3.11.2013

Voittonolla

Kävi kisaamassa viikko takaperin Ojangossa. Kolme starttia edessä ja fiilis oli ihan katossa. Meillä oli kyllä hirmu mukavat kisat. Ekoilla radoilla oli vireet juuri oikeailla paikoilla, eikä tarvinnut mulle huutaa lainkaan. Viimeisellä huusikin jo ennen lähtöä, ja jos olisin fiksu ollut, olisin jättänyt menemättä. Samat kierrokset nimittäin säilyivät seuraaviin reeneihin, jossa menetettiin molemmat äänemme. Olin jo ihan unohtanut miten täpinöihin toi pääseekään. Ensi kisoissa siis pysyy häkissä - myös viimeisen startin kohdilla. Otin sen nimittäin tavallista aikaisemmin pois, ja kehän laitaan tuijottelemaan. Turhaan.

Ensimmäinen startti sujui odotetun mukaisesti, en ehtinyt koska en juossut, ja Ruffe mokasi kepeillä koska en sitä pyytänyt jarruttamaan. Hauskaa kuitenkin oli, ja puomin kontakti oli ''kisakontaktiksi'' loistava. Sieltä selvittiin siis tuloksin 5 rv / -3s. Vitossijalle päädyttiin, sillä radalla tuli kamalasti nollia, ja hienoja ratoja olikin! Ruffelle vielä propsit älyttömän hienosta keinusta, nopsaa toimintaa.

Toisella pätkällä hiukan vähemmän, kun koiria houkutteli väärät putkenpäät ihan liikaa. Meillä tämä ongelma ohitettiin ja tehtiinkin meidän toinen nollamme, -6s ajalla! Tästä meille napsahti siis toinen LUVA, vitsi olin iloinen. Radalla tuli ylimääräinen pyörähdys ennen keppejä, sillä vapautin sen kontaktilta minua katsoen - valopää. Ja puomin kontaktikäskyä en edes sanonut, ihmekös tuo, jos ei pysähtynyt. Tästä huolimatta voittonolla, ja merkki kisakirjaan, enää yksi nolla jäljellä. Pelkästään noin hienoilla lähdöillä pääsee pitkälle. Harmittaa ainoastaan tuo keinu sihinä - miksihän sitä hidastin?

Kolmannen startin kohdalla olin vielä ihan täpinöissä nollasta, ja siitä varmaan johtuukin Ruffen kierrokset. Alun kielto hämmensi suuresti, vaikka videolta katsottuna saankin syyttää itseäni. Hämmennyksissä sitten jatkettiin, ja sähelsin sen kepeiltä ulos ja hypyltä sitten omiin jalkoihini. Hohhoijaa, onneksi oli vauhdikas loppupätkä, niin jäi molemille hyvä mieli. 


Oli kyllä äärettömän kivaa jälleen. Seuraavat kisat onkin tämän viikon lauantaina, jolloin päädytään taas Ojankoon, tällä kertaa I-HAH:in kisoihin. Onneksemme vain kaksi starttia, niin saadaan varmaan pidettyä kierrokset kurissa. Ainakin Ruffen puolelta. 

2 kommenttia:

  1. mistä nämä tulevat hskh-kisat näkee ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko Ojangossa järjestettäviä kisoja? Näistähän kummatkaan eivät olleet HSKH'n. Mutta molemmat kisat löytyvät sagin sivuilta. www.agilityliitto.fi/kilpailut

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)