8.10.2013

Uimapeto videolla

Uittamisten välissä, on mulla aikaa neuvoa asiakkaita barffauksen ja harrastusvälineiden saralla. Parasta on kuitenkin ne tauot, jolloin ei ole varattu allasta. Myinkin siis oman sarjakorttini Roosalle ja Bealle, niin voin itse työvuoroissa hiljaisina hetkinä vaellella altaan puolelle. Ruffe on tykännyt ihan hurjasti uudesta työpaikasta. Kolmas viikko menossa ja Ruffe on ollut vähän alle puolet ajasta töissä. Se tulee noin joka toinen päivä mukaan, ja treenilliset päivät saa aina jäädä kotiin. Tulee hyvin tehtyä lepopäiviäkin, nytkun ei ole kotona koko ajan.


Ajatelkaa, että tämä karvapallo pelkäsi ihan törkeästi vettä pienenpänä. Vasta tänä kesänä se on uinut ihan vapautuneesti. Sitä edellisenä oppi sietämään ja välillä uimaan - ainakin pakon edessä. Pulikointi on nyt sen lempijuttu ja täytyy kyllä myöntää, että olen itsestänikin vähän ylpeä. Kova homma oli tuon totuttaminen veteen, mutta mä sain sen aikaan. Hieno poju mulla on, oikea vesipeto. Se osaa uida missä vain avovesissä, ja uimalan rampistakin on tullut sille tuttu leikkialusta. Me totuteltiinkiin ramppiin hienovaraisesti, tämän rantaleikin avulla mitä videollakin näkyy. 

Dummyt on ton mielestä ihan ykkösiä! Painaa yli kilon, mutta huhhu kun on kivoja. Pallojen kanssa menee edelleen vettä kurkkuun kamalasti, joten onneksi tykkää oikeastaan kaikista leluista, kunhan ne veteen heittää. Siinä ei siis ongelmaa. Toinen ongelma ollaan kohdattu ja liki peitottu, nimittäin altaan kiertäminen. Ton mielestä on ihan ykköstä koittaa saada lelu jostain muusta reunasta ylös ja nakuttaa altaan ympärillä. Tämä korjattu rentoutumisilla. Hetikun Ruffe pistää pepun alas rampilla, niin palkka lentää veteen. Tähän alan yhdistämään käskyä ''uimaan'', kunhan on ensin satavarma. Viime uinti kerralla kiersi altaan vain kolmesti, joka on noin 345723 kertaa vähemmän kuin yleensä. Kaikessa voi näköjään viilata pilkkua, mutta Ruffesta on kuitenkin hauskaa. Saa tehdä temppujakin, mikäs sen parempaa!


Huhhuh. Tänään Ruffe sai jäädä kotiin nukkumaan, ja illalla pääsee sitten ensimmäisiin hallikauden treeneihin. Kyseessä siis Juuson reenit, joten innolla (ja kauhulla) odotetaan mitä tuleman pitää. Nakkasin kamerankin mukaan laukkuun, joten piiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa treenipäivityskin tulossa. Kaivataankohan niitä edes? 

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Noniin, hyvä :) Niimpä on jotain ilo niiden rustaamisesta tänne netin puolellekin - treenivihkohan mulla on erikseen.

      Poista
  2. Kaivataan tottakai! :) Ihana muuten toi video, tuli itellekin kauhee hinku viedä koirat uimaan mutta onneks ollaan tässä tai ensikuussa riippuen siitä miten bettyltä loppuu juoksut. Saa sit nähä miten meidän tytöt uskaltaa altaaseen mennä. Mersu varmaan menee suht helpolla mutta betty voikin olla haastavampi tapaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiköhän ne meidän uimaopettajien opeilla sinne altaaseen saada :) Vauvva uijat on yleensä helpoimpia, ja rodullisestikin on mukava uimari valinta. Bettyn kanssa sitten katsotaan, kuka vetää sen pidemmän korren. Mokomat pinserit :) On ne mahtavia.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tein tämä jo kahdesti tämän vuoden puolella, joten skippaan tällä kertaa! :) Kiitos kuitenkin!

      Poista
  4. Meilläkin olisi edessä uimaharjoittelun aloitus. Eilen käytiin ortopedillä tutkimuksissa ja kuvauksissa ja lonkat todettiin hurjan löysiksi. :( Pidetään tässä pari viikkoa-kuukausi kipulääke lepoa ja sitten aloitetaan kuntoutus fyssarin ohjeiden mukaan ja uinti. Facebookissa juteltiinkin silloin, kun laitoit postausta kuumumisesta. Löytyi sitten syy myös meidän kuumaan käytökseen, ainakin osittain. Agility ja muut riehakkaat touhut onkin meidän osalta nyt ohitse kokonaan. Mutta olen onnellinen, että tämä todettiin jo nyt (koiralla ikää 1v2kk), joten ehditään kuntouttaa parempaan tilaan ennen kuin nivelrikkoa ehtii kovasti tulla. Saadaan ainakin hidastettua vaivan pahenemista. :)
    T. Kirsi Laitinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hemmetti. Ikävää todella, että näin asiat ovat. Toisaalta hirveästi plussaa, että nyt ongelma todettiin. Fyssareilta saa hurjasti hyviä ohjeita, ja tuo uiminen on tosiaan kamalan hyvää liikuntaa lihaksille, jotka sitten tukee niitä niveliä.

      Lonkkavaivaisen cairnin omistajana, voin myös suositella Nutrolinin Nivel Moniteho, pakkausta. Vaikka skeptinen olinkin, niin oikeasti toimii ja auttaa. Se sisältää kapseleita ja öljyä, jotka tukevat nivelistön alueita ja ehkäisevät nivelrikon syntymistä. Kannattaa oikeasti vähintään lukea aiheesta, ellei kokeilla. Ruokinnalla kun voi vaikuttaa niiiin moneen. Esim barffauksessa neuvotaan antamaan nivelrikkoisille koirille nivelosaisia luita syötäväksi - joissa on kaivattuja nivelnesteitä.

      Kaikkensa kannattaa antaa, niin saadaan toiselle huoleton elämä :)

      Poista
    2. Todellakin valmiita ollaan kaikkemme antamaan, kyllä nämä karvalapset niin tärkeitä on! :) Kiitos nutrolin vinkistä, täytyy laittaa harkintaan. Nyt meillä on kuukauden pistoskuuri niveliä voitelevaa lääkettä, mutta sen jälkeen voisi jotain lisää aloittaa. Ollaankin jo kesän ajan oltu puoli barffilla, joten ehkä tutustun siihenkin vielä syvällisemmin. :) Kiitos sinulle!

      T. Kirsi

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)