12.12.2012

Positiivisuus jatkukoon

Aikaa on vähän ja mukavaa tekemistä niin paljon. Joulustressi ei ole mulle tuttu sana, sillä ainoa henkilö jolle ostan joululahjan on ehdottomasti elämäni tärkein mies, Ruffe. Perheen kanssa sovittiin, ettei ostella toisillemme turhia puseroita tai soppakauhoja, ollaan vaan yhdessä ja syödään hyvää ruokaa. Kaverien kanssa taas vietetään oma joulumme, joka osuukin jo tälle viikonlopulle. Mutta nyt ihan asiaan.


Tiistaina oli taas mukavat treenit, radalla sai oikein kunnolla paahtaa. Oli ihan mielettömän kiva rata ohjata, ja treenata. Ruffella oli varmasti hauskaa, kun sai juosta pää viidentenä jalkana seiniä pitkin esteeltä toiselle.



Treeneistä entistä hauskemmat teki se, ettei mulla särkenyt päätä. Kolmen viikon päänsärky putki on nyt murrettu, ja osaan ilmeisesti ihan ohjatakin. Puhe taitokin näyttää löytyvän, mutta mikä tärkeämpää yhteistyö sujuu. Loppuun otettiin vielä muutamat onnistuneet kepit, ja kestikin hyvin sitä, että olin muutaman metrin päässä. Jos taas edistin kauheasti, sain närkästyneen sheltin lahkeeseen, treeniä treeniä. Kepit ei ole koskaan valmiit! Ensi treenit ovatkin sitten jo huomenissa, ilmeisesti kontakti harjottelua luvassa, apuva.


Buonanotte!

7 kommenttia:

  1. Hei mä kysyisin tosta teijän seurasta, että onko kurssit kovinkin kalliita ? Kun jäsenmaksu ja liittymismaksu hiukan hirvittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole! Ainahan agility on tavallaan kuitenkin kallista. Meille koko talvi, marras-toukokuu, joka tiistai 1H treenit, maksavat 180 €. Toisaalla menossa kurssi joka ketaa 12 kertaa, 30 minuuttia ja maksaa 225€. Siinä hiukan vertailtavaa. Toko meidän seurassa, on todella edullista, kevät kaudesta pääsee läpi alle satasella (:

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, eihän tuo ole edes kovin paha, jossain 5 krt on sen 90e.. Ja tuo seura kuulostaa muutenkin kivalta! :)

      Poista
    3. On aivan mieletön seura (: Treenejä saa tulla kattomaan, jos et ole vielä paikkaan tutustunut. Tällaista yhteishenkeä saa hakea.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitosta (: Ohjaamisessa parantamisen varaa(kuten aina), mutta koira lukee jo hyvin rataa.

      Poista
  3. Hei,
    Blogistasi on nyt luotu esittelypostaus:
    http://elainblogit.blogspot.fi/2012/12/esittelypostaus-super-sheltti.html

    Hyvää illan jatkoa! :)

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)