18.11.2012

Shelttilenkki

Sunnuntai sujui shelttimäisessä seurassa, eikä parempaa seuraa olisi meidän Ruffe voinut toivoa. Oli ihan mielettömän ihanaa porukkaa, vaikka olinkin aika antisosiaalisesti kameran takana koko lenkin ajan. Paikalla oli ihan hillitön määrä shelttejä, liki 20 ellei enemmän. Laskuissa ei kyllä tollaisten huiskuhäntien kanssa pysynyt mitenkään!


Heti parkkipaikalla yllätyin siitä, ettei soopelit ollutkaan valloittaneet maailmaa vielä. Paikalla oli tosi paljon trikkejä, ja yllättävän monta bluemerleäkin. Yhtäkään bi-väristä yksilöä en huomannut harmikseni. Värikirjo oli kuitenkin laaja, ja kokoja löytyi jokaisen makuun. Oli ihania pieniä sipsuttajia, ja vähän ronskimpeja puuhkiakin. Löytyi joukosta yksi kynittykin yksilö, ihana nalle.


Lenkiltä löytyi 'tuttujakin', nimittäin Kepposen Tomtom, kavereille ''Tomppa''. Samasta kennelistä, kuin oma vaavi, ja melkein yhtä ihanakin. Edelleen oon ihan huippukateellinen näille ihanille soopeleille, jolla on naamakuviointeja. Muutenkin, Tomppa oli juuri minun silmään sopiva sheltti, ja kova pusuttelemaan. Alla siis tästä vesselistä kuva.


Ja mitä minun silmäni näkivätkään? Läjän upeita bluemerlejä. Näistä oli tietysti ihan liikaa kuvia, ja ehkä lievästi suosin näitä huomiollani, mutta minkäs sille mahtaa. Aivan upean värisiä, ja nämä siniset silmät on ne, jotka saa kyllä mun sydämmen sulamaan!


Paikalla oli myös Ruffen isän kasvattajan Marita Axin kennelistä porukkaa. Nimittäin Friida, kokonimi ei osunut mun korvaan, mutta väliäkö tuolla. Valloittava, pieni, arvonsaymmärtävä, sekä tottelevaisuuden huippu. Hyvää työtä Kennel Sunsweet.


Pisti kyllä silmään se, että miten hyvin näitäkin koiria on koulutettu. Yhdenkään ihmisen ei tarvinnut huutaa (paitsi jos joku vähän nappasi lahkeesta) tai uhitella. Lenkillä vallitsi hallittu leikkimielisyys ja rauhallisuus. Riehua sai, eikä ketään tarvinnut komentaa rauhoittumaan. Tämäkin ihanuus pysähtyi paikalleen, jolloin tietysti hihkaisin että '' oi ihana, odota '', kyseinen sheltti odotti kuvaukseni ajan, kiitin, ja koira juoksi omistajansa jalkoihin takaisin. Valloittava merle jälleen.


Tämä vihdissä sijaitseva ulkoilualue, on kyllä kuraa pelkäävän ihmisen painajainen. Onneksi olin asiaan varautunut omalta osaltani. Ruffesta en olisi niinkään varma, poika polski menemään kaikki ojat läpi, ja suossakin piti käydä. Uivan sheltin tittelin kuitenkin saa Hila, joka molskahti jokeen lenkin loppuvaiheessa. Voi pientä, vikinä kuului vaan, kun toinen koitti päästä pois vedestä. Apuun tuli kuitenkin nopeasti yksi, jos toinenkin, ja saatiin trikkirukka kuiville.


Pentukuume ei ainakaan tällaisilla reissuilla parane. Asiaa ei myöskään auta vapaana olevat pennut, joista ilmoituksia satelee mulle facebookissa. Kyllä se toinen koira tulee, mutta ei vain vielä. Valitettavasti, odotellaan oikeaa aikaa, niin rahallisesti, kuin ajallisestikin. Tähän en voi muuta sanoa, kuin että opiskeljia kun olen. Kyllä meidän aika tulee, ja silloin saa Ruffe pikkuveljen.


Oli ihan mahtava päivä, ehdottomasti ollaan menossa uudelleen lenkkeilemään ESS-porukalla. Pitäisi ehkä muutenkin osallistua enemmän kaikenlaiseen sheltti touhuiluun, hitsivie kun ei ikää ole vielä omaan autoon. Vaikkei sinne ole enää pitkä aika, on silti mahdotonta odottaa ajokortin tuomaa vapautta (ja laskuja).

ps. Osuiko sinun shelttisi linssiini, saat ihmeessä kopioida kuvan itsellesi.

9 kommenttia:

  1. Nähtävästi minun pikkukiiturini on osunut ihan kahteen kuvaan, eli tämä viimeisen kuvan trikki-teini :). Jos sattuu lisää löytymään, niin katselen mielelläni :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ! Tosi nätti otus. Saattaapi olla jossain, tosi paljon heilahtaneita, kun koitin itse kävellä ja huiskut juoksi joka suuntaan :D

      Poista
    2. En yhtään ihmettele, nimimerkillä aina ehkä yksi 50 kuvasta tuon kanssa on sen verran onnistunut että kohteen tunnistaa koiraksi :D. Jos jaksat niin sähköpostiini saa vaikkapa laittaa, kun tuskin haluat tänne niitä laittaa, eli mia.rokkanen(at)gmail.com. Kiitos!

      Poista
  2. http://shelttihila.blogspot.fi/2012/11/haastetta-jalleen.html

    Haastetaan nyt kuitenki vaikka Jasmin kerkesi ensin! :)

    VastaaPoista
  3. Mekin oltaisiin mielellään tultu, mutta ei saatu kyytiä :( Ja itselläni kun ei vielä ole ajokorttia... Ehkä sitten seuraavalle shelttilenkille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa ihmeessä, lisää vaan kepposen porukkaa mukaan (:

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)