9.2.2013

Oman seuran kisat

Joihin saavuin 2 minuuttia ennen rataantutustumista, hupsista. Oli muuten aivan kauhea tunne tajuta, että miten myöhässä olin. En ole koskaan myöhästynyt koiratapahtumista, olen yleensä ainakin tuntia liian aikaisessa. Tällä kertaa kuitenkin kävi näin, ja armollinen ylituomari antoi meidn vielä kisata (puhuttelun kera). 



Ensimmäinen rata oli agirata, joka vaikutti ihan mukavalta, ei mitään sen kummallisempia kieputuksia. Ruffella oli aivan mielettömät kontaktit, renkaalle mentäessä (siis puomilta). Jäi ruffe nököttämään niin tehokkaasti, että iahn häkellyin. Jouduin erittäin kovaa vapauttamaan sen sieltä, että lähti. Tähän meni jokunen sekuntti. Loppu rata oli siisti, mutta tuli kepeiltä se vitonen. Yli aikaa tuli melkein 7 sekunttia, auts. Ihanne aika oli 47sec. Tästä radasta ei videota tullutkaan, kuvaajalla oli vielä hakusessa mun kameran toiminnot.



Toinen rata oli hypäri. Rata vaikutti ihan super kivalta, ja rataantutustumisessa tanssahtelinkin rataa läpi hymy naamalla (aika pelottavaa). Alkupätkä oli sama, ja lopussa oli ihana baanaus suora. Radalle lähtiessä, ei jostain syystä jännittänyt enää yhtään. Eka rata oli mennyt vähän pilvissä, josta keppimoka johtuikin. Tällä radalla oli onnistuneet kepit (joista häkellyin niin suuresti, että loppuradan ohjaus oli aika jäätävää). Kasi hypylle ohjasin huonosti, ja Ruffe kielsi. Jouduin menemään niin lähelle estettä, että en ehtinyt enää valssaamaan 9-10 väliin (koska en halunnut takaa leikkausta putkelle). Joten sähelsin jotain aivan karsean näköistä, mutta menipä kuitenkin. Sen jälkeen sujui hyvin (-putkikielto), ja Ruffe osasi hakea suoralla kaikki tosi hyvin, meni mieletöntä vauhtia. Kaksi kieltoa siis tuli, joten 10 sieltä, mutta ehdittiin ajoissa, ihanneaika oli 42, meidän 38! 

Olen niin tyytyväinen onnistuneisiin keppeihin, että huhhu. Se olikin meidän tavoite, joten iloisina mennään seuraaviin kisoihin, joissa voitaisiin tavoitella kahta vitosen rataa, onnistuneita keppejä, tai jopa nollaa. Toivotaan, toivotaan. Aliajalla mielellään kaikki radat, lisää vauhtia meidän laiskuriin! Tässä vielä video meidän hypäristä.

8 kommenttia:

  1. Hui kuinka hyvin teillä meni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (: Häkeltyilin itsekin, toiveet ja tavoitteet ensi kisoihin ovatkin korkealla.

      Poista
  2. Onnea hyvistä tuloksista! Siitä se kisaaminen lähtee :) Meillä on ollut aikamoista keppiongelmaa, joten videot teidän ekoista kisoista näytti tosi tutuilta :D Nyt ollaan vihdoin saatu treenattua eteenkin sisäänmenoa paljon varmemmaksi, ja kisaintoa riittäis :) Missä kisaatte seuraavan kerran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suuresti (: ''Keppiongelma'' on sana joka ei kyllä keneltäkään koskaan katoa mielestä. Aina on parannettavaa! Meillä vaan vähän enemmän... :D Seuraavia kisoja koitan katsoa tänään kalenteriin, ja pistän sitten bloginkin kalenteriin niistä tietoa!

      Poista
  3. Meillä oli ihan sama ongelma keppien kanssa... Aika kului Taikan kanssa mukavasti kakkosissa, kun haettiin joka radalta se vitonen (tai kymppi) kepeiltä :D Ratkaisu ongelmaan löytyi, kun ohjaaja oppi olemaan säheltämättä. Sheltit varsinkin ovat herkkiä koiria ohjaajan "painostukselle", joten ainakin Taikalla auttoi se, kun opin antamaan sille tilaa hakea kepit itse. Joten itsenäistä keppien hakua kannattaa harjoitella paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa tutulta. Treeneissä menee hyvin, kun annan sen itse keksiä kepit ja koitan saada itsenäisiä suorituksia. Kisoissa koitan vain väkisin saada sen menemään kepit, kun todellisuudessa tarvitsisi sitä paljon kuulutettua tilaa. Kiitos kun muistutit tästä! (:

      Poista
  4. Teillä meni tosi hyvin! :) Mikä on sinun youtube kanava? Olisi kiva tilata sinut sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rudolf the superdog, on meidän henkilökohtainen kanava.

      Vielä hiukan vaiheessa oleva, koulutuskanava on nimellä GabriellaAgility.

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)