29.11.2015

Kauden viimeiset koetukset

Yrittäjyyshenkisyys vihdoinkin lannistui, kun jouduin ensimmäistä kertaa ikinä oikeasti lähtemään töistä kotiin. En ihan hevillä luovuta, joten olo olikin sen mukainen perjantai-iltana. Lauantaina olo vähän parempi, mutta tietysti kisa-aamuna sunnuntaina olo oli järkyttävä. Asetin tavoitteeksi kevyesti sen, etten oksentaisi radalle. Jännitin ihan hulluna kaverin kisojen puolesta, Onnea teille kaikille hienoista tuloksista muuten! 

















Olin hallilla siis jo klo 8 kannustamassa alokasystäviä, (joista kaikille tulokset  ). Meidän luokkamme alkoi vasta 12.20 voittaja vuorossa, joten Ruffe pääsi ensimmäisenä kehään. Miten voikaan olla pienellä pippurisella miehellä virtaa for gods sakes! Todella hyvin pysyi kuitenkin mopo hallinnassa, vaikka puolenvaihdoissa pääsikin pari hauhauta. Virheitä tuli hypyn jälkeiseltä kyltiltä, puolenvaihto jalan ali, kumarsin ja ohjasin, joten sieltä  -1tvä. Seuraava erhe tuli liikkeestä seiso kierrä koirassa, jossa lopussa tökkäsin jalat yhteen eli pysähdyin. Sieltä mukavat -10tvä ja kaverien naurut maalissa. Ja vielä -3ov koiraeteen kyltillä. Liian isot ohjaukset, vissiin varman päälle vetelin.

Käytösruutu oli edessä maaten 2 minuuttia, koiran selkä radalle päin ja radalla ihanaakin ihanampi Oma-sheltti. Hienosti miehellä pysyi pakka kasassa ja nassu kiinni. Radan jälkeen oli ihan huippu fiilis ja kiire Avon rataantutustumiseen Leeviä varten. Huono-olo onneksi katosi voittajan aikoihin, joten avoon ei tarvinnut mennä yökkimään - anteeksi mielikuva.





Leeviltä jäi taas halliin tutustuminen tekemättä, ohjaaja oppisit jo. Leevi tarvitsee ainakin 10-15 min aikaa oleskeluun ennen rataansa. 2 minuuttia oli aikaa, koska oltiin ensimmäisinä vuorossa. Leevi oli jo lähdössä ihan menossa muille maille, mutta petrasi kyllä loppua kohden. Ainoa treenitasoinen hetki oli saksalaisen ja istu - kierräkoiran välissä. Viidenkymmenen prosentin teholla meni myös spiraali oikealle lopussa. Muutoin niin epäleevimäistä, kun työmode ei vielä ole kisoissa näkynyt. Tästä saa varmasti syyttää ohjaajaa. Pisteitä olisi silti kertynyt 89/100, mutta! Hupsista, jätin kyltti numero yhdeksän välistä, nimittäin pujottelun jälkeisen täyskäännöksen. Ja niinpä meille ihka ensimmäinen AVOHYL TVÄ.

Radan jälkeen tultiin kehumaan, että pysyi koira mukana. Pyhpah, aikalaista houkuttelua oli ja kerroin vielä hyllyttäneenikin. Muita harmitti selvästi enemmän kuin minua, onko musta tulossa hyväkin kisaaja vielä joskus? Eipä tarvitse mennä kisatauton jälkeen voittajaa, vaan pääsee vielä avoimeen rallattelemaan. Josko tehtäisiin viimeinen avorata yhdessä, eikä pelkästään teknisesti oikein. Tuomarin kommentti oliki lapussa ''Taitavaa tekemistä'', ja jutteli vielä myöhemmin, että tällä osaamisella saisi helposti satasia, jos nuorukainen olisi enemmän mukana. I agree, viretreeniä siis luvassa.


Leevi pääsi radan jälkeen pussailemaan tuttuja ja tuntemattomia, ja epävarmasta pöhisijästä on tuskin tietoakaan. Kaikki ihmiset kelpasi heti, koirat ei niinkään - paitsi pari mojovaa tyttöä. Koirat takaisin autoon koisimaan ja muiden suorituksia ihastelemaan! Istuinkin keskellä nurmimattoa, kun kisakannustimet juoksi tulospalvelusta liki syliin huutamaan, että oltiin Ruffen kanssa saatu VOIHYV 86/100 ja vietiin sillä vielä luokkavoittokin! Huhhuh. Kertakaikkisen mukava kisapäivä, ja ohjaajalla vihdoin hyvä olo. Kyllä tämä rallytoko vaan niin vie mukanaan. Huikean huikea  lopetus tämän vuoden kisakaudelle. Ensi kauteen jää siis molemmilta puuttumaan yksi tulos omasta luokastaan. Apua. Leevi pian voittajassa, ja Ruffe mestarissa? Täytyneepi treenailla muutama asia kuntoon ennen kisoihin ilmoamista.

Pidemmittä puheitta, kiitos kaikille treenikamuille, koutseille, omatoimitreeniläisille, tuukkilaisille, hskhlaisille, sporttihurttalaisille ja miljoonalle muulla siitä, että olette olleet osana meidän harrastusta tänäkin vuonna. 2016 uusine haasteineen ja mahdollisuuksineen, HERE WE COME.

6 kommenttia:

  1. Taitavat puikulanokat! Kisavideot (ja vieläpä hyvälaatuiset) on tosi kivoja, sillä niistä saa vähän fiilistä siitä, mitä ylemmissä luokissa on odotettavissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nokian puhelimesta on näissä kuvaushommissa hyötyä. Ehdottomasti paras "koirapuhelin" mitä mulla on ollut.

      Treenivideoita on harmittavan vähän, kiva että niille kuitenkin on kysyntää!

      Poista
  2. Kiitos vielä kerran mahtavalle koutsille :) ! Ilman sua me ei oltais edes menty virallisiin ja nyt ollaankin jo katselemassa seuraavia kisoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan :) motivoituneita rallyisteja on ilo kouluttaa!

      Poista
  3. Taidan myös itse jatkossa käyttää tätä "oltaisiin saatu 100 jossei olisi tullut vähennyksiä kolmelta kyltiltä sen ja sen verran" :D

    VastaaPoista
  4. Ohjaajavirheissä näitä voi käyttää ;) Opetuksellisissa asioissa ei niinkään. Esim. "jos koita ei olisi peruuttanut vinoon", näissä tilanteissa tulee se "kouluta paremmin"-into. Mutta omia pelkästään ohjaajan virheitä on mukava laskeskella pois ja katsoa mihin koiran taso tällä hetkellä riittäisi. Jossittelu sinänsä turhaa, mutta tää onkin tällasta positiivista jossittelua.

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)