Eksyin kuin eksyinkin viime viikolla petenkoiratarvikkeeseen ostamaan läjä kaupalla tavaraa. Ensimmäisenä mukaan tarttui meidän ykköstreeninameja, StarSnacksejä. Tällä kertaa toi ''Minibone mix'' ja yksi purkki ''Whitebones''sseja. Maksaa joku femman yksi purkki, ja on aika riittoisia. On nimittäin pehmeitä ja paloiteltavia, sekä sopivan kokosia treeninameiksi, tai muutenkin. Eikä oo lihottavia, niinkun koirankeksit.
Toisena mukaan tarttuikin shamppoota. Näitähän oltiin tultu hakemaan. Elikkä. Lasse on herkkäihoinen koira. Sillä on nyt punertanu ja hilseilly iho toista viikkoa, joten oli selvästi aika vaihtaa shamppoota. Lääkäri totesi, ettei sillä mitään huolestuttavaa ole, mutta kannattaa pestä kunnolla, niin loppuu kutina. Joten, napattiin Lasselle ihka oma pullo, Espreen ''Hypo-Allergenic Coconut'' shamppoota. Vielä ei olla päästy kokeilemaan, sillä Lassella on trimmaus edessä tässä muutaman päivän sisään. Ruffelle taas, ostettiin uutta shamppoota siksi, että vanha tekee turkista liian pehmeän, ja pilaa aluskarvan ihan täysin. Joten nyt tällaista väriä syventävää ''Color Enchancing'' shamppoota. Tämäkin siis Espreen. Nämä on edullisia, ja hyviä shamppoita. Molemmat lähentelee luomotuotetta ja toinen shamppoista onkin 89% orgaaninen. Tuoksuvat aivan ihanilta, Lassen kookoselta ja Ruffen vanilijalta. Hintaa tuli yhteensä 20€.
Eilen käytiin vielä systerin kanssa Tammistossa vähän ostoksilla, sille hevoskamaa, mulle koirakamaa (niinkuin aina). Mustista ja Mirristä löytyikin kaikki meille tarpeellinen. Tässä onkin Ruffen kesän jymyjuttu, ja suurinhanke. Pelastusliivit! Luotetaan Hurttaan sataprosenttisesti, joten nämä liivit oli ainoa vaihtoehto meille. Hurtta Lifeguard-liivit on tosi tukevat. Kiinnitys on enemmän kuin riittävä. Mahassa ja kaulassa on jämäkkä tarrakiinnitys, joitten päällä on klipsi kiinnitykset, selässä kaksi, ja kaulalla yksi. Selässä on tukeva kantokahva, ja remmin kiinnitykseen ruostumatontametallia oleva rengas. Pelastusliivissä on myös heijastimia, ja runsaasti säätö varaa. Meille oikea koko oli 5-10 kg. Aivan loistava ostos, ei kaduta että maksoin tästä 46,90€.
Viimeisimpänä ostoksena nappasin vielä vinkuvan latexi kanan. Tämä oli kokoa mini, joka tarkoittaa sitä, että Ruffea isompo koira vois ton nielasta kokonaisuudessaan. Mahtuu mun pienen nyrkin sisään vaivatta. Pieni lelu, pieni hinta (1,90€), mutta suuri ilo!
Ciao!
Saanko kysyä että mitä teette tolla pelastusliivillä? :D Muutaku jos meette uimaa ja haluut vähä reenata sitä ton kaa mut ettehän te ees veneile ? :D
VastaaPoistaVeneilläänhän :o mökillä on vene, ja faijan mökillä on vene ja vuokramökillä on vene :D että kyllä, veneillään.
VastaaPoista