Hiljaa hyvä tulee

Ei takuu varmasti ole Leevin motto. Vetolajit on kiehtoneet mua pitkään, ja vauhdin hurmasta olen aina itse nauttinut. Oli se sitten agilityssä, pyörällä, autossa tai vaikka huvipuistossa, kovaa pitää päästä. Leevi varmasti allekirjoittaa tämän lauseen, ja omistajaa hirvittää koiran vauhdinhurma. 

Tammikuussa vetokärpänen puri oikeen kunnolla, ja Ruffe pääsi uusine valjaineen töihin. Sekin syttyi lajiin, vähän hitaammin kuin odotin, mutta onhan se juokseminen siistiä. Itse vetäminen ei niinkään Ruffea viehättänyt, vauhtia lisää kilpailuvietti. Jos hihna löysääntyy, kiristän itse vauhtia niin johan on koira taas edellä ja pinkoo tuhatta ja sataa, hänestähän ei ohi mennä! Hölmö vetoötökkä. Leevi pääsi kahdesti junnuna mukaan kelkka hommiin, ja kerran pyörän eteen. Se oli heti valmis! Tehtiin kuitenkin ravilla töitä ja pidettiin taakka pois pennulta, hihna löysällä siis. Rauhallista jolkottelua ja hallintaa tehtiin, kunnos Leevillä diagnosoitiin luustonkasvuhäiriö. 

Vetokamat pölyttyivät muutaman kuukauden kaapissa. Ruffe pääse kuitenkin keväällä fillaroimaan useampaan otteeseen. 1-2 kertaa viikossa, ja pienet pulleat reidet oli taattu juttu. Parhaillaan juostiin belgiporukassa 7 km samaa tahtia, eikä koiralla näkynyt väsymyksen merkkejä edes lenkin lopulla. Oli se vaan niin siistiä, ja ohjaaja nautti suunnattomasti vaivattomasta etenemisestä. 

Onni loppui kuitenkin lyhyeen, kun joku kaidan tien kulkija nappasi pyörän meidän omakotitalon pihasta, kahden portin takaa. Kaikenlisäksi olin itse kotona, ja oli aurinkoinen päivä klo 11 ! Kaikkea sitä vielä. Noh, pyörävarkaat ei luonnollisesti jääneet kiinni, ja mun uskollinen viisi vuotias citypyörä katosi jonnekin. Vetohommat loppuivat jälleen ja Ruffe otti parissa viikossa lisäkilon. 

Viime viikon torstaina mietin, miten voisin vielä lisätä Leevin lihaskuntoa ja monipuolistaa liikuntaa. Reisiin saisi nopeasti massaa palloa viskomalla, mutta äkkinäiset käännökset ja pysähdykset ei ole meidän nivelvaivaisten lempijuttu. Niimpä luin ja luin, sekä konsultoin fyssaria. Vihreä valo oli himmeä, kokeilemalla tietää tyylinen juttu. Pakkohan se oli kokeilla. 

Vetokamat koirille niskaan ja jalan liikkeelle. Pyörää ei ollut ja hyvä niin, hallinta olisi ollut aika minimissä. Alkulämpäksi 1km jolkotellen, 2km oikeaa tekemistäkin, ja 1 km taas jolkotellen. Kahteen killometriin mahtui monen monta spurttia ja paljon hölkkäämistä. Loppu lämppien aikana istahdin itse meidän uuden lähijoen kivetykselle, ja viskoin tyypeille keppiä veteen. Olivat jäähdytysuintinsa ansainneet. Lenkkiä toki hidastI myös miljoonat kanssa kulkijat, jotka halusivat tulla ihmettelemään mun 'minihiskejä'. Lenkin jälkeen botit niskaan ja nukkumaan, aamulla ei ollut tietoakaan jäykkyydestä, joten voitte kuvitella mun riemun hyppelyt ja Leevin hämmennyksen, kun riepottelin sitä sylissä vallattomasti. 

Tosi testi oli kuitenkin eilen. Sain lainaksi pyörän, ja lähdin vähän epävarmasti menemään tyyppien kanssa. Toisin kuin juostessa, oli pakko laittaa seisinki - joka ahdisti selvästi Ruffea. Juostessa kykenen reagoimaan, jos koirat erkanee tai toinen pysähtyy kuin seinään, mutta fillarilla en ehdi tekemään mitään, jos tyypit on solmussa tai vastakkaisilla puolilla tietä. 

Niimpä kuitenkin lähdettiin matkaan, ja Leevillä ei meinannut pysyä housut jalassa. Piipitti koko alku ravailun ajan, ja suojatielle pysähtyminen vaati kaksi käskyä napakasti. Hiekkatiellä päästyä sai luvan mennä, ja hitto mehän mentiin! Eteni niin taitavasti suoraan ja täysillä, että oli melkein tippa linssissä ohjaajalla. Suoran jälkeen pysähdyin ja nousin pyörän selästä soralle istumaan ja halailemaan tyyppejä, niin onnellinen olin tässä hetkessä. 

Loppu matka mentiin rauhallisemmin, selvästi koko muu itähelsinki oli päättänyt lähteä perheineen lenkille, joten hiekkatiellä oli huomattavan ahdasta. Leevin ohitukset kun eivät ole varmoja, sain aina pysähtyä ohituksissa ja antaa muille tilaa. Viimeisen koiran ohituksen hoidin selästä käsin, sain kuin sainkin koirat käskyllä vierelle ja niin upeaan kontaktiin että oksat pois! Kotiovelle asti tyypit ois menneet täysillä ja närkästynyt marina kävi kun kehotin niitä raaauhaassaa pitämään taaaahtiaaa. Hidastetusta elokuvasta oli meidän käskyt, mutta hyvin toimi. 

Saako tässä kohtaa tuleettaa? Illalla botit lenkin jälkeen päälle ja palautusjuomaa nassuun. Ennen yöpuuta vielä 15min ravailu lenkki botteineen päivineen ja nukkumaan ilman loimia. Aamulla tyyppi venytteli niin maireasti kuin aina ennenkin, ei merkkejä jäykkyydestä tai arastelusta! Oikeastiko me saadaan pyöräillä ja juosta?! Oon vaan niin älyttömän onnellinen Leevin puolesta, että saa elämäänsä lisää vauhtia. Frisbee ja agility tietysti jäi jalan myötä pois, mutta tämä on Leevistä vähintään yhtä siistiä! Onnen kyyneliä vielä tihrustellaan, vitsi voiko tämä olla totta.

Maltilla edetään, ja nautitaan joka hetkestä. Lupaan napata kuvan maailman onnellisimmasta Leevistä ensi vetolenkiltä, sen pidempää kieltä saa etsiä! 

Lähikenttä ja oma rauha

          

Keskiviikkona tein jotain ihan tapoihin kuulumatonta. Autollisen elämän jälkeen ensimmäinen kerta, kun ikinä pakkaan treenikamat reppuun ja kävelen treenikentälle. Meillä on erittäin hyviä nurmi-, sekä hiekkakenttiä viiden minuutin ajon päässä. Mutta rally-kylttien raahaaminen kuullostaa aina kävellen kovalta hommalta. Noh, eipä se nyt kamalaa ollut. Mukavasti sain tunnin kulumaan kun kipsuttelin lähimmälle kentälle (ei se paras, mutta lähin 150-200m), suunnittelun 'radan' ja lähdin tekemään hommia.


Treenissä mukana pitkästä aikaa kartiotehtäviä molemmat pojat teki spiraalit, ja pujottelut - ei ongelmaa. Leevillä oikealla kääntyessä ehdottomasti parannettavaa noin muutenkin, joten saattoi haahuilla etenkin pujottelu edestakaisin-tehtävässä. Asennonvaihtoja oli yllättäen kaikki kentällä. Avoimesta istu, maahan istu ja voittajasta loput. Koirat varmasti nämä osaisikin, vaan mitä tekee ohjaaja? Kumartelenko mä oikeasti noin paljon, yök. Koirille pisteitä etenkin seiso/maahan vaihdoista, vaikka ohjaaja laittaakin poskensa liki maahan niin kovasti avustaessaan, huokaus. Onneksi on nyt tullut videoitua omaa tekemistä!

Videoiden viimeiset yhtenäiset pätkät jackopot-lelupalkalla, ja ai että miten kivannäköistä! Tässäkin ohjaaja voisi ryhdistäytyä ja palkkailla lelusta riemastuvia (etenkin Leeviä) enemmän leluilla. Kestääkö oikeasti näin jumalattoman kauan aina tajuta asioita, vai onko tää vaan mun ongelma? Joka tapauksessa ihan hirrrrrrrrmuisen hauskaa tämä rally, vaikka ohjaaja mokaileekin tauotta. Koira on hienoja ja osaa, jos joku vaikka häivyttäisi ohjaajalta tarpeen käyttää yltiömaalisia kroppa-apuja?
 

Erittäin mukavat iltarallattelut! Ehdottomasti parasta oli hiljaisesti odottavat treenikaverit. En varmaan ole edes blogin puolella kertonut, kuinka paljon on mennyt aikaa vaivaa ja kovaa työtä siihen, että mulla on suhteellisen varmoja hiljaisia odottelijoita. Ja kun kyseessä on sheltti, saan varmaan kohta jonkin mitalin? Ruffe agilityaikoinaan tuhosi häkin, ja huusi yhtäkurkkua. Leevi on muuten vaan ollut hirveän kärsimätön treenitilanteissa, eikä epävarma olemus varmasti auta.

Nyt kuitenkin ollaan siinä pisteessä, että turvallisimmilla (oikeesti koirakenttä, mistä ei pääse auton alle jos käy joku aivopieru) kentillä tyypit odottaa paikkaiksessa vuoroaan ja näillä itä-helsingin nurmiplänteillä toki kiinni tolpassa, mutta silti ah niin rauhallisina. Koko treenin aikana kolme haukkua kuultu, yksi - Ruffe haukahti intoa kun otin rallykyltit laukusta. 2 - Leevi haukahti kun Ruffe pääsi töihin ja 3 - kun flexissä ollut suursnaku pääsi kymmenen sentin päähän sanomaan VÄY, niin Leevi sanoi takaisin. Jos numero kolmonen, oli koko treenin huonoin asia, niin oli hitokseen kivat treenit!

Auringon voima

Tiistai aamuna herätys kymmeneltä (lue: menen töihin aina klo16) upeaan auringonpaisteeseen ja eikun Mirandaa hakemaan. Nahkacollietyttö kyytiin omistajineen ja nokka kohti Sotungin lukiota. Te jotka ette täältäpäin ole, niin kyseessä urheilulukio jolla noin 20 erilaista kenttää vailla käyttäjiä. Niimpä kurvailtiin auto parkkiin ja lähdettiin tekemään rallyä. Mulla jäi viikonlopun treenistä vähän kitkerä maku suuhun, Ruffe jätätti seuruussa ja Leevillä taas haahuili mode päällä. Tähän onneksi tuli heti muutos! Varmaan pojilla vaan mökkiväsymys painanut, ohjaaja siis saa syyttää ihan itseään, että vei väsyneitä koiria kentälle. Hyi hyi ohjaajaa. 

Leevi sai kunnian olla ensimmäisenä ja loistikin tekemisellään. Otettiin ihan vaan muutamia tehtäviä (ilman kylttejä, niinkuin melkein aina). Ainakin askeleet 1,2,3 sekä sivulla että peruuttaen. Koiranympäri kiertämiset, istuen, maaten ja seisten. Sekä maailman nopeimmat liikkeestä maahan suoritukset. Tyyppi oli ihan täysillä mukana, ja teki niin vallan mainiosti. Viimeisestä liikkeestä maahan lensi superhyperjuuttipatukka ja sitä sai mälvätä ja riepottaa oman aikansa, onnellinen Leevi. 

Seuraavana vuorossa Ruffe. Ajattelin sillekin kevyttä, kivaa ja kuplivaa, ja niin sitä sainkin. Tyyppi teki omalla täydellisellä tavallaan ja kamalalla vauhdilla. Tehtiin asennonvaihdoista istu, seiso, istu sekä istu, seiso, maahan. Kiertämisiä seisoen sekä avon että voittajan mallilla, kaikki sujui mallikkaasti. Oli huisin lyhyet ja nopeat treenit, mutta hitokseen tehokkaat. Ruffen treeni valitettavasti välillä keskyityi kun porukan puupää (lue: leevi) ei suureksi yllätyksekseni osannut odottaa vuoroaan. Oli tähän toki syykin, kuvaaja istui ah niin lähellä, että piti päästä koko ajan syliin. Silti Ruffe kesti hienosti, vaikka ohjaaja olikin vähän epähuomiossa epäoikeudenmukainen ja hidas. Kertaakaan ei hermo mennyt, ja juuttipatukka oli Ruffellakin yhtä kova hitti. 

Treenin jälkeen pakkauduttiin takaisin autoon ja suunnattiin sipoon korpeen vain todetaksemme sen olevan liian täynnä marjastajia. Kokeiltiin kahta tupotäyttä parkkipaikkaa, kunnes päätettiin suunnata Husöseen. Sielläkin pari hassua marjastajaa ja koirabloggeri, mutta nämä ei haitanneet. Yltiö kuumassa ja hiostavassa ilmassa ei kauaa viitsinyt lenkkeillä, mutta saipahan tyypit peuhata likkakaverin kanssa. Lyhyeksi jääneen lenkin kunniaksi suunnattiin vielä töihin ennen vuoron alkua ja uitettiin koko porukka sulassa sovussa. Puolisen tuntia pallon viskontaa altaaseen tuli tarpeeseen ja tämän onnellisempia koiria saa kyllä kaukaa hakea. 

Päivästä jäi käteen vain ajatus siitä, että lyhyet pätkä on cooleja ja pidemmille seuruu pätkille pitää nostaa motivaatiota, ehkä lelupalkkaa (?) ehkä jotain muuta. Joka tapauksessa hirmuisen kiva tiistai ja hirmuisen kivoja treenikamuja, kiitos jälleen kuvista!

ETEEN!

Perjantaina allekirjoittanut jäi töiden jälkeen treenailemaan omie hurttien kanssa. Ennen tätä tyypit odotteli paikkiksessa yhden rallytunnin verran. Kouluttettaviltakin koirat sai kehuja, eikä ihan turhaan. Leevi taisi haukahtaa kerran, kun silittelin osallistuvaa shetlantilaista rataantutustumisen ajan. Muutoin tyypit ottikin lungisti, ja muistin jopa palkatakin hienoa odottelua. Vau mitä tyyppejä. 

Molemmilla oli treeninalla eteen tulot, edessä istumiset, miksi näitä nyt haluu sanoa. Koirat suoriutui oikein hyvin, mutta noin videota tsiigailessa täytyy todeta, että voi ohjaaja sentään! Ohjaaja mm. kumartelee, menee liian lähelle kylttiä. Kyltistä maximi etäisyys on kuitenkin 50cm, joko koirasta tai ohjaajasta mitattuna, niin miksi samperissa pitää mennä sinne kylttiin kiinni kyhnöttämään. Etenkin kun useamman kerran koirat ylittää kyltinsuoritusalueenlinjan (huhhuh, sen juuri). Alla siis alokasluokan kyltti nro. 25, kolme askelta peruuttaen. Ja radalta löytyy alokasluokan käännöksien lisäksi kaikki alokkaan koira eteen, hässäkät. Vasemmalta, oikealta, istumisilla ja ilman. Viimeinen pätkä palkkaamattomuus treeniä ja jackpot palkkana jutipatukka, ja aijettä oli siistiä!

          

Iltatreenin jälkeen tyypit pääsi vielä pulahtamaan altaassa, puolisen tuntia meni sutjakkaasti heitellessä palloa altaan laitaan, ja välillä ohikin. Föönätut ja puunantut puudelit sai vielä kävellä töistä kotiin kiertoreittiä (3km) ja painella lähipelloilla onnellisina. Tämän jälkeen ehdin jo iltaruuat napauttaa kuppiin, kunnes äiti soitti ja kysyi mökille. Mitä sitä muutakaan ihminen kymmenen aikaa tekisi, kun ajaisi 140 kilometriä mökille? No niimpä. 

Rento lauantai mökillä teki varmasti kaikille terää. Koirat ui, repi keppejä ja tarjosi seuruuta minkä ehti. Omistajalla oli puunkaato hommia ihan olan takaa, ja alkaa pikkuhiljaa omankin mökin piha näyttää siltä, että siellä olis joskus ihmisiä käynytkin. Nyt vihdoin kotona piilossa huomista myrskyä. Mut olipahan edes yhden lauantain kestävä kesä tänään, kelpasi meille paremmin kuin hyvin. 

kompastuskivien kartoitusta

Istu, seiso, kierrä koiran ympäri. Avoimen luokan kyltti, ja rallyn eka seisomisliike. Leevillä on tämä edessään varmasti ensimmäisissä avoimen kisoissa. Treenattu on, ja viikonloppuna sain näppäriä toistoja käsiavuilla. Näistä oltiin saatu jo nami pois nyrkistä, mutta vielä vaatii paljon varmuutta ! Ruffella liike toimii, kovassa vireessä saattaa pompata seisomaan jääden ministi vinoon (ehkä -1p), muutoin loistava. Tämä pysyy kuitenkin treenilistalla kisoihin asti!

Avoimen luokan miljoonat käännökset istumisineen eivät tuota perusasentoa palvovalle Leeville ongelmaa. Ruffen sen sijaan voisi vasemmalle kääntymisiä, kunten istu, käännös vasempaan, istu - kylttiä treenailla. Vatitreeni on jo kahden treenin jälkeen tuottanut tulosta. Eilen koiralla demotessa tyyppi oli niiiiiiiin tiivisti perusasennoissa, että vähempikin riittäisi. Melkoisen tehokasta siis.

Olen jotenkin kamalan luottavaisin mielin menossa Ruffen kanssa voittajaan. Melkein huolestuttavan helppo olo. Meillä ei siis todellakaan ole hallussa kaikki asiat niin hyvin kuin tiedän olevan mahdollista, mutta yllättävän kivalla mallilla on asiat. Ruffe kun vaan on tollainen luottahurttien herttua, että sen kanssa ei mikään koskaan jännitä. Leevin kanssa puren kynsinauhat alta aikayksikön, ja vaadin siltä huomattavasti enemmän, kun mitä Ruffelta samassa iässä. Ruffe oli tuossa iässä käynyt YHDET mätsärit, ja aloitti pian sen jälkeen agilityn. Tahti ollut vähän eri, ja löysäänkin pipoa nyt Leevin kohdalla. Muista, muista, se on vasta iiiihan kakara.

Seuraten 3 askelta peruuttaen. Voi pieni pippurinen Rudolf ja peruuttaminen. Mestariluoka peruutus ohjaajasta pois päin sujuu kuin tanssi, mutta tämä voittajan sivulla peruuttelu sattuu meitä molempia päähän. Ruffe peruuttaa erittäin herkästi vinoon ja aivan hirveällä vauhdilla! Ehdin kuiskata 'pakit....ta' kun koira on jo kuuden metrin päässä vinosti, irvistäen ja kurlaten. Hohhoijaa, tähän siis mieletön määrä aikaa  vielä.

Eli vielä työn sarkaa varsinkin näissä kylteissä. Leevi opettelee vielä erottamaan seiso ja istu käskyt tarkemmin ja toivon pystyväni häivyttämään kroppa-apuja enemmän. Sillä välin Ruffe erottelee peruuta käskyn perkeleestä, ja toivotaan meille rauhallisempaa peruuttelua. Yksittäisenä liikkeenä menee, mutta radalla kaatuu kyllä kaikki mahdolliset kupit nurin, jos yhtäkkiä lähdetään peruuttelemaan. Kuvassa Ruffen kirosanojen pidättelyä peruutuksie tehdessä, onneksi rallyssä ei saa tyyli pisteitä. Puuhkahäntä ja rotanrimpula jatkavat siis näiden asioiden parissa tällä viikolla.

Asennon vaihtoja treenaillaan myös ahkeraan iltaruuan yhteydessä. Leevi treenaa avoimen istu, maahan, istu-kylttiä. Erittäin hyvällä mallilla, vaihdot toimii ilman että takapää nousisi milliäkään. Ruffella näissä liikaa intoa, jotenkin yhdistää tämän asennon korjaamiseen ja ottaa siitä kierroksia. Suurin haaste kuitenkin istu, seiso, maahan-kyltti. Kroppa-avuilla kyllä sujuu, mutta näistä kroppa-avuista sain viime kisoissa komeasti -10p. Joten täytynee häivytellä ennen skabailua. 

Back to Basics !

Siis naksuttelu on niin siistiä, tuumaa sekä omistaja, että talon kaksi hurttaa. Te jotka ette naksuttele, (no jugdement) mutta miten ihmeessä te pärjäätte. Ruffehan on pitkälti opetettu ensimmäiset kaksi elinvuottaan houkuttelemalla. Ruokaa se kyllä seuraakin mihin vaan, joten helpolla on päässyt. Kuitenkin naksutin eksyi tähän talouteen luentoineen päivineen 2012 ja on siitä asti ollut ihan käsittämätön hitti. Oli mulla naksutin kaapissa jo silloin, kun Ruffea hain kasvattajalta. Ja taisin kurre-asennon sille naksutellakin. Mutta 2012 oli selvästi käännekohta, jonka jälkeen ihan kaikki uusi on harjoiteltu naksun maagisen voiman avulla. Te joille asia ei ole entuudestaan tuttu, lyhyesti = naksulla merkitään sekunnilleen oikea toiminto, ja naksua seuraa aina palkka. Näin saadaan koirasta toimintoja tarjoava ja sheippaamalla kouluttaminen on mahdollista. Te jotka haluatte oikeasti tietää mistä on kyse, tässä linkki Liisan artikkeliin = click click!

Se mistä tänne oikeasti tulin kirjoittamaan, on ohjaajan seuruu ahdistus. Mulla ahdistus on aina motivaatiota lisäävää. En masennu kun asiat eivät toimi halutusti - nään sen pikemmin palautteena omasta koulutuksesta ja haasteena toimia itse paremmin ja opettaa koira onnistumaan.

Näinpä otettiin projekti ''sika-siisti-seuruu'' työnalle. Eilinen päivä oli videoiden tuijottelua, älytaitavia koiria katsoessa on helppo asettaa sekä itselle, että koirille tavoitteita. Punnita, että mikä on omalle eläimelle, koiralle, rodulle ja yksilölle mahdollista fyysisesti ja miettiä tarkkaan mitä se vaatii. Olen hurjan tyytyväinen, jos seuruu on joskus mielestäni valmis. En ole yhtään satavarma, että tällainen päivä koittaa. Mutta tärkeintä ei ehkä olekaan päämäärä tai sen nopea saavuttaminen vaan tämä yhteinen matka taas uusille vesille.

Hakusessa siis oikea paikka, ja katkeamaton kontakti. Hyvällä alulla ollaan, vaikka Leevillä onkin oikealla puolella jalat aaaaivan ulapalla. Lupaan myös ensi kerralla asetella puhelinta parempaan spottiin, nyt ei näy millä katsekontakti kriteerillä palkkaa tippuu. On noi kyllä aika supereita, olettaen että tämä on ensimmäinen vatitreeni kerta. Mun pojat <3

Tuijottavan treenihaukun päiväkirja

Viime kisojen jälkeen jäi omaan pieneen treenikirjaseen muutamakin hyvä merkintä siitä, mitä pitää kehittää ja viilata. Ei se lista ehkä kovin lyhyt ollut, mutta onneksi treenailu on meistä kaikista siistiä! Leevi jatkaa kisauraansa sitten, kun yksi asia on edes jollain mallilla. Häiriöherkkyys, se hemmetin tuijottelu. Oon ollut niinkin näppärä, että Leevi on treenaillut omissa tutuissa porukoissa varmaan kolme kuukautisesta, ja pam. Eihän se kykene vieraassa porukassa pitämään kontaktia samalla tavalla, kauhean yllättävää eikö? Allekirjoittanut ryhdistäytyi siis tässä heti ongelman huomattua, ja jotain tuloksia jo nähtävissä. Häiriöherkkyyden syyt ja reagoinnin aiheuttavat tekijät jokseenkin kartalla.

Tällä viikolla käyty HSHK'n kentillä x 4. Leevi on siellä treenannut viimeksi sateessa, pienenä ja yksin. Ensimmäisellä kerralla häiriötä oli riittämiin ja liikaakin. Tyyppi kyllä pitää seuruussa paikkansa ja pysähtyy näpäkästi kun minäkin, perusasennot ja käännöksetkin toimii - mutta se kontakti. Tyyppi vilkuilu vaan ympäristöä ja katsekontakti pysyi vain perusasennossa ja vain 1-2sek. Epätoivo ja murhe. Kolmella sivulla oli kentät, takana beuceron narttu tekemässä kovavireistä tottista, sivulla agikentällä collie ja edessä 3 huutavaa espanjanvesikoiraa aksaamassa. Loppuun sain kuitenkin muutaman kymmenen sekunnin onnistuneet paikalla olon. Jätettiin tähän ja huomenna uudestaan.

Tokalla kerralla häiriönä vieresen tokokentän cockeri ja springeri. Leevi teki hirmuisen hienosti töitä ja kontaktin sai kun pisti itsensä ihan likoon. Koirasta näki että olisi mielummin vilkuillut, ja korvat luimussa tuijotti kuitenkin minua. Kamalasti palkkaa tällaisesta mielensä kanssa kamppailusta, ja muutaman seuruupätkän jälkeen autoon. Toisella kierroksessa otettiin luoksareita, joissa ei mitään ongelmaa. Ainoa mihin tällä kerralla reagoi, oli viereisen kentän luukutettavat liikkeet, merkin kierrot, ruutu ja noudot. Näissä tippui kontakti.

Kolmas kerta kentällä, ja hittolainen! Tyyppi tiesi mitä siltä vaaditaan ja sitä kontaktia sieltä sai. Sen verran kovassa vireessä, että pystyi antamaan pientä palautetta tuijottelusta, joilla palautui kontakti. Häiriönä kaksi tokoilijaa ausseineen ja kauempana agilityhurttia äänineen päivineen. Leikittiin ja seurailtiin vauhdikkaasti, ihan ok töitä. Luimi edelleen korvia, jos joku muu haukkui tai veteli putkissa täysillä. Kontakti kuitenkin edes mahdollista, ja 4-10 askeleen seuruita sai lelupalkalla toimimaan.

Neljäs kerta ilmeisesti toden sanoo! Häiriönä viereisellä kentällä aksaajat belgeineen ja villureineen, eipä me edes niitä huomattu, haukkumisesta ja huutamisesta huolimatta. Leevi teki vihdoin sitä omaa parastaan! Aktiivista hännän heilutusta, teknisesti kivoja käännöksiä ja muutenkin sellaista ihanan aurinkoista räkäposkella työskentelyä. Tällaistä kun tyyppi tekisi aina, niin huhhuh. Myöskin ensimmäinen kerta, kun ikinä kuulen Leevin treenikentällä haukkuvan (!?), taisi olla aika siistiä. 

Treenit olleet kestoltaan lyhyitä, 5min pätkiä. Nostetaan siis vaan kriteeriä pikku hiljaa, ja uusissa paikoissa tietysti uudet häiriöt ja tilanteen mukaiset kriteerit. Nyt ollaan aika hyvin kartalla, että mitä voi vaatia ja mitä oikeasti seuruulta haluan. Rally-tokossahan katsekontakti ei ole vaatimus, lähinnä suositus. Mutta en voisi kuvitella, että tyyppi laahustaisi pää alhaalla radan aikana. Huh. Töitä siis vielä edessä, mutta kyllä Leevi vaan on niin kiva tyyppi. Jospa vielä opetellaan haukkuminen nostattamaan kaveria ja ohjaaja muistaa prepata koiran. Ja ohjaaja muistaa myös käyttää hyödykseen koiraa nostattavia liikkeitä, luoksarit, merkinkierrot ja muut luukutukset.

Onneksi meillä ei ole kiire mihinkään, ja treenaaminen on aina yhtä hauskaa. Kiitos kamalasti Mirandalle, kun jaksaa kuvata meidän treenejä joka kerta! Saa blogikin vähän täytettä, vaikka oma järkkäri makaa olkkarissa pölyttymässä.

Kuka tuijottaa ja ketä?
Onko teillä häiriöongelmaa/mielettömiä vinkkejä häiriötreeneihin. Jakakaa kokemuksia!

Inkoon kisat 13.6

Viime viikonloppuna kurvailtiin mökkitunnelmiin, ja tietysti valmistautumaan kisoihin. Inkoon kenttä oli mökiltä ihan kivenheiton päässä (9km), joten ei näinä hetkinä voi olla kuin superiloinen, että sai mökillä bunkata kodin sijaan (130km).

Ruffe tosiaan nousi edellisissä kisoissa avoimesta voittajaan, ja vaikka olin ilmonnut tyypin näihin kisoihin avoimeenluokkaan, päätettiin käydä katselemassa millainen voittaja oli. Kisapaikka oli todella iso hiekkakenttä, johon oli rajattu suoritusalue kehänauhalla. Voittajakoirakoita taisi olla 9, ja oltiin loppupäässä. 

Radalla oli hyvä fiilinki siitä, millaisia kylttejä oli. Oikealla puolella seuruuta taisi olla vain kahden puoltavaihtavaa kyltin välissä (5m) joten selvittiin kunnialla. Tätä seurasi kuitenkin paljon peljätty 3 askelta peruuttaen. Jonka tyrin, uusin ja tyrin uudelleen. Komeat -13pistettä sieltä. Loppu rata sujui aivan käsittämättömän hyvin. Niin hieno pieni Ruffe. Ei haukahtanut edes kertaa, ei turhautumistaan aivastellut. Suoritti rauhassa ja keskittyneesti, häntä heiluen. Vitsi mä tykkäsin meidän fiiliksestä! Tietysti nauratti, että viimeinen kyltti oli liikkeestä maahan. Ja Ruffe päätti, että hän ei tätä enää mitenkään osannut. Istumisen kautta siis mentiin meidän bravuuriliike. Tästä matka jatkui käytösruutuun, 2min vasemmalla sivulla maaten. Ehkä se mukavin vaihtoehto, ja Ruffe olikin oikein mallikas pieni käytösruutulainen.

Kokonaisuudessaan sain ohjaajavirheitä liian isoista eleistä, tvä10 sitten kuitenkin lopuksi nollasi tuloksen. Mutta tiedättekö? Ei haittaa yhtään. Oli silti ehdottomasti koiralta taitavin suoritus mitä on koskaan kisoissa tehnyt. Pisteitä kertyi siis 66/100 VOI0. Joten jos olisin jättänyt omat virheet minimiin tai kokonaan pois, olisi meille kuulkaa napsahtanut tulos voittajasta. Huhhuh. Eiköhän me uskalleta voittajaan kisaamaan kesätauon jälkeen, on toi niin taitava.

Leevin vuoro koitti vasta pitkälle iltapäivässä. Ajelinkin koiria edestakaisin, ettei odotusajat olisi mahdottomia. Alokkaassa oli liki 20 koiraa, ja oltiin taas häntäpäässä. Viime kisoista viisastuneena otin Leevin huomattavasti aikaisemmin hengailemaan kentälle. Auttoikopa tuo, kun juuri ennen meidän vuoroa rähinä. Suorituksensa tehnyt koira päästettiin juoksemaan ihmisten keskelle (lähetettiin vissiin kaukopalkalle?) mutta matkalla sattuikin olemaan toinen koira. Pam. Täysrähinä päällä, ja Leevi luimisteli korvia jalkojen takana minkä ehti. 

Ymmärtäväinen tuomari, koska antoi meidän odotella rauhassa että tilanne hälveni. Silti koko suorituksemme ajan raikui koiranhaukunta, aikaisemmin niin rauhallisessa kisapaikassa. Itse rata oli mukava, voittajan jälkeen kovin lyhyen oloinen. Ohjaajalle vähän noottia hihnankäytöstä ja 2 uusimista. Uusinnat oli molemmat samalle kyltille, koira eteen, oikealta sivulle istu. Koiran tullessa eteen, oli suora näkymä rähinäkoiralle, joten Leevi jäi tähän piippaamaan. Joten tokalla uusimisella sain kaverille fiiliksen takaisin päälle ja matka jatkui iloisesti. Hihnanootit tulivat pujottelusta. Jälleen rähinäkoiran suuntaan, joten selän käänätäminen sinne oli hurjan jännää Leevistä. Näissä aina huomaa, miten pieni herkkis tuo puupäinen teräsnahka välillä on. Epävarma rähisijä kytkee Leevissäkin, epävarmuutta heti päälle. 

Radan jälkeen oli tosi haahuilu fiilis, mutta videota katsoessa fiilis muuttui. Hyvinhän se meni! Taisi olla oma pää myös rähinäkoiran ympärillä, sillä leevi teki oikeasti ihan kivasti töitä. Ei toki niin kuin treeneissä, mutta hyvin silti! Sieltä kuulkaa napsahti 93/100 ALOHYV ja RTK1! Pieni pronssinen mitali taskuun, ja taskusta kaikki maailman nakit pienen koiran naamaan. Oltiin me aika iloisia, ja ostettiinpahan vielä palkinnoksi uusi lelukin. 

Kaikenkaikkiaan, kuuma ja kiva päivä lajin parissa. Kesäkuulle meillä ei ole enää kisoja, eikä vissiin tavoitteitakaan. Molemmat jätkät ovat jo luokkanousunsa tavoitteiden mukaisesti tehneet tälle vuodelle, joten koko heinäkuun saavat lepäillä, lenkkeillä, opetella uuttaa, naksutella paljon ja syödä hyvin. Kisataukonsa ovat ansainneet. Etenkin nuorempi herra, 1v 3kk, joka saa kyllä ihan himpun verran kasvaa ja treenata kisatilanteita vielä, mutta tekemällähän sitä oppii. On tää vaan niin meidän laji!

Luokanvaihdot kuumottelee

Koska ohjaaja kuolee jännitykseen jo nyt, käytiin kisapäivän jälkeen palauttelemassa koiria naksuttimen kanssa kentällä. Ruffe treenaili kamalan näppärästi. Aloiteltiin avo-luokan hypyllä, jota tehtiin extraleveällä pk-esteellä. Korkeutta laitoin kahden laudan verran. Hienosti luki tämänkin esteeksi, vaikka ollaankin vain agiesteillä kisoissa tehty. Näppärä tyyppi.

Hypyn yhteydessä (mentiin useasti edestakaisin), tehtiin puoltavaihtavia voittajan kylttejä. Molemmat vas. ja molemmat oik. sujuvat ongelmitta käsiavuilla, vähän kuin agin persjätössä nappaisi koiran sopivalle puolelle. Näissä ei ongelmaa, korkeammassa vireessä voi toki tulla häslinkiä.

Jalkojen välistä pujoilu sujuu mutkitta, ehkä liiankin innokas. Tyyppi nimittäin helposti ajattelee, että tehdään jotain koiratanssi ketkutuksia, ja tunkee puoli pakolla vielä uudelleen jalkojen välistä - vaikka tässä tapauksessa se kerta riittäisi. 

Tätä seurasi vielä toinen setti, jossa otettiin ihan muutamaa asiaa, naksun ja nakin voimin. Kaikki taas voittajan kylttejä. Asennonvaihtoja ollaan olkkarinaksuteltu kevään sateisina iltoina, mutta kentällä nämä olivatkin uusi juttu. Olin ihan äimänkäkenä, miten tuo eläin oli kuulolla. Meille ehdottomasti vaikein vaihto on seisomisesta suoraan maahan (vaikka liikkeestä maahan ei tuota ongelmaa). Oli jokatapauksessa älyhienoja ja nopeita suorituksia, ja jokaisesta vaihdosta naksahti palkkanakki.

Loppuun vielä liikkeestä seiso, kierrä koira. Joka oli mainio. Ohjaaja tosin unohti seisomisen käskysanan ja äänenpainon ja pamautti kuuluvasti '' SEIS'', jolloin koira meni kuin rasvattu salama istumaan ja jäi sinne. Hemmetin hieno istuminen tosin oli. Ohjaaja siis skarppasi ja vaihtoi käskyn oikeaan hentoiseen ''seeeeiso'' käskyyn ja koira seisoi nätisti paikallaan. Kolmessa toistossa taisi ensimmäisellä liikuttaa yhtä takajalkaa (mahdollisesti -1p vino), muutoin täydellisiä seisomisia. 

Leevi tuli ihmettelemään avoimen luokan täyskäännöksiä. Näissä en uskonutkaan olevan ongelmaa, melkein helmpompia kuin liikkeessä tehtävät tai kerran pysäyttävät. Täyskäännöksiä tehtiin hypyn ympärillä, jossa sai kyllä mopon hallintaa taas harjoittaa. Hyppyeste nosti tyypillä kierrokset korviin, ja seuruussa alkoi herkästi edistää ja kerran varastikin esteelle, vaikkei tosin ehtinyt hypätä kun räksytin perään.

Leevi mitattiin tosiaan ekoissa kisoissaan kuuluvan 40-50cm luokkaan, sillä tyyppi oli 41cm korkea. Hohhoijaa. Onneksi hyppy on vain yksi 130 kyltistä, ja korkeus rimalle tulee olemaan 30cm. Kyllä me lonkkavaivaiset tähän kyetään, ja saatiinkin fyssarilta kirkkaan vihreää valoa touhulle. Tekniikka on erittäin kohdillaan ja hypystä on jo nyt tullut mieluisa ja melkein hallittavissa oleva este.

Tässä vaiheessa taas heräsin siihen, että mullahan on kohta Leevin kanssa avoluokka edessä. Uusina asioina tosiaan hyppy, pyörähdys ja seisominen. Avoimen pyörähdys on vasemmalla puolella, ja sujui ehdottomasti odotettua paremmin. Pyöriähän toi osaa kuin hyrrä, mutta sain kuin sainkin siistejä pikku pyörähdyksiä ilman hyppyjä aikaiseksi. Täytyy aina muistaa prepata koiraa tuohon pyörähdykseen, eikä van hihkaista yllättäen ''RI!''. Pyörii kyllä, kunhan tietää metriä aikaisemmin missä pyörähtää.

Istu, seiso, kierrä koiran ympäri. Olen positiivisesti yllättynyt. Leevi on harjoitellut seisomista kaukokäskyjen opetusmenetelmillä, alustoilla, namikäsillä ja plääplää. Aika kätevästi tyyppi tiesi mitä tehdä, ja pysyi namin muutamia askeleita asennossaan. Vinouksia toki tuli, mutta siinä sai syyttää ohjaajan namikäden sijoutusta. Kaikinpuolin helpolta vaikuttaa Leevin kanssa tuo avoinkin luokka, kunhan ohjaaja tsemppaa itsensä opettamaan seisomisen kunnolla.

Ihan loppuun vielä muutama saksalainen täykkäri, sillä hihnan kanssa nämä tuppaa takkuamaan kisoissa. Ilman hihnaa toimii kuin unelma, mutta hihnan kanssa jälleen hetken säätö ja pari onnistunuttakin suoritusta. Vielä jos viimeiset kisat kärvistelisi tuon hihnankäytön kanssa, ja sitten pääsisi avoimeen rallattamaan vapaana.  

Mitäs tykkäätte tällaisista treenipäivityksistä?

Karjaan rallykisat

Viime lauantaina oli aamulla suuntana Karjaa. Takakontissa molemmat shetlantilaiset, ja etupenkkiseurana Miranda, jolle suurkiitos matkaseurasta. Olisi tullut reilu 8h kisapäivän aikana kyllä useasti tylsää, jossei olisi ollut stressinlievittäjää ja pulputusseuraa. Matka tattui mukavasti ja kisapaikkain löytyi huolesta huolimatta näppärästi (1h 45min ajomatka). 

Koirat jäivät autoon hengailemaan, onni oli sateinen keli, ja me suunnattiin halliin ihmettelemään ja ilmoittautumaan. Todella mukava tilava halli ja ihanat kisatyöntekijät! Katseltiin melkein koko voittajaluokka ja tämän jälkeen koittikin Ruffen vuoro, avoimenluokan toisena koirana. 

Hain koiran liian myöhään halliin (kerrankin näin), tyypillä oli kamala vauhti päällä ja ihan hippulat vinkuen mentiin lähtöön. Harmikseni neljäs kyltti oli vauhdinmuutos juoksuaskeliin ja pikkupaimen tietysti kirosi koko matkan. Tästä napsahtikin yleisvaikutelmasta -2p vähennyksiä. Olisi voinut antaa rankemminkin, mutta kiitos vaan kiltille tuomarille! Rata sujui huisin näppärästi, mitä nyt ohjaaja unohti yhden istumisen (-10tvä) ja näin edespäin, mutta muutoin ihan mukava rata. Kontrollinpuutetta kun toisella tosiaan keitti jo lähdössä yli, mutta tasaantui onneksi loppua kohden. Tuuria ja pippuria matkassa, palkintojen jaossa olin aivan äimistynyt (ja ilman koiraa), kun Ruffen kanssa sijoituttiinkin kolmansiksi, tuloksella 84/100! Tämä olikin Ruffen viimeinen avohyv, ja näinollen tyypistä tuli lauantaina RTK2 Kepposen Rudolf!

Tunnin hihkumisen jälkeen olikin pienemmän miehen vuoro. Leevin taasen otin aaaaivan liian myöhään halliin. Tajusin vasta kisapaikalla, että hitto. Eihän se oli koskaan kisannut hallissa. Jaa hemmetti, eipä se ollut missään muussa kuin omassa hallissaan käynyt. No voi hyvää päivää, ja tyypille jäi huimat 5min aikaa kasata nuppi ennen omaa suoritustaan.

Lämppäliikkeissä huomasin jo, että Leevillä on pallo hukassa. Nuuhki ilmaa, kulki pää alhaalla ja jännäsi selkeästi. Otin vähän lisää aikaa ja paljon nakkia, ja siitä sitten vaan lähtöön. Kehässä onneksi koira toimi. Tajusi, että  mitä täällä oltiinkaan tekemässä ja lähti töihin. Ensimmäiset 6 kylttiä toimi niinkuin aina, tosi pätevästi. Seuraavat kolme meni haahuilun puolelle ja loput ok meiningillä. Ohjaajana missasin sen, että Leevi ehti täyskäännöksen aikana istahtaa (-10tvä) ja loput huomautukset tulikin nuuskuttelusta. Tyyppi tökki kylttejä nenulla muutaman kerran. Haahuilu oli Leeville ihan uutta, mutta ensimmäisiksi hallikisoiksi niin hieno ipana! Kyseessä kuitenkin äärettömän häiriöaltis (ollut ainakin ennen) pikkumies.
Jokatapauksessa saatiin hienosti 85/100! Ja Leevin toinen alohyv suoritus. Vaikka itselle jäi epävarma olo suorituksesta, toimi koira niin hyvin kuin vain näin uudessa tilanteessa osasi. Otti kyllä penskan voimille tämä reissu, kun heti radan jälkeen sammui mun syliin totaalisesti. Nukkuikin loppu kisapäivän syliä vaihdellen ja koko automatkan, sekä loppuillan. On se vaan rankkaa olla pieni rallysheltti, uudessa hallissa. Sijoille ei päästy, neljänneksi jäätiin tässä porukassa, kamalan onnellinen olin, että oikeasti saatiin häntä heilumaan koko radan ajaksi - vaikka jännitti ihan vietävästi pientä miestä.

Kyllä sitä taas vaan huomasi, että miten oma juttu tämä rally on. Ja miten nämä tyypit jaksaa olla tästä yhtä innoissaan kuin minä. Vielä kesä viimeiset kisat edessä, tänä lauantaina piipahdetaan inkooseen. Ruffe korkkaa voittajaluokan (ei oikeesti osata mitään, ja olin avoimeen ilmonnut) ja Leevi menee hakemaan hyvää mieltä ulkokisoista mahdollisesti viimeisen kerran alokasluokassa. Aika jännittävä viikonloppu siis tuloillaan!