2.2.2013

Me ollaan vihreitä

Niin kirjaimellisesti, kuin ympäristöystävällisestikin. Tämä viikko piti sisällää huisin määrän shoppailua, ehkä siitä syystä, että oli itsellä synttärit äskettäin, ja silloin yleensä siunaantuu rahaa tilille. Ensimmäinen tuhlauksen kohde ei ollutkaan koira, vaan urheiluun liittyvät asiat. Ensimmäisenä on jo viimeviikon shelttilenkin jälkeen ostettu kerrasto. Oli sopivasti alennuksessa Intersportissa, aluspaita ja leggarit, hintaan 39,90€, merkkinä Craft. Lämmittää tosi hyvin, pärjää helposti pakkasissa, ja kuivuu nopeasti, vaikka rämpisi hangessa, tosi jees.

Nytkun olen stockalla töissä, en voi vastustaa urheilukauppoja matkallani kotiin. Niimpä pysähdyin intersporttiin uudelleen, ja nappasin mukaan kaksi fleeceä. Edellinen jäi pieneksi kaksi vuotta sitten, ja olenkin lainaillut aina äidin fleecejä. Mutta nyt oli aika hankkia omat fleecet. Olivat puoleen hintaa, joten tavallaan kaksi yhden hinnalla. 19,90€ kappale, joten yhteishinnaksi tulikin se 40€. Meidän luottomerkkinä toimii Compa, jonka housuja käytänkin liki aina treeneissä. Loistavaa.

Kuvaan mahtuu myös syntymäpäivänä ostetut paidat, teknistä matskua, ostettu aika halvalla Cubuksesta. Ei ehkä ihan parhaat mahdolliset, mutta jossei maratonia juokse, niin kelpaa hyvin. Sopivan pitkiä molemmat, hengittää hyvin ja hintaa oli vain 14,90 €. Merkistä ei tietoakaan, ihan vaan Cubuksen omia paitoja. Hyvä, että joku tekee halvalla urheilukamaa, joka ei hajoa heti käsiin.

Ei niin halpana ostoksena toimii urheilutopit. Perinteiset urheilurintsikat ei mulle sovi, joten myyjän ohjeen mukaisesti ostettiin kokoa isompi, jotta mahtuu rintsikat alle. Toimii paremmin kuin hyvin, eikä tunnu siltä, ettei saisi henkeä. Te urheilurintsikoitten vihaajat, käykää ostamassa Socin hyllyltä näitä, 19,90€ kappale, kalliimmat taisivat yltää kuuteenkymmeneen, mutta niihin en edes koskenut.


Äidiltä sain kivasti urheilusukkia, joiden hintaa en halua edes tietää. Näitähän ei kaupasta edes saa. Tietyt urheiluseurat myyvät näitä, ja tekevätkin sievoisia voittoja niillä. Sopii siis varmasti kaikkien jalooille, eivätkä veny käytössä tai nukkaannu. Parhaat treenisukat ikinä, jotka toimivat kesäkuumillakin. Kuvaan mahtui myös meidän uusi Berran fleece hihna. Ostin mätsäreistä sunnuntaina, kun tajusin miten kätevä toi olisi agility kilpailuissa. Toimii siis leluna radan päätteeksi, kun ei muuten saa palkata. Samaa materiaalia kuin tämä lelu, joten osaa leikkiä hihnalla tarvittaessa. Mahtavaa etten sanoisi. Hintaa oli vain 16 €, kaupassahan noi on kahdenkymmenen kieppeillä. Kokovihreää ei löytynyt, mutta kyllä tämäkin käy.


Viimeisimpänä on vihdoin omakoti-juttuja. Täytin 23 päivä jo 17, joten alkaa lähestyä ikävästi tuo maaginen täysi-ikäisyyden raja. Tämä tietysti tarkoittaa jonkin sortin muutosta asumisjärjestelyihin, joskushan meidänkin on kotoa lähdettävä. Se että milloin ja minne, on ihan auki. Joskus sitten. Varaudutaan jo kuitenkin hyvissä ajoin ja pikkuhiljaa, ettei sitten tarvitse ostaa kaikkea kerralla. Prismasta tarttuikin mukaan alennuksessa ollut bambu Eco viltti, aikaisempaa hintaa uskallan vain arvailla, nyt oli enää jäljellä tämä yksi, jonka hintana oli vain 5 €. Olihan se nyt pakko ottaa, eikö? Samalla nappasin mukaan maailmanparhaaksi todetun juustohöylän, joka sekin alennettuun hintaan 2,50€. Omakoti-projekti aloitettu, tästä on hyvä jatkaa.


Oletteko te lukijat hippuakaan ekologisia ?

4 kommenttia:

  1. Meillä ainakin kierrätetään kaikki, mikä on mahdollista kierrättää, ja paljon tavaraa ostan myös käytettynä :) Koirillekaan ei ole tullut pitkään aikaan ostettua mitään uutta. Eli kovasti yritetään olla ekologisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Kierrätys on tosi tärkeä juttu, sen ymmärtää liiankin hyvin näin ruoka-alan opiskelijana (:

      Poista
  2. Kannattaa ostaa urheilurintsikat ihan oikeasta alusvaateliikkeestä. Eihän nuo urheilutopit rintoja juurikaan tue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä toimii erittäin hyvin, suosittelen kokeiltavaksi. Muut ostamani ovat ollee riepuja, mutta noi lyövät mun ihka oikeaturhelurintsikat laudalta, mennen tullen.

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)