3.1.2013

Tassuhaaste

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ensimmäinen päivä pitikin sisällään ensimmäiset treenit, jotka menivät todella hyvin! Otettiin vain kahta lyhyempää pätkää, erikoisemmilla esteillä (joita oltiin juuri treenattu toisissa treeneissä). Molemmat pätkä sujuivat tosi hyvin, muutamaan otteeseen tiputti muurista palikoita, jostain syystä teki todella tiukkoja käännöksiä muurin yllä. Eteenlähetyksessäkin meni aivan muurin pylväitä hipoen yli, vaikka targetti oli keskellä estettä. Muut esteet meni puhtaasti ja kontakteillakin malttoi odottaa! Otettiin ihan vain muutama toisto, että saatiin onnistuneita suorituksia. Kolme kertaa molempiin suuntiin ja molemmilta puolilta, yksi varastaminen tuli, mutta tämä annettakoon anteeksi, kun joku ei ollut muistanut laittaa namikippoon kinkkua.


Toivotaan, että tämä vuosi olisi yhtä oppimis rikas, ja onnistuvainen. Ollaan päästy ihmeen kaupalla alkeiskurssille ja jatkokurssillekin, hallikaudellekin päästiin uuteen ryhmään (kiitos meidän ihanan valmentajamme). Nyt koitan kalastella Rally-toko kurssia ja kasata tämän vuoden kalenteriin muita tapahtumia, mätsäreitä ja shelttijuttujakin. Jos jollain teistä ihanasta seitsemästäkymmenestä (vau) lukijastamme, on tiedossa aivan ehdottoman hieno rally-toko paikka, ilmoittakaa heti!


Uuteen vuoteen kuului myös uusi luukki, Ruffe sai perinpohjaisen pesun (jossa lähtikin puolet turkista), tassukarvojen leikkauksen, kynsien leikkuun ja hionnan, sekä korvakarvojen leikkuun. Nyt on nätti poika! Erokin on aika huomattava, kuten varmaan ennen jälkeen kuvasta paistaa. Tassukarvojen leikkuun on monia päteviä syitä. Ensimmäisenä mulle tulee mieleen tuo tiesuola. Meillä ainakin jää tassuihin tätä kirveltävää suolaa, joka värjää pienet vaaleanpunaiset anturat ruskeiksi ja tassukarvat punertaviksi. Helpompi pestä suola pois, kun ei karvoja ole. Toinen syy on liukastelu. Pysyy paljon paremmin pystyssä kun ei karvat jää jään ja kynsien väliin, kitkaa tulee enemmän. Kolmanneksi, tämä on ainakin meille ihan ulkonäkö kysymys. Paljon siistimmännäköinen ja huolletumman oloinen, kun on tassutkarvat halllinnassa.

Haastankin siis koirabloggaajat leikkamaan hauvansa tassukarvat, ottamaan tästä ennen ja jälkeen kuvat minulle, siisteimmät tassut saavat postissa herkkuyllätyksen! Osallistumis aikaa on viikko, tästä päivästä alkaen. Sakset viuhumaan ja kuvia osoitteeseen, katja.pietilainen@hotmail.fi !

17 kommenttia:

  1. Nouuu, mä just viimeviikolla trimmasin tuon puskat pois! Oiskohan ne jo tarpeeksi kasvaneet, että pääsisin saksimaan uudestaa?! :''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD voiei, no eiköhän. Siistithän niistä saa ainakin! (:

      Poista
  2. Voi eiii, mäki just edellispäivänä trimmasin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AAA, vitsi :D ei tainnut kuvaa tulla napatuksi?

      Poista
  3. Minne laitetaan kuvat? sun sähköpostiin vai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sinne juu (: Ehditkin jo itse huomata. Vastaan kaikille, että tiedätte kuvan tulleen perille!

      Poista
  4. Harmi kun on lyhyt karvanen koira :D ei paljoon oo karvoja mitä leikellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, pinsereillä ei kauheasti leikeltävää ole :o Niillä onkin tassut paremmassa sijassa näin talvisin, vaikka jäätyvätkin.

      Poista
  5. Määki otin kuvan nyt vaikkei karvat noin kasvakkaan. Onhan ne edes kerran 3vuodessa hyvä leikata. Kuva tulee ihan kohta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaanotettu (: Vaikka (ilmeisesti) corgi onkin, kannattaa tosiaan aina välillä leikellä !

      Poista
  6. Jee laitoin kuvat tulemaan, ja liityin lukijaksikin! :)

    VastaaPoista
  7. Kiva blogi sinulla täällä! :) Laitan kuvat tässä tänään kunhan kerkiän ne koneelle ladata :) Jään muutenkin seurailemaan teitä :)

    VastaaPoista
  8. Voiko tähän kisaan muuten osallistua jos oma blogi on vain kutsutuille lukioille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli on meidän blogimme lukija, niin kyllä. Anonyymisti ei onnistu (:

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)