19.9.2012

me + kiire

Tosiaan alkaa olla syksy jo aika hyvällä mallilla, nimittäin lehdet kellertää, ellei jo punerrakin. Tässä vaiheessa on pakko todeta, että on harmillista, miten blogia tulee päiviteltyä harvemmin koulun takia (tänään tosin oli kampaaja syynä). 

Syksyn saapuessa, ilmottauduin vielä tämän vuoden viimeisin virallisiin Rally-toko kisoihin, ainakin näillä näkymin. Nämä onkin jo lauantaina, ja onneksi niinkin lähellä kuin Espoossa. Agilityn parissa voitaisiin mölleillä perjantaina, muttei taida riittää siihenkään energiaa. Yhdet kisat viikonlopulle riittää, ja perjantain pyhitän elokuville oman kullan kanssa, taino, molempien kultien.


Kuten osa teistä tietääkin, meillä alkaa lokakuussa agility kurssi Heiluvan hännän tiloissa, joihin suunnataankin siis treenailemaan torstaisin vuoden loppuunasti. HSKH'n halli ryhmiin ei ilmeisimmin olla päästy, siitä on tosin kokous vielä lähiaikoina, mutta ei hyvältä näytä. Meillä onneksi on vapaavuorokortti, joten ainakin välillä pääsee sinne häsläilemään. Menneen kesän aikana ollaan edistytty huimasti! Ruffe on aivan mahtava ipana, enkä mäkään ole enää ihan avuton ohjaaja. Parannettavaa tietysti on ja roimasti, mutta olen vaan kauhean tyytyväinen meidän edistykseen. Ensi keväällä olisi kiva olla kisakunnossa, mutte tämä ei välttämättä toteudu ilman ohjattuja treenejä. Todella harmittaa tämä HSKH'n halli järjestelmä.

Kahvia kitataan aamusta iltaan ja seisoma duuni ottaa aikalailla viimeisetkin pirteydet musta irti. On silti ihanaa, että on päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin. Voisihan koulu aina olla helmpompaa. Ruffe on sopeutunut mun arkeen loistavasti, vaikken olekaan läsnä montaa tuntia päivässä. Iltaisin kuitenkin käperrytään sänkyyn tyytyväisinä ja terveinä. Pitäähän sitä nyt jostain olla kiitollinen. Huomenna herätys taas viiden jälkeen, joten alkaa olla käpertymisen aika. Koitan postailla aktiivisemmin, kunhan joskus totun itse tähän koulurytmiin.

Nimimerkillä ammattikoulu ei ole sluibille.

ps. kun saadaan 30 lukijaa täyteen, pistetään arvonta käyntiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)