24.10.2013

Oikea taktiikka

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että olen välillä nero. Kotoa siis löytyy tämä kaikesyövä imuri, joka harmikseen lihoo erittäin herkästi, jo ennen leikkauttamistakin. Barffaavana poppoona en myöskään haluaisi syöttää sille mitään kuivanappulaa, enkä muutenkaan mitään rouskujaa aksatreeneissä. Juusto lihottaa ja sisältää kauheasti kaikkea, kinkku lihottaa ja saa ton ihan hulluksi. Ylipäätään kaikki mikä ei ole tuohon ruokaan mukaan laskettu lihottaa. Niimpä kehittelin ratkaisun. Aikasemmin käytössä ollut nakkipalloksi nimetty aktivointipallo sai uuden käyttötarkoituksen. Eipä liho enään, kun iltaruoka tuleekin treeneissä! Pallossa siis sisällä MUSH-pötköä, mitä millekin päivälle on kirjattu. Viime treeneissä nautaa - hyvin toimii!


Keltainen pallo sai seuraa, kun näin mustissa ja mirrissä 2 yhden hinnalla tarjouksen. Ei kahta ilman kolmatta. Tämä on oikeastaan kätevää, niin ei haittaa jos yksi palloista on pesussa. Demonstroidakseni näiden pallojen toimintaa ja syvintä käyttätarkoitusta, tein kesän aikana lyhyen pätkän. Tämä tosin tehty nakeilla, eikä mushilla, joten ihan samalla lailla ei enää toimi. Periaate silti sama, toimii kuin lelupalkka, eteen palkattavana. Pyöritellen se saa sieltä jotain irti, useimmiten kuitenkin tuo luokse ja naksautan auki.


(Namitaskuosa on pallosta poistettu kokonaan.) Tämä toimi meille treeneissä ehdottoman hyvin. Kaveri ei kuumu liki lainkaan, kun ei ole leluja mukana. Onhan tässä muutakin, siinä vain ensimmäinen havainto. Uintihan on rauhoittanut tota ihan selvästi, samoin useampi vapaapäivä viikossa. Töihinkin se on rauhoittunut nukkumaan, ja tyytykin meidän asiakaspalvelu likkojen kanssa nukkumaan, leikkimään ja rapsuittelemaan. Ja taas luisun jutusta sivuraiteille. Toimi siis treeneissä hyvin, ellei loistavasti. Kontakteilta vapautuksia tehtiin pallon kanssa, eteenlähetyksiä. Mush on onneksi niin kiinteää, että pysyy pallossa vaikka kuinka viskelen (ja toi imuri kyllä löytäisi lentäneet muruset heti).



Reeneissä hymyilytti se, että olin valinnut samaisesta kirjasta tämän samaisen pohjan ensi viikon reeniksi mun omille ryhmäläisille. Hohhoijaa, olenkohan ollut liian kauan Juuson opissa? En, en ikinä vaihda tästä poppoosta. Hauskoja pätkiä, seitemisen estettä kaikissa. Paljon palkkaa ja mielettömiä kontakteja! Tällä kerralla siis vahvistin ensin puomia alustalla (jolla ei valmiiksi palkkaa kertaakaan), sitten A'aata, ja puomia ilman alustaa ja ihan viimeiseksi palkaksi jäi puomilta pallon loput herkut. Toi teki töitä niin hienosti. Ihanat kontaktit ja kehuja satelikin joka suunnalta. Nyt en mene niitä kisoihin sössimään sunnuntaina, hemmetti. Tässä vilä todistusaineistoa reeneistä, meillä oli parhaat treenit sitten kesäkauden!

ps. pahoittelut kännykkä laadusta.

Mikä on teidän suurin saavutuksenne?
Oman harrastuksenne parissa, kontaktien oppiminen, kenties täydellinen rata, mikä.

5 kommenttia:

  1. Siis mikä tuon valkoisen alustan tarkoitus on? Onko se kosketusalusta ja perusnamikippo? Jos se on namialusta, niin miksi käyt aina laittamassa siihen palkan? Odotatko katsekontaktia vai mitä?
    Suurin saavutus on varmaan ensi vuoden puolella vasta tapahtuva (potentiaalisesti matkataan Italiaan EM-kisoihin). Tällä hetkellä suurin saavutus on meidän eka nollarata agikisoissa. Koira olu väsynyt, mutta jaksoi silti vetää hyvän radan. Toisen aussieni suurin saavutus on treenit häiriöissä ilman remmiä (koira on entinen ongelmakoira).

    VastaaPoista
  2. Mä oon nähnyt joidenkin treeneissä jotain heitettäviä namipussukoita. Pussukka tarrakiinnityksellä ja sinne voi laittaa nameja. Varmaan sama idea? Vois joskus vaihteluksi kokeilla jotain tollasta lelunami-yhdistelmää (onko sille joku virallinen nimitys?:D).

    VastaaPoista
  3. Tällähetkellä mersun kanssa suurin saavutus on ihan ehdottomasti koirapelko-asian voittaminen! Toihan on tosiaan saanut lyhyen elämänsä aikana jo 3 eri koiralta turpiin. Ensimmäinen kerta oli pahin sillä siinä päälle käynyt koira oli selkeästi aggressiivinen eikä tosiaan tullut mitenkään nätisti päälle. Tän tapauksen jälkeenhän toi suurinpiirtein hyppäs ojaan jos toisella puolella tietä käveli koira. No ei kun koira taskuruokinnalle ja paaaljon treeniä. Nyt ollaan siinä pisteessä ettei toi edes noteeraa vastaan tulevia koiria ja tänäänkin oltiin koiramiitissä ja toi leikki ilman mitään ongelmia täysin tuntemattomien koirien kanssa. :) Että mä oonkin tosta ylpeä!

    Bettyn kanssa suurin saavutus on varmaan agilityn parissa muutaman viikon takasissa agility epiksissä. Koira teki ihan älyttömän hyvän radan vaikka hyppäskin toka vikan putken päälle. :D Niin ylpeä oon minun pienestä joka tätä edellisissä epiksissä paineistu älyttömän paljon ja päästiin vaan kakkos esteelle asti.

    Pitääpäs muuten kysyä että et sattunu oleen töissä kun mersun veli kävi teillä uimassa? :) uittajaa heillä ei ollut, mutta mietin vaan jos satuit näkemään siellä sellasen hieman vähemmän pilkuttuneen dallu pennun tällä viikolla niin se oli meidän mersun veli. :)

    VastaaPoista
  4. Näitä ostamaan heti! Meillä kans lihoava sheltti, mutta agilityssä ongelma että aktivoituu vaan nameilla eikä leluilla. (syötän treeneissä broilerin sydäntä) Joten tähän namia niin hyvä tulloo! Jes hyvä kiitti. Onks nää millä nimellä myytävänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CONTEMPO, merkkisiä ovat :) Aktivointi palloja varmaan virallisesti. Mustin ja Mirrin sivuiltakin varmaan löytyy, osaavat toki kaupassakin neuvoa.

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)