30.8.2013

Seuramestaruudet 2013

Viime viikonlopun seuramestaruuksista jäi yhdestä piiiiiiiiikku virheestä kiinni meidän seuramestaruus. Ei me huonolle hävitty ja oli mahtava kisapäivä. Tuomarina toimi virolainen Anne Tammiksalu, hyvin taipui suomikin vaikka viroksi osa ohjeistuksesta tulikin. Kielimestarina tämä ei minua haitannut. Molemmilla radoilla oli hyppyeste sarjat. Näissä ykkösillä unohtui säännöt usein, ja unohdettiin, että ihan sama millä niistä kolmesta töppää, niin pitää ottaa kaikki kolme uudestaan. Harmillisia hyllyjä siitä. 


Me kisaltiin siis ensimmäiseksi agirata, joka vaikutti ihan kivalta, osittain erittäin epäloogiselta. Kuitenkin menevältä. Töppäsin helpoimman kohdan minkä löysin, ja sain Ruffen ohittamaan yhden hypyn. Muutoin ei valittamista työskentelyyn, älyttömän hienot kepit. Kuumui taas kyllä perkeleesti, jalassa vähän mustelmia ja huosuissa reikä. Itselle muistiin, että oikeesti pyydä ne kontaktit. Siellä mä huitelen ja ihmettelen kun koirat tulee kontakteista läpi, no. Ei se kyllä ainakaan mitään käskyjä saanut, vaikka omatoimisesti puomin ottikin 2on2offina, aata taas ei. Tuloksena 5rv/-2,34


Toinen rata oli hypäri, josta ei kukaan selvinnyt kunnialla. Putkihullujen kauhu ja minun kuumuvan tirriäisen lempi juttu. Nauraen ja hölkätenhän toi rata meni, mutta mielettömän hyvä fiilis jäi. Ruffella oli vähän turhan kivaa, ja ensimmäisenä virheenä kolisi muurin palikat, jolle tultiin vinosta kulmasta. Seuraavaksi taidettiin tulla esteen ohi minun jalkaani, sitten ei haluttu mennä putkeen ja sitten mentiin esteen ohi, melkein maaliin. Ohjaus oli varmasti kamalaa, mutten voinut olla nauramatta toisen ilolle. Tuomariakin hymyilytti meidän meno ja tyytyväisenä juostiin kehuen maaliin. Hassu otus. Tuloksena, 20vp/, yllättävää kyllä kolme sekuntia ihanneajan ali!

Lyhyen kisapäivän (alle 2 h) jälkeen päästiin seisoskelemaan toisiksi korkeimmalle pallille, taas sinisen ruusukkeen kera. Taidetaan olla ikuisia kakkosia, kun näitä sinisiä härpäkkeitä alkaa kertymään yksi jos toinenkin. Ennen kaikkea ihana ja opettavainen kisapäivä, kiitos Roosalle hienoista kuvista, joita löytyykin lisää täältä. Mukava ku löytyy ammattitaitosta kuvausseuraa kaikille reissuillemme, arvostetaan kovasti!

1 kommentti:

  1. "Toinen rata oli hypäri, josta ei kukaan selvinnyt kunnialla"

    Kyllä hyppäriltäkin tuli medeissä nollatulos.

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)