22.5.2012

Kevyttä kertailua

Tänään suuntasin taas vakiovuorolle hallille. Nappasin mukaan Piian ja Sisun, pääsivät hekin vähän agilityn tuntumaan. Laitoin Piialle vähän ponnareita ja putkia joita saivat sitten treenailla lähetyksinä ja kutsuina yms. Tietysti autoin parhaani mukaan.



Siinä lomassa treenattiin Ruffen kanssa irtoamista, ja voi kuule. Sehän ampasee nätisti kun tarpeeksi kuuluvasti huutaa seuraavan esteen nimeltä. Putkiin irtosi enemmän kuin kivasti tänään. Ja pistinkin kolme koko pitkää putkea jonoon ja 'eteen' käskyllä pojan menemään, loistavalta näytti.

Otettiin muutaman kerran kontakti treeniä, joka sujui todella hyvin. Ruffe haki itse asennon kontaktille ja jäi tapittamaan mua. Tämä on yksi näistä hyvistä päivistä, huomenna se ei varmaan muista mitä ''koske'' tarkoittikaan. Kontakteissa on siis paljon työtä, niinhän on kaikilla muillakin aloittelevilla koirakoilla. Vielä enemmän treeniä meillä on kepeillä. Tänään kuitenkin tapahtui jotain ennen kuulumatonta. Ruffe pujotteli kepit tuijottamatta mun namikättä. Katsoi eteenpäin, vasta kun kepit loppuivat kääntyi ottamaan palkkansa. Taitava, en voi muuta sanoa. Ehkei olekkaan tarvetta kujakepeille. Pistän vaan kädet taskuun ja hyvä tulee!


Ei varmaan muuta kerrottavaa olekkaan tästä kerrasta. Lisää keppitreeniä kädet piilossa, lisää kontaktitreeniä ja varmuutta siivekkeiden kiertämiseen. Toivottavasti viikonloppuna päästäisin korkkaamaan mökkikausi. Olen jo pidempään odotellut sitä päivää kun lähdettäisiin mökille jillailemaan. Punkki asiat on hoidossa ja kyypakkaus ostettu. Lassella käytössä punkkipanta ja Ruffella Bayerin mössöt niskassa. Toivotaan siis hyvää säätä ja lauantaina suuntana Karjaa. Oi tätä autuutta.

Ciao!

2 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu! :) http://lannennopein.blogspot.com/2012/05/kysymyshaaste.html

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)