4.8.2014

NIPSU

Blogiin en olekaan kirjoitellut uusista hoitokoirista, joten instagramia seuranneet ovat näistä ehkä enemmän perillä. Uusia tapauksia esittelen siis näin jälkikäteen blogissa, kuvien kera. Nyt on ehtinyt kavereihin tutustuakin, joten juttua löytyy.

Tässä siis Nipsu. Alle vuotias punainen kääpiöpinseri uros. Nipsu kaipaa mammansa pitkie työpäivien piristykseksi seuraa, joten meidän lauma hoitaa homman. Nipsu on äärettömän energinen, kääpiöpinserimäisellä tavalla, mutta ilmeisen poikkeuksetta tottelevainen. Jokainen luoksetulo käsky sai kaverin sinkoamaan melkein syliin asti, ja tietysti oli nakkia luvassa. Nipsu olikin siis kaikki liki kaikki lenkkinsä vapaana, muiden koirien seassa.



Ensimmäisenä yökyläily päivänä paahdettiin menemään oikein kunnolla. Suunnattiin suoraan Nipsulta isommille hiekkakoirille, jossa Roosan belgit ja villapappa pääsivät kuluttamaan energiaa oikeen kunnolla, Ruffe ja Leevi juoksemaan vapaana ja Nipsu nauttimaan olostaan. Kaveri oli ehdottomasti porukan nopein, ja selvästi sen tiedosti. Ihan käsittämätön pikku raketti. Enkä muuten vähään aikaan ole nähnyt niin hymyilevää koiraa, kuin Nipsu kaiken tämän tiimellyksen keskellä.


Tietenkin myös uimakoulua aloiteltiin. Vaikka vähän jännitti, niin kaverin häntä vispasi aivan hulluna ja rannassa vedettiin nakit naamaan ja hepuloitiin. Toisena päivänä Nipsu tuli jo mun perässä uimaan oikein näppärästi, ja teki pieniä kierroksia muun lauman mukana. Vielä illallakin pääsi kahlailemaan ja viilentymään, siitä tulee ihan mahtava uimari.

Uimapaikan vieressä oli ihanan tilava koirapuisto, josta Nipsu löysi 2 uutta sukulaisielua - molemmat kääpiöpinsereitä. Komeaksi pojaksi kehuttiin kovasti, eivätkä tietenkään väärässä olleet.


Kaikenkaikkiaan Nipsu on äärettöämän helppo hoitokoira. Kulki laumassa mukana yhtenä tiimipelaajana, eikä säikähtänyt isompien leikkejä, ei lähteny jäniksien perään. To sum it up, me tykätään Nipsusta. Onneksi tämä tyyppi tulee olemaan meillä noin 2 päivää viikossa, ja reenitään kaikennäköistä. Pojulta löytyy vain muutama pikku vika, lapsikammo ja skeittienpelko - tähän siis koitetaan pureutua ja muutoin vaan pidetän hauskaa ja opitaan uutta!

Mitäs tykkäätte Nipsusta?

7 kommenttia:

  1. Millä nimellä sinut löytää instagramista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagramista löytyy nimellä: Gabisuper

      Sieltä löytyy jokapäivästä diipadaapaa, toki lähinnä omista koirista :)

      Poista
  2. Ihana tapaus! Hymyilevä ukko. Meillä kans kans lenkkikaverina kääpiöpinseri, vauhdikkaita tapauksia. Pakko udella, että siis koulutatko sä samalla koiria kun ne ovat sulla hoidossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin oikea hymynassu :) Koulutus riippuu aivan koirasta ja omistajasta. Eipä mulla ole yhtäkään 'valmista' tapausta ollut, ja useimmat hoitokoiranomistajat ovat johonkin halunneet apua/neuvoja ym. Kaikille hoitokoirille mulla on siis joku prokkis meneillään. Esim.

      Nipsulle - lapsifobia
      Chikille - ohitustilanteet
      Riolle - harrastukseen pohjaa ym

      Ja lista jatkuu. PIdän näistä itselläni tarkempaa kirjaa, ja tavoitteita löytyy siis kaikille koirille :)

      Poista
  3. mikset vastaa ikinä kommentteihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan ja kirjoittelen blogia omalla ajallani :) Olen ulkona erinäisten koirien kanssa yli 8 h päivässä, joten koneella olo jää aika vähäiseksi. Vastailen siis niin usein kuin suinkin pystyn! Anteeksi, jos on tullut sellainen 'left out'-olo.

      Poista
  4. Moi! Meillä on kotoma 11viikkoinen shelttiuros. Ongelmana on se, että aina kun ihminen lähtee kävelemään, se laittaa molemmat tassunsa jalan ympärille ja päästää irti vasta kun pysähtyy.. Se ei pure kuitenkaan samalla. Muuten se kyllä puree käsia mielellään.. Olisiko vinkkejä, miten nämä saisi loppumaan?

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)