23.12.2013

HURTTAmainen joulu + arvonta

Vaikka valkea joulu jäi saamatta, mutta saatiin me jotain vielä parempaa - josta joulun kunniaksi aijotaan iloa jakaa arvonnan muodossa! Hurtta lähetti meille ihanan jouluntoivotuksen, lahjakassin kera. Edellinenkin hurtan kortti koristaa jääkaappia ja tämä varmasti pääsee seuraksi. Salaperäisestä paketista paljastui yhtä jos toista, sekä teitä lukijoita varmasti ilahtuttavan arvonnan palkinnot!

Kassi sisälsi ison läjän Racinelin herkku uutuuksia ja meille tuttuja (ja lemppari) pihvitikkuja. Pojat oli harvinaisen kuulolla, kun availin paketteja hihkuen. Päällimmäisenä lepäsi kuitenkin Hurtan uudesta mallistosta metsän värinen joustotalutin ja puolikuristava pehmustettu panta! Nämä otettiin tietenkin heti käyttöön. Joustohihna pääsi koeajelulle vetopuuhiin heti samaisena päivänä. Aijettä, toimi oikein loistavasti, vaikkei tämä olekaan hihnan suurin tarkoitus. Puolikurra oli oikean kokoinen ja tällä kertaa päätyi vanhukselle joululahjaksi. On muuten aivan ihanan värinen, maanläheinen ja ah.

Suurin hihkuminen ja hengen vetäminen oli kuitenkin vielä edessä. Meille suotiin joululahjaksi Hurtan uusimmasta mallistosta maailman ihanin villahaalari! Ja niinkuin pakkauksessa lukee, niin paita todella on ''Dogs secondskin''. Paita on kaksikerroksinen, erittäin tiheää ja kestävää ommelta. Paita sisältää 70% akryllia, 20% ihan oikeaa villaa ja loput 10% polymiidia. Joten paita ei kutita, ei koiraa eikä ihmistä. Aito villa puolestaan takaa lämmön. Minua ilahduttaa suuresti kolme asiaa tässä villapaidassa. 1. Paita on konepestävä! (30asteessa). 2. Paidan materiaali ei mene rikki ensimmäiseen oksaan osuessaan, sillä silmukka on niiiiiiin hienoa ja tiukkaa, ettei jää kiinni mihinkään. Ja 3. Villapaita on muotoiltu niin koira kuin ihminenkin huomioon ottaen. Paidassa on sopivan pituiset ja levyiset hihat, sekä suuresti arvostamani pissiaukko! En edes kehtaa kertoa montako villapaitaa on mennyt roskiin sen takia, että kaveri on pissinyt niiden sisälle. Tämä ongelma loppui nyt, kiitos siitä suunnittelijalle!

Tästä on tullut meidän ykköspaita ja keväällä turkinajon yhteydessä erittäin hyödyllinen asia. Kiitos vielä mielettömästi Hurttalaisille ihanasta joululahjasta - me ollaan äärettömän otettuja! Eritoten Ruffe, joka nytkin nukkuu pienellä kerällä uusi upea paita päällään.


Ja koska on joulu, me haluamme jakaa omastamme, ja tästä saamme jälleen kiittää Hurttalaisia. Arvontaan lähtee 2 upouutta Motiavion-malliston namipussia! Väreinä vadelma ja koivu. Pussit ovat 1 dl kokoisia ja äärimmäisen käytännöllisiä treenatessa. Kiinnitys perinteisellä koukkumetodilla. Kaikilla pitäisi olla oma treenipussukka! Lisäksi nämä kaverit ovat niin nättejä, että kelpaavat näyttelykehäänkin. Arvontaan voit osallistua seuraavalla tavalla; 
  1. Liity blogimme lukijaksi!
  2. Jaa alla oleva kuva blogissasi tai facebookissa linkin kera! 
  3. Kerro mikä on teidän lempituotteenne hurtalta tämän kirjoituksen kommenteissa!

LAITATHAN KOMMENTTIISI TOIMIVAN SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI!

Muistathan laittaa kommenttiisi sähköpostisi ja linkin blogiisi&facebookkiin, jonne olet arvonnan kuvan linkittänyt, sekä väritoiveesi! Namipussit saavat tietenkin myös sisältöä, Racinelin tarjoamista herkuista! Lisää tuotteista kannattaa ehdottomasti lukea hurtan upeilta sivuilta, käykää kurkkaamassa: uudistunutta Hurtta.comia, KLIK KLIK !

39 kommenttia:

  1. 1. Liityin, vaikka olenkin seurannut tätä blogia jo aika kauan ilman google-tiliä :)
    2. Jaoin :) http://weakdiamond.blogspot.fi/2013/12/arvonta.html
    3. Lempituotteemme Jaden kanssa on ehdottomasti ne ihanat pinkit Lifeguard huomiovaljaat! :)

    // siri.karioja@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Lempituotteemme on sadetakit ja treeniliivit :) En saanut linkkiä liitettyä tähän, mutta jaoin tämän blogin profiilissani :) Sähköpostiosoitteeni on toutartou@gmail.com. Väriksi kävisi kumpi vain. Pitääpä tutustua uutuuksiinkin, että mitäs kivaa sieltä nyt löytyisi.

    VastaaPoista
  3. Kuvia siitä remmistä ja pannasta! Panta kuulostaa teksteistä jo houkuttelevalta :P
    Osallistutaan heti kun pääsen koneelle... :)

    VastaaPoista
  4. Paras tuote Hurtalta on omasta mielestäni CoolingCoat, toimii kuin unelma kaikilla koirillani ja taloudesta löytyy näitä useampi :) Vadelma on yksi väri suosikeistani. Blogisi on yksi suosikeistani, tovin tullu luettua ja ootan innolla uutta postausta. Hyvää joulua teille kaikille!

    http://teamfastflavor.blogspot.fi/2013/12/71-hurtta.html
    henna.rantonen@gmail.com


    VastaaPoista
  5. Paras tuote: Hurtta on ehdottomasti lempimerkkini ja näin lemmikkitarvikekaupan myyjänä niitä tulee hypisteltyä hieman enemmänkin kuin tarpeeksi. Vaikean valinnan lopuksi päädyin, että paras tuote on Hurtan sadehaalari!! Aivan uskomattoman hyvät heijastimet, koirat pysyvät pahoillakin kurilla puhtaina ja haalari auttaa hirmuisesti nopeuttamalla aamutoimia esimerkiksi työaamuina! Lisäksi rakastan Hurtan vanhemman malliston ihmiselle tarkoitettua tuulipuvuntakkia! Meillä on tällä hetkellä vain uroksia, joten koivu (vihreä) on värinä meille parempi :)
    Jaettu: http://valkokultaiset.blogspot.fi/2013/12/hurrrrrrrrjan-kiva-arvonta.html
    Sähköposti: nataly.ylonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Paras Hurtan tuote meidä sheltukoilla on Puolikuristava panta, saa helposti agilityssä pois ja ei kerää ihan kauheasti turkkia itseensä:)
    http://atthebottom-of.blogspot.fi/2013/12/super-sheltin-arvonta.html
    Heli@kalves.com

    VastaaPoista
  7. paras tuote: meillä ei haalareita tai takkeja tarvita joten ehdottomasti paras ja käytetyin hurtan tuote meillä on puolikurkkari, värivalikoima on kiva ja tuotetta on helppo käyttää, ollut käytössä jo vuosia ja aina sitä ostaa uuden hyvillä mielin :) pussukan värillä ei niin väliä.

    https://www.facebook.com/elisa.vainio

    elisa.vainio@wippies.fi

    VastaaPoista
  8. Paras tuote Hurtalta on koiralle pinkki Lifeguard heijastinliivi ja omistajalle pinkki Lifeguard treeniliivi :)
    Linkitin faceen ja s- postini tiedätkin jo :)

    VastaaPoista
  9. 1. Liitytty - anonyymisti luettu blogia jo pidempään. Usein kännykällä, mistä syystä liittyminen on aina jäänyt.
    2. Jaettu fb:ssä https://www.facebook.com/tia.svart
    3. Hurtan talvimantteli on tällä hetkellä lemppari :)
    4. Jos onni potkaisee, niin vadelman värinen pussukka miellyttää silmää enemmän! Ei kyllä vikaa limessäkään!

    tiia.svart@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Musta paras tuote on omistajalle tarkoitetut heijastin säärystimet. Koska lenkillä tulee niin koiran kuin omistajan näkyä hämärällä ja säärystimet laittaa myös autoilijan huomion jaloissa pyörivään karvakasaan.
    Meillä prinsessalle sopisi oikein hyvin vadelmanvärinen pussi.

    http://taruinen.blogspot.fi/2013/12/arvonta-super-sheltilla.html
    taru_lepisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Luen nimellä Patutus .
    Täällä mainostan : latepatebloggaa.blogspot.com .

    Paras tuote on maybe meidän pojalla oleva puolkurkkari . En oo kehannu enää ostaa toista feelin nahkasta pk:ta , koska meillä kävi aika vaarallinen hajoamistapaus .

    Pussukan värillä ei oo väliä , ei Patu välttämättä välitä siitä hirveesti ;) ( Löytyy nimittäin myös hurtan musta-pinkki hihna .. )

    VastaaPoista
  12. 1. Luettu teidän blogian jo jonkun aikaa nyt :D
    2. Jaettu blogin sivupalkkissa http://oliversheltti.blogspot.fi/
    3. Meidän lempi Hurtta on ehdottomasti tuo ihanan pehmeä ruskea pyörönahkatalutin ♥

    Värillä ei ole väliä, koska emme pääseet yhteisymmärrykseen.. Minä sanoisin koivu ja Olin väritoive taas on vadelma. :D

    marijohanna.hannuksela@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Luen blogia nimellä phootato, blogi: www.timinvaltakunta.blogspot.fi
    Tykkään Hurtalta ehdottomasti eniten Polar Vest-heijastinliivistä! Pysyy hyvin liikkeessä mukana, just sopivankokoinen meidän pojalle ja kestää säällä kuin säällä. :)
    Pussukan väriksi koivu, jos arpaonni sattuisi meitä suosimaan!

    VastaaPoista
  14. Luen blogia nimellä Mirandaa. Blogissa linkki tänne http://emmamaista.blogspot.fi/2013/12/pari-videota.html
    Hmm tähän kauhean vaikea vastata koska meiltä löytyy hurtalta pistolukko- ja puolikuristavatpannat, Y ja T valjaat, heijastinliivit, treeniliivi, sade ja talvitakki, kaksi erinlaista remmiä ja mitäköhän tuostakin jäi uupumaan... mutta sanotaanko että nuo polarliivit. Ihan parhaita nuo vetskarimalliset "paidat"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdinpa myös sanoa että värillä ei ole väliä.
      Ja sähköposti... Missi_1996@hotmail.fi

      Poista
  15. 1. Luen nimellä Comas
    2. Jaoin facebookissa
    3. Hurtan suosikkituotteet meillä on heijastinliivit, ne on siistit ja näkyvät pitkälle sekä kestävät!
    sanna.riihiluoma@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. 1. Olen tässä jonkin aikaa lueskellutkin jo...

    2. Blogista löytyy: http://packwithboundaries.blogspot.fi/2013/12/long-time-no-see.html

    3. Meidän lempituote on ehdottomasti haalarit. Kurahaalarit ja fleecehaalarit. Ovat pitäneet koirat lämpiminä ja kurattomina.

    S-posti on turunfrisbeekoirat@gmail.com

    VastaaPoista
  17. 1. Luen nimellä Jelena Nieminen
    2. Facebookissa https://www.facebook.com/jelena.nieminen
    3. Sadetakit ja villapaidat :)
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Jenny
    hurttateam@gmail.com
    Koivun värinen :)
    Mainos löytyy fb https://www.facebook.com/kirppuvaara?ref=hl

    Pidämme hurtan hihnoista :)

    VastaaPoista
  19. 1. Liityin lukijaksi nimellä Nanna Salmela.

    2. Jaoin blogini sivupalkissa: http://jimitheranskis.blogspot.fi/

    3. Lempituotteeni on ehkä namitaskut ja monitoimitaluttimet.

    VastaaPoista
  20. 1. Olen ollut lukijana jo pitkään!
    2. Jaoin Facebookissa (https://www.facebook.com/herttakerttu)
    3. Lempituotteeni on ehdottomasti Hurtan heijastinliivit. Ne pysyvät päällä menossa kuin menossa ja ennenkaikkea, ne oikeasti näkyvät :-)

    heljakeskilusa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Liityin staff nimellä, jaoin tämänhttps://www.facebook.com/pages/Lili-Nellas-life/137823173091108
    Ja hurtalta meidän suosikiksi ovat nousseet huomioliivit
    miia-koski@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. kkettunentk@gmail.com
    Luen nimellä Katariina K
    Ja meillä on muutamia hurtan vaatteita ja hurtan talvimantteli ja sademantteli on kovassa käytössä! eli hurtan vaatteet :)

    VastaaPoista
  23. kiiajanhonen@gmail.com
    luen nimellä kiia
    Hurtan lempituote on ehdottomasti heijastin liivi. Liivi pysyy päällä todella hyvin ja on kaytännöllinen ja toimiva.
    mainos on osoitteessa http://tassujenjalkiamydog.blogspot.fi/
    milloin julkaiset arvonnan voittajan?

    VastaaPoista
  24. 1. Liityin lukijaksi.
    2. Kuva ja linkki löytyy http://toiveestatodeksi.blogspot.fi/2014/01/temppuvideo.html.
    3. Huomioliivi tai tarvikelaukku, en oikein osaa päättää. Minulta ei löydy kumpaakaan, mutta hoitokoiran matkassa oli joskus molemmat ja oli kyllä kätevät.

    Mikäli voitto osuu kohdalle, tahdon vadelman! Sähköposti jey@wippies.fi

    VastaaPoista
  25. 1. Liityin :)
    2. Jaoin blogissani http://tassut-parrasvaloissa.blogspot.fi/2014/01/tiistain-iltana.html
    3. Hurtan tuotteita minulla ei vielä ole. Odotan, että koira kasvaa vielä, sitten hankin varmasti jotain. Ehkä sade/kura-haalarin ja heijastinliivin. Namipussin haluan ehdottomasti hankkia, jollen tätä voita. :)

    toivonen.annemari@gmail.com

    VastaaPoista
  26. 1. Luen nimellä Mira
    2. Kuva ja linkki löytyypi täältä: http://frihetawa.blogspot.fi/2014/01/sisasiisteydesta.html
    3. Suosikkituote Hurtalta taitaapi olla heijastinhuivit.

    miraliisa90@hotmail.com
    Väritoiveena vadelma :)

    VastaaPoista
  27. 1. Olen jo lukija!
    2. http://jadelightful.blogspot.fi/2014/01/hurtta-arvonta.html
    3. Lempparituotteemme tähän asti on ollut Hurtan pinkit Lifeguard -valjaat. Kaikki Hurtan tuotteet ovat meillä kestäneet erittäin hyvin ja ovat vielä kaiken lisäksi aivan ihanan näköisiä. Usein herkullisia värivaihtoehtoja on niin paljon, että iskee valinnanvaikeus. :D

    Mutta koska pinkillä linjalla mennään, sanon väritoiveeksi vadelman, vaikka tuo kuusikin on kieltämättä törkeen hyvän näköinen!

    krista.vihtonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Hups, toisen värivaihtoehdon nimi taisikin olla koivu eikä kuusi. :D

    VastaaPoista
  29. 1. Luen nimimerkillä naatti
    2. Blogista löytyy kuvaa ja linkkiä arvontaan: http://collienpoikanen.blogspot.fi/2014/01/osallistukaa-arvontaan.html
    3. Minulla ei hirveästi vielä Hurtan tuotteita ole, mutta toppamanttelit voisin mainita suosikikseni. Varsinkin nuo uudet värit ovat aivan mahtavat!

    annnir (at) gmail.com ja tuo koivun värinen on aika hieno :)

    VastaaPoista
  30. 1. Luen nimellä rebellion
    2. Jaettiin kuva blogin sivupalkkiin! http://pienipiski.blogspot.fi
    3. Pidän paljon hurtan tuotteista mutta lemppareiksi ovat nousseet hihnat sekä heijastinliivit! Myös treenikamat ovat tosi kivoja.

    pienipiski@outlook.com ja koska meidän neidin värimaailma kulkeutuu pinkin ja vaaleanpunaisen välimaastossa, vademan värinen pussukka olisi jees! :)

    VastaaPoista
  31. 1. Lempituote on ehdottomasti Hurtan siniset talvitakit! Tosi kivoja :)
    2. Molemmat värit käy!
    3. lovespeppi@gmail.com
    4. flattielamaa.blogspot.com mainostus sivun alareunassa

    VastaaPoista
  32. Olen lukija ja kuva linkin kera löytyy täältä: http://surkeus.blogspot.com

    Mun lempituote Hurtalta on varmaan fleecehaalari, myös heijastinvermeet on suurinosa aika tyylikkäitä!

    VastaaPoista
  33. Ja tuolta jäi se perkuleen sähköposti: surkeudenhuiput@gmail.com

    VastaaPoista
  34. 1. Liityin lukijaksi! :)
    2. Mainostus löytyy Kertun blogista
    3. Hurtan lifeguard-pannoista olen tykännyt tosi paljon ja hurtan valjaatkin kiinnostaisivat!

    S-posti: Kerttu.cairni@gmail.com ja molemmat värit on kyllä kivoja, mut ehkä vadelma kiinnostaisi enemmän! :D

    VastaaPoista
  35. 1. Liityin lukijaksi!
    2. Mainostus löytyy (luckypoika.blogspot.fi
    3. Heijastintuotteet on aika hyvännäköisiä, ja itsellämme on ollut hyvässä käytössä sininen joustohihna.

    säpö: emilia.treasures@hotmail.fi, koivu oli aika hienon värinen ;)

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)