Vihdoin, vihdoin, vihdoin Tinsu. Eilen sain töihin seurakseni kauan odotellun Tinan. Oltiin viimeksi nähty kesällä, ja tyttöä on vaivannut vaiva jos toinenkin antibioottien kera aina tänne syksyyn asti. Nyt kuitenkin on likka terve, kuono kauneuspilkkua huomioon ottamatta. Sitä riemua, kun hain likan ei voi oikein sanoin kuvailla. Tinsun mamma päästi hihnasta irti, ja likka juoksi syliin häntä pyörien. Se oli ihan mahdoton. Tietysti farkut ja takki ihan ravassa, kun toinen loikki syliin. Eipä siin käynyt kieltäminen, yhtä innoissaan olin minäkin.
Samoja tapoja likalla oli edelleen, mutta moni asia muuttunut. Oli täysin leuka lattiassa, kun erään asiakkaan koira pelosta täristen pauhasi Tinsulle erittäin kova äänisesti. Ja likka istahti katsomaan mua, että mitäs sitten. Tina ei ole koskaan ollut agressiivinen, mutta kovin reaktioaltis. Sen on pitänyt ennen saada se viimeinen sana. En edes varmaan tajunnut kehua toista, kun olin silmät lautasina ihan pihalla tilanteesta. Ja koska aina pitää tehdä 100 ja 1 prosenttia, niin käytiin vielä ohittamassa tämä koira. Huhhu. Oli aika pätevä likka.
Koska töissä nyt oltiin, niin pitihän toisen päästä uimaan. Kesällä ollaan kahlailtu meressä, muttei koskaan olla eksytty uimaan asti. Tassut on pysynyt visusti maassa. Shokkihoitoa oli siis luvassa. Ensimmäinen kerta meni niin, että nostin likan rampille istumaan sellaiseen kohtaa, josta oli loogista tulla uimaan. Remmi pidettiin kiinni, että pystyi sillä pitämään likan pois laidoista. Kymmenen toiston jälkeen laitettiin likka itsekseen altaaseen, ja muutamaa laitakosketusta lukuunottamatta, hän ui hienosti ohjausta kuunnellen. Pallot vedessä eivät olleet Tinsun juttu, joten tästä kaverista taitaa tulla kuntouimari - mukavaa vaihtelua tälle pallon viskelijällekin. Viimeinen kierros meni ilman laitoihin koskemista, ja päästinkin remmistä irti loppusuoralla. Ensi kerralla aletaan sitten remmiä häivyttämään, että saadaan omatoiminen uimari.
Tinsu ei hermoile kummempia. Ja ensimmäistä kertaa huomasin sen panikoivan jostain - työpaikan lattia. Tämä hämmentää, koska paikassa käy satoja koiria ja Tina on ensimmäinen, jonka mielestä betonilattia liukuu. Niimpä Tyttö loikki matolta toiselle, ja vilkaisi aina tarkistaakseen, että huomasikohan kukaan. Näinpä me tehtiin lattioista kivoja ja leikittiin vaan siellä, missä ei mattoja ollut. Päivän päätteeksi hän kävelikin itse koko pelottavan (2m) betoni osuuden läpi. Kyllä meitä nauratti, onneksi Tinsu otti nämä kehuina.
Olen kuskannut työpaikalle nyt siis kolme hoitokoiristani - ja kaikista on pidetty. Tina keräsi kuitenkin pisteitä kotiin halailullaan. Tyttö tulee usein syliin kun oleilee lattialla, ja heittää tassut olkapäille. Uutena juttuna mulle on kuitenkin tuo pussailu. Aikaisemmin on vain tunkenut kuonoansa korviin ja muuten mukaviin paikkoihin. Eilen sai kaikki työntekijät pusuja ja haleja, ehkä koira töissä todella vähentää stressiä? Naurun määrä ainakin tuplaantui - ei sillä että me muuten oltaisiin vakavia.
Olen kuskannut työpaikalle nyt siis kolme hoitokoiristani - ja kaikista on pidetty. Tina keräsi kuitenkin pisteitä kotiin halailullaan. Tyttö tulee usein syliin kun oleilee lattialla, ja heittää tassut olkapäille. Uutena juttuna mulle on kuitenkin tuo pussailu. Aikaisemmin on vain tunkenut kuonoansa korviin ja muuten mukaviin paikkoihin. Eilen sai kaikki työntekijät pusuja ja haleja, ehkä koira töissä todella vähentää stressiä? Naurun määrä ainakin tuplaantui - ei sillä että me muuten oltaisiin vakavia.
Likka sai siis vihreät liput kaikilta kolleegoilta, ja omia kananameja kaappiin. Tinsu on rentoutunut taas hurjasti viime näkemästä, eikä enää edes haukkunut minun perääni jos sen jätin tiskille hetkeksi yksin. Piipittää piti, mutta sekin loppui, jos sai jonkun vara halattavan tilalle. Se on kerta kaikkiaan hieno likka, ja toivottavasti tulee taas pian duuniin mukaan. Meillä oli huisin hauska päivä! Vinokorvakoirakaveri on aina tervetullut töihin.
Hauskaa luettavaa taas :) Kuulin, että Tinan molemmat vanhemmat ovat myös innokkaita uimareita!
VastaaPoistaTinalla on joo tuo liukkaitten lattioitten kammo, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Onneksi se ei kamalasti vaikeuta meidän elämää, yleensä se myös seuraa perässä varovaisesti mutta ihan nätisti kun vaan päätän että mennään. Olen myös vienyt sen ihan tietoisesti eri paikkoihin jossa nyt vaan on pärjättävä, oli liukasta tai ei.
Tuo muihin koiriin suhtautunut on todellakin kehittynyt. Onhan meillä noita vanhoja tuttuja joitten kanssa sujuu hienosti, ne on näitä muita rikollisia vapaina kulkevia mukavia ja hyvin kasvatettuja karvaturreja. Näitten lisäksi on pari uutta tuttua joitten omistajat vaan hymyilevät kun Tina vähän komentelee. Äkäiseltähän se näyttää kun se ekan kerran kohtaa uuden kaverin ja pitää vähän kertoa kuka tämän läänin omistaa, joten ihan kaikki koiranomistajat ei suhtaudu niin rennosti.
Erityisesti oma luotto Tinaan on vahvistunut siitä, että meillä on pari uutta tosiystävää. Niitten emäntä on kanssa ihan lunki, osaa lukea omia koiriaan ja on rennon jämäkkä ja hänellä on osaava ote ja on myös todennut Tinan täyspäiseksi. Siitä huolimatta että Bruno, pentu n 5kk sai oikein kunnon pomotuskohtelun osakseen pari ekaa kertaa kun nähtiin. Yhteisillä lenkeillä ollaan sitten käyty ja näistä kolmesta sankarista on tullut ihan selkeä lauma. Kohdattiin tuossa kerran yhtä nuorta koiraherraa joka suhtautui hieman arvelluttavasti Brunoa kohtaan, Tina täti taas meni sinne väliin kertomaan,että tämä Bruno on muuten sitten mun suojatti. Mitä enemmän olen oppinut itse suhtautumaan näihin kohtaamisiin rennosti sen paremmin on remmissäkin jopa naapureitten 'vihollistapauskohtaamiset' sujuneet. Reviiritietoisena pinskuna tuo Tinahan on sitä mieltä että eivät kuulu hänen tontilleen ollenkaan :)
Olen siis huomannut, kuinka itse olen aiemmin aina jossain määrin jännittänyt noita muitten kohtaamisia, siitä yksinkertaisesta syystä että muitten koirien omistajat säikähtävät sen kovaa ääntä ja pahisilmettä, jolloin olen aivan liian helposti puuttunut tilanteeseen ja viheltänyt tutustumisen poikki. Tästä on tietty syntynyt Tinalle vähän hämmennystä kun se osaa itse hoitaa omat kanssakäymisensä.
Kumma juttu kun niitten pelokkaitten omistajine koirat ei koskaan pelästy, omistajat vaan :D
Toivottavasti Tina pääse pian taas uimaan, se oli jotenkin niin tyytyväisen ylpeän oloinen kun palautit sen, selvästi ollut erittäin hyvä päivä josta oli paljon kertomista :D Ei muuta kuin kiitokset taas täältä meiltä ja palaillaan!