin vahva. Kasvattajat usein kirjoittelevatkin blogeihinsa tai viestitse pennun odottajille, millaisia kavereita siellä on. On ihana lukea pentupäiväkirjoja, jossa kasvattajat antavat kolme adjektiivia jotka kuvaavat pentuja parhaiten ja avaavat sitten sitä, miten tämä näkyy käytännössä.

Hakemani pentu on iloinen ja reipas. Niinkun normaalin pennun kuuluukin olla. On iso plussa jos pentu lähtee kanssani leikkimään, sillä taistelutahtoa ja saalisviettiä on äärettömän mukava käyttää kouluttaessa, niin lajikoulutuksessa kuin arjessakin. Hyvään harrastuskoiraan kuuluu sopiva määrä viettiä, jota voidaan käyttää eduksi, kun tunnetaan koiran lajiperäistä käyttäytymistä. Ei kuitenkaan ole kriteerinä, että pennun tulee osata retuuttaa patukkaa jo 5 viikkoisena. Tämän olen useammalle koiralle joutunut opettamaan - leikkimisen siis. Ei ole itsestään selvää, että kaverit palkkaantuvat leluista, tai että viettiä edes aina olisi. Sen rakentaminen on palkitsevaa, mutta olisi toivottavaa että pennulla olisi jonkinmoiset lähtökuopat omasta takaa. 


Olen itse ottanut nykyisen ystäväni luustollisesti huonommasta yhdistelmästä, kuin nykyiset kriteerini. Tiedän paremmin, vaikkein kadu Ruffen ottamista. Se on tietenkin musta maailman paras koira, mutta B/C lonkka arvion saatuaan, sai siltä pallit lähteä samantien - kun oli kovasti jalostukseen kyselty. Ei riitä, että sillä on mieletön luonne, paimennusviettiä ja rodunomainen noin muutenkin. Ei riitä, että sillä on terveet silmät ja upea mahonkiturkki, rautamaha ja terveet hampaat. Ei allergioita tai sydän ongelmia, täysin terve selkäkin löytyy. Näin listana kuullostaa kamalan hyvältä. B/C lonkat, joista ei tosiaan sille ole arjessa haittaa, aiheuttavat sen, että 'tosissaan' me ei tulla koskaan kisaamaan. Vaikka koira on kevyt, on kennelliitolta tullut C aina C, ja kummitelee mielessä. Tästä huolimatta se on minun toiveideni täyttymys, ja maailman paras oma itsensä. Sen vanhemmilla on huippu luonteet, ja ne tässä kaverissa näkyvät.

En koskaan joustaisi luonteen puolelta, se kai tämän tekstin idea on. Luonne on etusijalla, mutta hyviä luonteita onneksi löytyy terveistäkin koirista. Ja olen myös todella asettanut kriteerini terveydelle ensimmäisen shelttini jälkeen. B/B on se, minkä alle en mene, 0/0'llat on näin harrastekoiraa etsiessä myös kriteerinä. Muut terveydelliset seikat, silmät, sydän, allergiat, tämä lista jatkuu loputtomiin - on myös oltava kunnossa. En oleta, että näitä koiria sataa taivaalta, vaan olen valmis odottamaan, että itselleni sopivan löydän. Koskaan ei pitäisi olla kiire ottaa koiraa, vaan etsiä se oma kasvattaja, vanhemmat, pentue ja yksilö - josta saat perheenjäsenen, ystävän ja harrastuskaverin. Nimenomaan tässä järjestyksessä. 

17.2.2014

Agilityn kaudet

Viime vuonna tapahtui monenmoista asiaa jotka saivat miettimään agilityä lajina, sen plussia ja miinuksia, fysiikkaa ja psykologiaa. Edellinen vuosi on opettanut paljon, ja tänä vuonna meillä on täysin uusi taktiikka - niin treenaamisten ja kisaamisten, kuin muunkin harrastelun suhteen. Mikä riittää, missä pitää parantaa, mihin voin oikeasti vaikuttaa, mihin en voi vaikuttaa, mitä minä haluan harrastukselta. Jokaisella harrastajalla tulisi olla kolme moodia. Treenikausi, Kisakausi ja lepokausi.


Lepokausi on näistä ehkä harrastajalle se vaikein - varsinkin aloittelijalle, jolla intoa riittäisi oman hallin rakentamiseen. Nämä ovat koirakohtaisi ja ohjaaja kohtaisia asioita, mutta useamman ammattilaisen sanoin, näitä tulisi olla vähintään kaksi vuodessa. Lepokausi ei tarkoita sitä, että koirasta tehdään sohvaperuna. Sen kanssa voi touhuta mitä vain muuta, paitsi agilityä. Lajiharjoittelu on raskasta henkisesti ja fyysisesti. Lepokaudella olisi hyvä tehdä asoita, jotka antavat kropan levätä ja mielen virkistyä. Meidän lepopäiviin kuuluu aivopähkinät (jälki, aktivointilelut, etsintä, uudet temput), ja loppu puolella fyysiset harjoitteet (kehontuntemus, vatitemput ym). Eli meidän lepokausi jakaantuu kahtia. Jokainen hoitaa tämän tavallaan, mutta valitettava moni jättää hoitamatta. Koira tarvitsee lepoa, vaikkei se sitä näyttäisi. Hyvä työkoira ei näytä väsymyksen merkkejä, ja pahimmillaan siitä tulee ylivilkas, väsymyksen sijaan. Annattehan koirienne tänä vuonna hengittää, edes kahdesti vuodessa? (Meillä tämä tauko on yleensä kuukauden mittainen).


Treenikausi on monimuotoinen käsite. Treenikautta tulisi jakaa muutamaan eri osa-alueeseen. Meillä esimerkiksi on viikoittaisia, kuukausittaisia, muutaman kuukauden pituisia ja vuoden kestäviä tavoitteita. Esimerkiksi helmikuun teemana oli persjätöt. Käytin niitä aina, kun vain voin ja korvasin liki jokaisen valssin ja takaaleikkauksen niillä. Tämä lukeutui siis ohjausharjoittelukauteen. Erilaiset tavoitteet erikuukausille auttavat saavuttamaan vuoden päästä upeita suorituksia.  Ohjaustekniikkaa, Hyppytekniikkaa, Estehakuisuutta, mitä ikinä haluattekaan vahvistaa. Tehkää jokaiselle treenillenne tavoite ja pitäkää siitä kiinni. Ottakaa asiaksenne hoitaa se pikku juttu, joka teiltä ei vielä suju. Rajatkaa treenikauteen irtomisia, vauhtia, tekniikkaa, ohjauksia - tämä lista on loputon. Mitä teiltä juuri nyt puuttuu? Tehkää sitä, olkoon se kuukauden tavoite.


Kisakauden perinteisesti Suomessa määrittelee se, että missä kisoja pidetään. Tämä saa olla kriteeri, ja autottomille onkin. Mutta silloin on syytä katsoa pidemmälle, ja suunnitella milloin haluaa kisata ja kuinka paljon. Mikä kiire ihmisillä on SM kisoihin, ja titteleitä kalastelemaan? Se ei tee koirastanne parempaa, vain te itse tiedätte miten hyvä teidän koiranne on ja tittelit ovat pelkkää plussaa. Kisakauden ei tulisi kestää läpi vuoden. Tätä tietenkin tauottaa jo aikaisemmin mainittu lepokausi - ainakin kahdesti vuodessa. Meillä kaava yleensä menee kuitenkin niin, että on lepokausi/treenikausi/kisakausi - jota seuraa joko seuraava lepokausi, tai treenikausi jonka jälkeen seuraa lepoa. Treenikausi on meillä pidempi kuin muut kaudet. Kisakausi varmasti lyhyn kaikista kolmesta. Tänä vuonna intensiivi kisaaminen saa jäädä, ja otetaan rennommin.

Tässä siis kolme kulmakiveä lisättäväksi omaan vuosikalenteriin. Katsokaa pidemmälle, olkaa reiluja koirillenne, huoltakaa niitten lihaksia ja antakaa niille lupa rentoutua. Kisat menevät hyvin silloin, kun tiedätte, että olette sillä tasolla kuin itse haluatte olla, silloin kun luotat koiraasi täysin ja uskot myös itseesi. Kaunis rata, ilman virheitä, hyvillä linjoilla on paljon suurempi saavutus kuin räpeltäminen vauhdilla kolmosiin. Antakaa koirallenne aikaa kypsyä ja itsellenne aikaa sopeutua. Yhdessä tekeminen on kaiken A ja O, vaikka kisavietti olisi kova. Kuunnelkaa siis koiraanne, hän on huippu-urheilija! Niin, muistakaa pusutella ja halia, sekä rakastaa - yhteistyö tekee tästä lajista meille sen ykkösen.


Löydätkö omasta kalenteristasi nämä kaudet?
Lepo, teeni ja kisakaudet. 

14.2.2014

Ystävä

Ai mitä, ollaanko me päivää myöhässä? Minä näkisin asiaan niin, että me ainakin vietetään ystävän päivää joka päivä. Ruusuista ja suklaista viis, yhteiset hetket on ne joilla on väliä - vaikka se suklaa maistuisikin.

Ruffe on piiiiienestä asti hyvin sosiaalistettu kaikenmoisiin koiriin ja ihmisiin. Koirakavereita olen aina pitänyt suuressa arvossa, mutta vain hyviä sellaisia. En näe, että miten Ruffelle olisi hyötyä 'sietää' jotain koiraa, sillä perusteella, että '' sen pitää tulla kaikkien kanssa toimeen ''. No, niinhän se tuleekin, ja kaikkea se sietääkin, mutta pitääkö sen? Esimerkkinä tuttavani nalkuttava saku, joka louskuttaa leukoja toiselle taukoamatta, estää sen liikkumista, paimentaa ja ahdistaa silminnähden huomattavasti... Mikä hyöty tästä on, Kummallekaan koiralle? Ja nyt päästään klassikkoon ''Antaa niiden selvitellä''.

Me ei käydä koirapuistoilemassa, ellei kyseessä ole tuttuja koiria ym. Me luotetaan hyviin koirakavereihin ja hyviin koiranomistajiin - jotka tästä jotain ymmärtävät. Vain murto-osasta näistä kavereista minulla on kuvasia, mutta haluan teitä näin Ystävän päivän ohella muistaa!


Tässä kyseessä Roosan lauma, johon on yksi tervu-uros tullut lisää. Keskikokoinen villakoira Riki, on 10 v pappa ja tulee Ruffen kanssa hyvin juttuun. Erittäin samankokoiset pojat ovat sopivia painikavereita, ja yhteisenä intohimona toimii ruoka. Bea taasen on reilun kokoinen belginarttu, 3 vuotias. Taitaa olla Ruffen elämän nainen, tai ainakin top kympissä. Mikä olisikaan ihanampaa, kuin omanarvonsa tunteva kovan sanan sanova kuuma tyttö, jota on vaikea miellyttää. Taklauksista huolimatta Ruffesta Bea on parasta, mitä voi jahdata saavuttamatta mitään.


Pessi on 5 vuotias, hillittömän kokoinen aussimies, joka toimii hoitokoiranani. Pojilla ei koskaan tule kärhämää, vaan kaverit kipittelevät yhteistuumin rinnakkain jokaiseen ojan pohjaan. Yhteisenä tekemisen kaverit napsivat toisiltaan pöksykarvoja pois, ja remuavat vedessä! Vauhtia ei näiltä kavereilta puutu, ja poitsujen pitäisi päästä useammin yhteislenkille.


Tässä vuorostaan Petran lauma! Koikkeri tyttöset, Taika ja Gimma. Heidät tunnetaankin agipuolelta, ja sen kerran kun harvoin eksytään yhdessä lenkille, niin kavereilla on kivaa. Tytöt ovat minikokoisia ja Ruffelle sopivia painikamuja, vaikka kaikki aika kulutetaankin Vauhti-Gimman perässä juosten. Kaupunkilaisplikat on Ruffen mieleen, ja näitäkin pitäisi useammin nähdä - lenkin merkeissä!


Tämän poppoon kanssa on tehty useampikin lenkki. Vasemmalla trikkitiimiä edustaa Karinin koirat. Nuori alle 2 v plikka, Ella. Juuri mammalomalle lähtenyt Luna-berni, joka on muuten maailman lempein jätti. Ja oikeassa reunassa, hajuraon päässä on  prinsessa Hertta, jonka omistaa Niina. Tämä poppoo löytyy meidän läheltä, ja tyttöjen kauhukaksikko juoksee yhdessä kovempaa, kuin laki sallii. Tasapainoinen lauma, joka on Ruffen mieleen!


Tässä jälleen hoitokoira, punainen pinserityttö Tina. Tinsu on se poikkeus, jonka kanssa Ruffe tekee kummallisia asioita, ihan vain siksi, että Tinsukin tekee. Karvakorvat puhaltelevat kuplia meriveteen, heittelevät kiviä ja juoksevat puita päin. Kuvakin kertoo jo paljon. Yhdessä näistä tulee aina riiviölapsia, joita on ilo seurata.


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, eniten nähty - Dana. Dansu on piiiiieni shelttilikka, jolla riittää virtaa pienelle kylälle. Ruffelle tämä tyttö on koooovin tärkeä, ja sen annetaan repiä vaikka korvasti, kun se on niin ihana. Parivaljakko elelee sulassa sovussa, ja tasapainottaa toisiaan. Dansu saa Ruffekin juoksemaan kuin aropupu. Ja Ruffe puolestaan Dansun rauhoittumaan. On siinä pari!

Tässä siis 10 koiraystävää, jotka ensimmäisenä tulivat kuvapinosta vastaan. Elkäämme silti unohtako, cairninterrieri Reetua, Kiinanpalatsikoiraa Elvistä, Isovillakoiraa Tyttiä, Perunkarvatonta Morrista, Hoffiperhettä Rudia ja Fenjaa, kaikkia miljoona ihanaa shelttiä, ja apua. Teitä on kamalasti, muttei yhtäkään liikaa. Kiitos tuhannesti teille, jotka olette meille hyviä ystäviä - niin minun kuin Ruffenkin puolesta. 

Ketä koirasi haluaisi muistaa?
Painikaveria, juoksukaveria, pusuttelu seuraa, kuka on teidän paras kaverinne ym.

12.2.2014

Raakaruoka marssi

Sai alkunsa tänään! Kotoa löytyy iso jääkaappi, ja samankokoinen pakastinkin, mutta. Muu perhe on myös pakastetavaran ystävä - meillä nimittäin poimitaan omasta pihasta miljoonat marjat, mustaherukoista vadelmiin, ja puollukoista mustikoihin. Myös yrtit pääsevät pakastimeen talveksi. Ja noin muutoinkin opiskelijana arvostan pakkaseen laitettuja valmiita lounaitani, jotka voin napata näpsästi mukaan ja heittää mikroon.

Pakastimelle löytyy siis käyttöä, ja niimpä puolen vuoden etsinnän jälkeen löysin itselleni hyvällä diilillä raakaruokapakastimen. Koiranruuat saivat siis vihdoin oman paikkansa, ja minä lisää tilaa jäätelöille.


Muuttaessani ruokia pakastimesta toiseen oli ihana huomata, ettei niitä tarvinnut änkeä uutukaiseemme. Leveä ja tarpeeksi korkea pakastin on kyllä tullut tarpeeseen. Ruffe oli ihan samaa mieltä, ja tyytyväisenä seuraili minua ja raakaruoka tuoksuja pitkin asuntoa. Kiinniteltiin tämän kuukauden taulukot seinään, ja teippailtiin yhteistyökumppanilta saatu tarrakin oveen - eipähän jää epäselväksi.

Oli siinä pienellä shetlantilaisella ihmettelemistä. Vieläkin käy välillä kurkkaamassa tätä uutta möhkälettä vierashuoneessa, ja sittemmin tepsuttaa häntä huiskuten luokse - tietenkin huuliaan nuollen.


Hirveästi tykkään tästä sijoittelusta, mikä pakastimeen on laitettu. Ylähylly on luukkuovinen ja sopii täydellisesti luille, jota voi sieltä nopsasti nappailla. Keskimmäinen hylly on suurin, ja ulos vedettävä, joten viimeisiinkin pusseihin pääsee käsiksi helposti. On myös näpsä, kun näkee yhdellä vilkaisulla lukea, että mitä vielä on jäljellä. Hyvästi pakastimen kaivaminen ja ikuinen pussien tunkeminen ja repeileminen. Alimmainen hylly on keskimmäistä vastaava, tosin pienempi. Tänne päätyi kasvismössöt ja muut pikkulisät.

Vaikka on bakteerifoobikko ole, ja ruuat onkin pakattu aina tiiviisti, niin pidän siitä, että raakalihat ovat nyt löytäneet oman paikkansa. Luulempa, että muut perheen jäsenet arvostavat tätä vielä enemmän. 


Lihaisampi valio on lähtenyt käyntiin niinkuin ajattelin - paksusti. Ruffe vaatii hippusen korkeamman luuprosentin, ja muutakin kuppiinsa kuin lihaa. Namien kanssa saa taas olla tarkkana. Vaikka kylkien päällä on mielestäni selvästi enemmän massaa, niin kaveri painaa samaisen 10 kiloa, kuin monta kuukautta aijemminkin. Ehkä täältä löytyykin siis vainoharhainen omistaja?

On se kamalaa, miten paljon käytän aikaani ruokinnan miettimiseen, ja miten paljon voi yhdestä pakastimesta innostua. Hohhoijaa. Mutta mahtuupahan sitten seuraavankin tulokkaan pullat kaappiin!

6.2.2014

Hyvästi Lasse

Viikko sitten tuli meidän papalle viimeinen reissu lääkärille. Kovan luokan terririmies opetti minulle paljon, ja välillä kantapään kautta. Vaikka pappa oli maailman jääräpäisin, oli se silti meidän halinalle. Ikävä on suuri, mutta kaverilla on nyt paremmat oltavat. Vastoin lääkärien ennustusta kaveri eli komeat 13 vuotta, autokolarista selviten, ja muut vaivat selättäen. Vanhuus kuitenkin tulee meillä kaikilla eteen. Jotenkin osaa iloita siitä, mitä meillä oli, vaikka ikävä kaivaa sisintä. Maailman hienon pappa, lepää rauhassa.

5.2.2014

Rallytellen

Meidän tammikuu alkoi rally-toko kurssilla, jossa käydään joka toinen keskiviikko. Yksi kerta jäi välistä, kun oltiin solmittu osteopaatti samalle päivälle. Eilen tapahtui kuitenkin jotain maagista. Olen kyllä huomannut, että kaverista alkaa kuoriutua tokoisti, ja into tekemiseen vaan kasvaa - itse kullakin. Sivulle tulo on kamalan kivaa ja seuruukin on kamalan kivaa ja kaikki on niiiiiiiiiin kivaa. 

Eilisissä treeneissä eroteltiin ALO ja AVO luokan kylttejä. ALO me ollaankin jo käyty, joten ne on hallussa. AVOvoimessa tulee paaaljon enemmän pysähdyksiä ja tiukkoja käännöksiä. Istu, käännös, istu. Näitä on joka suuntaan, ja lähtöön. Meistä kaikista siistein liike oli kuitenkin seuraamisessa suoritettu pyörähdys, jossa koira siis liikkeessa suorittaa pyörähdyksensä. Ruffesta oli ihan älykivaa, vaikkei ollut koskaan ennen tehnyt. Alkoi tätä välillä jo ennakoimaankin, sivulle tulon sijaan. 

Hinkkailtiin ALOn ja AVOn eroja aika konkreettisesti. Tässä esimerkki täyskäännöksien eroista. Ensimmäisenä Alon täyskäännös, keskellä avon täys käännös istumisella, ja viimeisenä avon täyskäännös perusasennosta - täyskäännökseen ja istumiseen. 


Treeneissä oli ihana huomata, miten työ taas tuottaa tulosta. Kaveri palkkaantui lelulla älyttömän hyvin, vaikka oli ihania nameja taskussa. Kananpalasista viis, kunhan sai leikkiä mun kanssa. Toinen älytön plussa oli ton odottaminen. Kun itse kävin rataa läpi, möllötti kaveri paikkamakuussa 1,5 minuuttia, pukahtamatta kertaakaan. Tämä toistettiin kolmesti, ja jaksoi aina yllättää - varsinkin kun viereisellä radalla oli äänekäs russeli putkirallattelemassa. 

Treenilistalle jäi kuitenkin kivoja juttuja treenattavaksi! Jäi niin hirmuisen hyvä fiilis koko treenistä, että huhhuh. Into tehdä lisää on suuri, ja niin moni asia yllätti. Koko 45 minuuttia treenittiin ihan huomaamattamme putkeen, ja kaverilla säilyi keskittyminen kokoajan. Näitä lisää! Ja alempana vielä treenilista ensi kerralle. Tuon seisomisen kanssa on vähän harjoittelua, vaihdoksia pitäisi treenailla oikein kunnolla. 

On tämä vaan niin meidän laji, niin siis agilityn lisäksi. Vielä tänä aamuna hymyilyttää kaverin mieletön kontakti ja into tehdä ihan mitä vaan. Ehkä Ruffesta kasvaa isona bordercollie?

3.2.2014

Budjetti, mikä se on?

Hohhoijaa. Hirveästi on puhetta siitä, paljonko koiran pitäminen maksaa, mihin menee paljonkin rahaa ja mitä mikäkin maksaa, ja minkä verran minkäkin rotuinen koira maksaa. Jälleen pyydän anteeksi tulevaa purkausta, jonka ei ole tarkoitus hyötäkä ketään vastean, mollata tai aiheuttaa pahaa mieltä. Kaikki ovat erilaisia koiranomistajia ja koirat ovat yksilöitä. Ja pidemmittä puheitta itse asiaan!


Katsoessasi koirarotuja, on turha syynätä hintaa. Jos muut sheltit myydään hintaan 1200 €, on vaikea uskoa, että mistään hyvästä syystä joku myisi sinulle yhtä terveen, hyvä luonteisen ja kauniin koiran alhaisemmalla hinnalla - miinus siis sijoituskoirat. Koiran ostohinta on jokatapauksessa pieni hinta toisen elämästä, 15 yhteisestä vuodesta ja ehdottomasta rakkaudesta. Se on myös piiiiiiiiiiiienen pieni osa siitä, paljonko tulet koiraasi rahaa käyttämään. Ei riitä, että säästät 1200€ ja sitten juokset uutta fifiä ostamaan. Pankkitilillä tulee olla ekstraa. Ruokinta, pannat, hihnat, ja kauheimpana kaikista - eläinlääkärikulut, ja varsinkin ne yllättävät portaalta tippumiset, jotka johtavat lastattuun, leikattuun ja paikattuun jalkaan, josta tulee kotiin viemisinä helposti tonnin lasku.

Ja nyt kun olen teidät kaikki säikäyttänyt, voidaan jatkaa eteenpäin. Koiran ruokinta on aihe, jota en lähde suuremmin avaamaan teille. Tämä vaatisi ihan oman postauksensa. Tältä osin kyseessä on vain hinnat, ja se miksi tässä ei pitäisi joustaa. Älkää ostako sitä halvinta peruspekkapirkka raksua, joka sisältää vain lisäaineta, jämiä ja viljaa. Minulla ei ole mitään laadukasta nappulaa vastaan (ZiwiPeak, NaturalMenu ym), vaikka itse suosinkin raakaa. Hintaa ei tulisi kamalasti katsella ruokaa hankkiessa, vaan sisällysluottelolla on väliä. Onko halpa ruoka oikeasti sen verran mieluisampaa omistajille, että aiheutetaan koiralle lyhyempää elämää, ylipainoa tai muuta vastaavaa. Ruokaan tulisi aina panostaa, oli kyseessä nappula tai raakaruoka. 



Harrastajilla uppoaa enemmän tai vähemmän rahaa sellaisiin juttuihin, joita kotikoirilla harvemmin on. Vuoden iän jälkeen harrastuskoirille tehdään melkein koko kropan luustokuvaukset, ja onneksi näin on. Näihin uppoaa muutama satanen, paikasta ja porukan määrästä riippuen. Meidän terveystutkimukset ovat maksaneet yhteensä noin 500€, johon on siis kuulunut, silmät, sydän, selkä, lonkat, kyynäret ja polvet.

Harrastusporukalla uppoaa rahaa myös erinäisiin hoitoihin, toisilla enemmän toisilla vähemmän. Osa suosii hierojaa, osa fyssaria, osa osteopatiaa ym. Tämä on äärimmäisen koirakohtaista, enkä osaisi antaa mitään keskiarvoa koiraan kuluville lihashuoltomaksuille. Niin koirasta kuin ihmisestkin riippuvaa. Kunnon lämmittelyt ja jäähdyttelyt ennalta ehkäisevät jo paljon, sekä venyttelyiden opettelu ihan omin käsin. Tiedän myös harrastajia, jotka eivät usko koiransa olevan jumissa, ja näinollen eivät käytä koiraansa tsekkauttamassa lihaskuntoa. Jos nyt edes kerran puolessa vuodessa jokainen eksyisi ammattilaisten käsittelyyn, niin olisin kovin iloinen. Meillä käydään ainakin kahden kuun välein hierojalla, ja osteopatiaa jatketaan vähän tilanteen mukaan. Näin äkkiseltään, siis 1100€ vuodessa, hui kamala en olekaan laskenut tätä aijemmin. 


Välineurheilijat. Täällä vilkuttaa ainakin yksi. On niin hirmuisen mukava omata omasta takaa kaikki mitä tarvitsen. Tavaraa on liikaakin. Ostan kuitenkin jokaisen tuotteen mietinnän ja säästön jälkeen. Ja mikäli minulta on joskus jäänyt jokin käyttämättä, annan sen eteenpäin jollekin, joka sitä voi hyödyntää. Tähän kastiin menee meille sopimattomat frisbeemateriaalit, ja sensellaiset. Käyttämättömiä tuotteita minulla on hurjan vähän. Näin äkkiseltään en keksi muuta, kuin vetovaljaat, jotka jouduin hylkäämään huonon vetoasennon aihettamien jumien takia.

Kotoa löytyy kohta melkein täysi aksakenttä. A-este ja keinu odottaa autotallissa kevättä. Uutukaiset hyppyesteet ja kepit odottavat noutoaan Vantaalta. Nämä ovat menoja, joita ei todellakaan tule laskea peruskoiranpitoon mukaan. Nämä menee nyt minun ammattini piikkiin. Niinkuin suurinosa muistakin ostoksistani. Olen äärettömän utelias, ja kokeilen mielelläni uusia tuotteita. Näinollen osaan hyvin suositellakin harrastusvälineistöä. Vaikka en osta sitä kalleinta mahdollista, niin luotan mielummin laatuun, kuin määrään. 

Agilityn kannalta osaan siis tuhlailla rahaa. Valmennukset, koulutukset, workshopit, kisat, seuramaksut, lisenssit, kotikenttä, aijai. Harrastaminen ei koskaan ole ilmaista, mutta on se rahan arvoista.


Olenkin siis tälle vuodelle ottanut haasteeksi kirjata, paljonko minulla menee rahaa vuodessa koiramaisiin menoihin. Ai kamala. Kamalasti työtä tällaisessa, mutta koitan kovasti pysyä rahoistani kartalla tässä asiassa. Hirmuisesti saan suhteitten kautta alennuksia, ilmaista tavaraa, ja sen sellaisia, joten listaa on vaikea tehdä. Pitäisikö laskea niin, että jos joutuisin kaiken sen maksamaan, vai niinkuin asiat nyt on. Tricky.
Mihin teillä uppoaa rahaa?
Mistä säästätte, mihin säästätte, paljonko menee ruokintaan ym.

2.2.2014

Vuoden ensimmäinen

Agikoulutus. Pirpana on ollut agitauolla joulukuun lopulta tammikuun viimeiseen päivään asti, jolloin pääsi ohjattuihin tekemään upeita kontakteja. Eilen kuitenkin oli ensimmäinen koko pitkä treeni, ja ulkopuoliselta kouluttajalta - josta kyllä tätä menoa tulee niiiiiiiiiin epäulkopuolinen. Me tykättiin Jennasta hirmuisesti. Oltiin samaa mieltä yllättävän monesta, ja todettiin välillä liki samaan aikaan asioita. Kerrassaan mukavaa koulutusta ja ihanaa, että joku uskaltaa meitä haastaa!

Treenailtiin siis linjoja ja niiden ohjauksia. Meille tuli pulma jo heti vitosella, niinkuin olin tätä jo manannutkin. Ja koska totesin ääneen, että me ei melkein ikinä tehdä persjättöjä, niin niitä sitten treenattiin oikein urakalla! Eikä tästä haittaa ollut. Ihanaa, että sai hommaa välillä toimimaan omaltakin kohdalta, vaikka koira olisi oikein tehnyt kokoajan. Uutena juttuna meille otettiin back lappiä, jota olen ihannoinut Jennan videoissa jo pitkään. Pistettiin se siis käytönnön treeniin, ja tietenkin Ruffe sen jo osasi - vaikka minä olin ulapalla. 


Kerrasaan mainiot treenit, ja suurin ilo on se, että toi odottaa lähdössä. Videoilta katsoin, kun pistin koiran istumaan ja jäätiin Jennan kanssa hinkkaamaan mun asentoja puoleksi toista minuutiksi! Ja tietenkin melkein unohdin kaverin tästä palkata. Myöskin iloa tuottaa se, että toi hiljenee nykyään ensimmäisellä käskyllä. ''Jätä'' on meidän nassu umpeen käsky, ja koira rauhoittuu ihanasti saadessaan olla käskyn alla. Rauhoitin koiran kahdesti treenin aikana, kun kaveri alkoi pitää meteliä, kun ohjasin kerta toisensa jälkeen vinoon. Tämän kun korjasin, oli koirakin tyytyväisempi. Huuto johtuu vain ja ainoastaan siitä, että minä en osaa - ja tästä jostain syystä olen iloinen. Koira ei enää huuda kipua, vaan tekee niiiiiiin innolla ja hiljaisesti, että ihan tippa linssissä välillä oli. Hieno mies.

Lihaisuutta havaittavissa

Meidän leikattu uros on ollut oikeen tyypillinen läski. Erilaisia metodeja kokeiltu, ja tässä aletaan vähän löytämään tasapainoa. Ruoka-annosta on pystynyt nostamaan, ihan sen takia siis, että varmasti saa kaikkea tarpeeksi, joten tästä olen iloinen. Ruuan määrä on kupissa tuplaantunut, kaveri on energisempi ja iloisempi - mutta edelleen solakka poika. Kehonpuhdistus suoritettu, ja tästä lähteekin uusi kalenteri käyntiin. Viikonloppuna sainkin urakakseni silpoa miljoonat pötköt pienen pieniin osiin (ruokalusikallinen), että niitä olisi helppo pakkasesta annostella. 


Tässä siis raakile seuraavan kahden viikon aterioinnista. Harmaat alueet vastaavat aamuruokaa/luuta. Loput ihanat väripalikat vastaavat iltaruokia. Pääraaka-aine on isommalla tekstillä ja toinen osa pienemmällä. Tämän lisäksi kuppiin tietenkin eksyy kasviksia, hedelmää, marjaa ja maitotuotteita - happamia tietenkin. Saa nähdä, mitä kaveri tuumaa, kun nostetaan lihan määrää. Tai lähinnä, mitä kaverin kroppa tuumaa moisesta.

Uskompa kovinkin, että joudutaan paaaaaaaaaaljon etsimään oikeaa lihasuhdetta - jälleen. Uskon myös, että oikeiden ihanien raakaluiden aamuisia imeskelyhetkiä on kaivattu. Kaveri on siis syönyt Vaisto-sarjaa kahden kuukauden verran, ompahan tullut todettua, että juuri meille ne eivät sovi. Lihanmäärän tulee olla isompi, ja jos nyt jotain vaivaudun pilkkomaan, niin pilkon sitten kaikki. Tässä siis kaikki tältä erää, väsyneenä painutaan nukkumaan, mutta ensin napataan kanaa ja sisäelimiä sulamaan - nams!