25.7.2015

ETEEN!

Perjantaina allekirjoittanut jäi töiden jälkeen treenailemaan omie hurttien kanssa. Ennen tätä tyypit odotteli paikkiksessa yhden rallytunnin verran. Kouluttettaviltakin koirat sai kehuja, eikä ihan turhaan. Leevi taisi haukahtaa kerran, kun silittelin osallistuvaa shetlantilaista rataantutustumisen ajan. Muutoin tyypit ottikin lungisti, ja muistin jopa palkatakin hienoa odottelua. Vau mitä tyyppejä. 

Molemmilla oli treeninalla eteen tulot, edessä istumiset, miksi näitä nyt haluu sanoa. Koirat suoriutui oikein hyvin, mutta noin videota tsiigailessa täytyy todeta, että voi ohjaaja sentään! Ohjaaja mm. kumartelee, menee liian lähelle kylttiä. Kyltistä maximi etäisyys on kuitenkin 50cm, joko koirasta tai ohjaajasta mitattuna, niin miksi samperissa pitää mennä sinne kylttiin kiinni kyhnöttämään. Etenkin kun useamman kerran koirat ylittää kyltinsuoritusalueenlinjan (huhhuh, sen juuri). Alla siis alokasluokan kyltti nro. 25, kolme askelta peruuttaen. Ja radalta löytyy alokasluokan käännöksien lisäksi kaikki alokkaan koira eteen, hässäkät. Vasemmalta, oikealta, istumisilla ja ilman. Viimeinen pätkä palkkaamattomuus treeniä ja jackpot palkkana jutipatukka, ja aijettä oli siistiä!

          



Iltatreenin jälkeen tyypit pääsi vielä pulahtamaan altaassa, puolisen tuntia meni sutjakkaasti heitellessä palloa altaan laitaan, ja välillä ohikin. Föönätut ja puunantut puudelit sai vielä kävellä töistä kotiin kiertoreittiä (3km) ja painella lähipelloilla onnellisina. Tämän jälkeen ehdin jo iltaruuat napauttaa kuppiin, kunnes äiti soitti ja kysyi mökille. Mitä sitä muutakaan ihminen kymmenen aikaa tekisi, kun ajaisi 140 kilometriä mökille? No niimpä. 

Rento lauantai mökillä teki varmasti kaikille terää. Koirat ui, repi keppejä ja tarjosi seuruuta minkä ehti. Omistajalla oli puunkaato hommia ihan olan takaa, ja alkaa pikkuhiljaa omankin mökin piha näyttää siltä, että siellä olis joskus ihmisiä käynytkin. Nyt vihdoin kotona piilossa huomista myrskyä. Mut olipahan edes yhden lauantain kestävä kesä tänään, kelpasi meille paremmin kuin hyvin. 

3 kommenttia:

  1. Hei! Kysyisin vähän apuja, mitenkä oot opettanu esim tossa täyskäännös vasempaan,tai muissa vasemmalle kääntymisissä, että koira seuraa tiiviisti ja käyttää takapäätä "kunnolla".Haluaisin että meidän käännökset näyttäis jotakuinkin samalta kuin teillä. :)

    Ootteko reenannu paljon takapään käyttöä ja miten? Me ollaan reenattu jonkin verran, että etutassut ovat vadin päällä ja takatassut maassa/lattialla siinä pyörimistä molempiin suuntiin. Kaikki vinkit ovat tervetulleita :D

    T: Jenni, kahden sheltin omistaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jenni! :)

      Takapäänkäyttöharjoituksia takana muutama kyllä. Ja tuo vatitreeni on asian avain, se pitää vain saada yhdistettyä seuraamiseen. Tästä mulla on video edellisessä postauksessa. Jos naksutin on tuttu, niin helppo saada toimimaan! :) Mitään sen kummoisempaa ei oikeastaa tartte, kun ton treenin, mikä mulla on videoituna.

      Tietysti kaikista takapäänkäyttöjutuista on apua, ja peruuttaminen on meillä ainakin auttanut huimasta, muttei olisi kyllä toiminut ilman tota meidän variaatiota vatitreenistä. Tsiigaathan siis videon, https://www.youtube.com/watch?v=OTSEB6Rb2lA ja siihen liittyvä postaus on tältä kuulta nimellä Back to Basics! :) Toivottavasti tästä oli apua.

      Poista
    2. Kiitos paljon 😄

      T: Jenni

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)