4.6.2013

Supertokorinki

Monen viikon hurahduksen jälkeen, vihdoin kirjotin tokointoilustani. Tämä on selvästi tuottanut tulosta ja innokkaita treenaajia löytyi heti! Mahtavaa. Teille on järjestetty ryhmä facebookin puolella, klikatkaahan itsenne jäseniksi, niin päästään aloittelemaan rinkiä:

Kiitos kaikkien vinkeistä! Tilaukseen lähti Salme Mujusen ''Tie tottelevaisuusvalioksi'' ja siinä samalla toinen hänen agiratakirjoistaan. Muutakin tilattavaa tietenkin löysin. Eksyin nimittäin ensin Berra Shopin sivuille, josta mukaan lähti tokoruutu, kartioita, noutukapulaa sekä palkkaukseen uusia leluja mm. naruleluja ja vinkuvia tennispalloja. Taisipa vielä seassa olla uusi naksutinkin! Tämän jälkeen eksyin tietenkin vielä katselemaan toko hyppyjen hintoja. Purskahti mehut suusta, kun katsoin 50€ hintaisia esteitä. Olen niin kovin tottunut jo siihen, että agilityesteet maksavat liki puolitonnia. Tämäkin siis lähti tilaukseen, kohta meillä on siis tokon hyppykin pihalla.

Kiitos Roosa kuvista!

Eilen kävin heittelemässä hiukan kapulaa pihalla. Hakee vallan hienosti, vaikka naapureiden lapset juoksikin meidän pihatiellä. Tuominen takaisin on vähän hakusessa. Tuo puoleen väliin ja jättää kapulan siihen, kipittää luokse ja parhaimmillaan tunkee väkisin minun jalkojen väliin istumaan (agistartin asento). Tähän siis treeniä, toisaalta, mihin me ei tarvittaisi treeniä? Apua, vähän hirvittää tämä meidän rinki, onneksi löytyy osaavaakin porukkaa mukaan!

Vieläkö löytyy halukkaita rinkiimme?

5 kommenttia:

  1. Tämä asia ei tähän kuulu, mutta laitampa kuitenkin. Millon teet postauksen Lassesta? Olisi kiva jos tekisit siitä jonkun postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen on tulossa, tosin ei kovin iloisissa merkeissä. Koitan saada sen tänään tehdyksi!

      Poista
  2. Rähinäryhmä tarjoaa ihanille koirablogeille arvontaa haasteen muodossa, innokkaasti kaikki mukaan (arpaonnen kera tietysti):
    http://ssamperi.blogspot.fi/2013/06/mita-oppisitkaan-jos-koirasi-olisi.html

    ♥: Rähinäryhmä

    VastaaPoista
  3. Löysin nyt vasta blogisi, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! :) Siirrytte heti meidän seurattavien listalle! :)

    Mistä olet löytänyt tuon hintaisen hyppyesteen? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että miellyttää! Anteeksi on tämä vastaaminen kestänyt, on olen mökkeillyt kovasti.

      Kyseessä on Toko tmi'n, hyppyeste :)

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)