28.11.2012

Arkista treeniä

Lähdetään liikkeelle aiheesta, joka tuskin yllättää ketään. Mulla on ollut mieletön kiire, ja stressi. Jostain syystä särkee päähä jokapäivä, ja buranasta on tullutkin aamupala. Treenejä en silti ole jättänyt väliin, ne taitaakin olla ainoa mukava ohjelma mun arjessa, joten niistä pidetään kiinni!


Treenailtiin siis tällaista pätkää aluksi. Keinu hirvitti mua heti kun pääsin halliin sisälle. Mielessäni jo rukoilinkin, ettei se olisi osana rataa, no olihan se. Kun päästiin kentälle, päätti Ruffe käydä vetämässä machoilukierroksen kenttää ympäri, rääkyi kuin mikäkin korppilapsi. Vihdoin rauhoittui ja kuunteli käskyjä. Ensimmäisenä otettiin muutamaan kertaan keinu, ja meni ihan mielettömän hyvin, ei arkaillut, vaan juoksi päätyyn ja pamauttu keinun nurmeen. Ihan mieletön fiilis jäi siitä. Rata sinänsä oli hauska ja vähän vaativakin. ''Juokse jo!'' oli yleisin käsky treeneissä, ja mähän juoksin. Ihanasti irtoaa putkeen, varsinkin näin tutussa hallissa, ihanaa.


Toinen pätkä oli lyhyempi, myöskin siksi, että Ruffe oli vähän hermona treeneissä. Otettiin tätä muutamaan kertaan, sivulle irtoamisia, ja tonne nelosen takaakierrolle irtoamista hiottiin muutamaan kertaan. Tarkempaa ohjausta mulle! Pitkällä radalla osaan ohjata, koska tiedän, että yksi mokaus pilaa mun koko draivin. Lyhyellä pätkällä aina huiskin menemään. Ihan tiedostettu ongelma, en vaan osaa tehdä tähän muutosta. Mua ei auta nämä, ''remmi on viimeinen este''-jutut. Pitää kehitellä oma sääntö näille lyhyille pätkille. Pystytään tähän. Seuraavat treenit onkin jo huomenna, kiitos siitä. Kyllä tästä arjesta selvitään, hetikun hyviä asioita on enemmän kuin huonoja, jaksaa taas keskittyä kaikkeen paremmin. Vaikka pääkaupunkilainen olenkin, haluan ihan kiittää lumesta. Tulee olemaan nättiä, vaikka kylmä kammottaakin.

Buonanotte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)