11.3.2012

Puhti pois

Hurjan hauska sunnuntai, etten sanoisi. Vietin suurimmanosan viikonlopusta taas muualla, joten tänään jollain oli energiaa. Siihen tehtiin nopeasti muutos. Aino & Reetu pölmähtivät tänne puoliltapäivin, ja lähdettiinkin samantien piiiitkälle metsälenkille. Jos Googlemapsiin on luottamista, niin lenkin saldo on hiukan päälle 7 kilometriä, hui kauhia. Tuntui huomattavasti pidemmältä, sillä rämmittiin yli puolet matkasta metsissä ja pelloilla, tarkoittaen sitä, että lunta oli vähintään polveenasti. Tietää että kevät on tulossa, kun alkaa sukat kastumaan ulkosalla. Ällöittävää. Selvittiin kuitenkin hengissä, muutama tunti siihen upposi. Ruffella tuntui energiaa riittävän, sillä koitti kovasti juosta hangessa viimeisille metreille asti. Reetu lyhyine jalkoineen tuppasi jäämään jälkeen, rassukka. Saikin sitten välillä loikoilla sylissä, kun jäi kiinni hankeen tämäntästä. 

Psst, Reetulla on nyt se kevät luukki.
Sisälle päästyämme, oltiin kaikki ihan puhki. Siis Reetua lukuunottamatta, ehkä senkin olisi vaan pitänyt kävellä koko matka. Kurkki nimittäin jatkuvasti sänkyni alle, ja bongasi sieltä Ruffen pentuaikojen hittilelun, minitennarin. Siitähän se sitten innostui. Alkoi mieletös uikutus, ja lelu olikin pakko piilottaa. Uikutus ei kuitenkaan loppunut siihen, mutta hiljeni huomattavasti. Koitti edelleen tunkea itseään sängyn alle, keinolla millä hyvänsä. Torujen jälkeen asettui kuitenkin aloilleen. Annettiin pojille luut mussutettavaksi, yllätyksekseni tämä ei aiheuttanut ongelmaa. Lassella ja Ruffella tuppaa olemaan omistushaluisuutta noitten luitten kanssa. Mutta Reetun kanssa tätä ei ilmennyt, huojentavaa. 


Illemmalla lähdettiin poikien kanssa ulos vähän hömppäilemään. Laitettiin muutamat putket etupihalla, samoin a-este (matalana pidettiin, hirvittää nuo jäät senverran). Reetulle tämä olikin ensi kokemus A-esteestä. Tosi vauhdikkaasti näytti ainakin menevän. Innostui ehkä hiukan liikaakin, mutta ihana kattella kun toinen oli niin tohkeissaan siitä, että osasi miellyttää mammaansa. Ruffekin tuntui saavan Reetulta energiaa ja A-esteen loppu kontaktille jääminen olikin ihan uusi asia. Oli vähän tahemalla tuulella, ja huomasin kuinka paljon meidän täytyy tuota irtoamista harjoitella, huhhu. Kunhan se kevät nyt sieltä tulisi, niin lähtis nuo lumet ja takapihalla olisikin täysvarustettu agikenttä. No okei, puuttuu puomi ja keinu, mutta muuten. Tästä puheenollen, pitäisi aloitella uutta projektia, joka on siivekkeet. Kyllä, näitä pitäisi 'muutamat' tehdä. Tällähetkellä ollut lainakäytössä kaverilta, tai sitten ollaan muullatavalla kotioloissa viritelty. Päätinpä siis ryhdistäytyä ja tehdä muutaman ihan itse. Hinnat on netissä ainakin ihan pilvissä, joten ne voin jättää unholaan. Saas nähdä miten lähtee tämä projekti käyntiin. Mutta kello näyttää jo ilkeitä lukemia, joten sukelletaan Ruffen kanssa höyhensaarille.

Buonanotte !

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi ja nättejä kuvia sinullakin :) Eikä Ruffe vaikuta millään muotoa lössykältä, komia shelttiherra! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos(: Viime mätsäreissä tuomarin mielestä '' löllö'' Pisti vähän hymyilyttämään :D

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)