30.5.2012

12 keppiä + video

Tiistaina oli perinteenmukaisesti vapaavuoro. Halli ammotti tyhjyyttään joten saatiin rauhassa rakennella rataa. Radalle koitin tunkea putki/puomi erotteluja. Ja mahdollisen valssin, jonka sain peräti kerran onnistumaan kävelyvauhdissa.

Jennistä oli kovasti apua radan rakentamisessa, ja se olikin valmis jo kymmenessä minuutissa. Tyrkkäsin sille vielä kameran käteen, ja loistavia kuvia/videota saatiin kasaan. Putki/puomi erottelu toimi vähän vaihtelevasti, kauheesti haluaa mennä puomille vaikka kuinka kiljuisin, että ''läpi!'' Kuten varmaan videostakin kuuluu.


Päivän ehdoton ykkösjuttu oli nuo onnistuneet kepit! Oon ihan kauheen tyytyväinen siihen, ettei tullut kertaakaan väärästä välistä pois. Nyt pitää vaan alkaa treenata irtoamisia ja sitä kättä pois. Kuutta keppiä ottettiin ilman käsiapuja onnistuneesti, en uskaltanu tonne kahdelletoista kepille vielä, jos vaikka ois erehtynyt. Hitaasti mutta varmasti! Ensi kerralla sitten juoksu askelia mukaan ja etäisyyttä lisää, tuskin samaan aikaan tosin.


Illalla suunnattiin Hartwal Areenalle kattelemaan Cesar Millanin Live showta. Oli kauhean silmiä avaava ja tyhjentävä seminaari. Poskiin sattuu edelleen, sai sen verran nauraa. Koomikoksikin se vois ryhtyä, samoin sen poika. Ihania koira esityksiä suomalaisilta naisilta. Suurkiitos Jennille seurasta, niin hallilla kuin areenallakin.

Ciao!

2 kommenttia:

  1. Kivan näköstä menoa, noi kepit varsinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos(: Keppeihin on nyt kyllä vaivaa nähtykin. Jos vielä sai irti kädestä, niin oisin ikionnellinen.

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)