1.1.2016

TERVETULOA UUSI VUOSI 2016 !

Vuosi vaihtuu ja asiat rullaa omalla painollaan. Olen muutaman viikon ajan lukenut todella mielenkiintoisia vuoden tiivistyspostaukia, uuden vuoden lupauksia ja älyttömästi tavoitteita. Näiden tekstien myötä saa aina intoa, puhtia ja positiivista energiaa. Huomaan kuitenkin viimeisen vuoden aikana muuttuneeni paljon koiraharrastajana. Mulla on paljon tavoitteita. Pieniä, suuria, arkisia ja vähemmän arkisia. Vaan yksia asia on muuttunut roimasti. Aikarajat eivät sovi tähän meidän talouteen.

Aina, minä hetkenä hyvänsä voi sattua ja tapahtua. Työskennellään ja eletään kuitenkin eläinten kanssa, jolloin ihan mitä tahansa voi seuraavan kymmenen minuutin sekunnin sisällä tapahtua. Ja ei, pelossa on turha elää. Eläinten kanssa kun pitäisi oikeasti osata elää hetkessä. Kaikki suuri esim. valioituminen, on kiinni kaikista pienistä osasista, jotka teitä kohti unelmaa kuljettavat. Se miksi ihmisillä on tarve laittaa onnistumisille takaraja on minulle nykyään mysteeri,  sillä vuosi on hitokseen pitkä aika ja siihen mahtuu varmasti hurjia edistyksen askelia, kuin myös niitä valitettavia alamäkiä. Elämää on hienoa suunnitella, mutta. Jäähän tilaa niille ajatuksille, kun kaikki ei menekään sekunnilleen oikein? Miksi emme nauttisi siitä, mitä meillä nyt on - miksi unelmoida siitä, mitä me emme vielä ole. Noh, menipäs nyt filosofiseksi. Ymmärsitte kuitenkin varmasti pointin.


Me kerromme siis tavoitteistamme toisella tavalla. Ennen mitään muuta, toivomme vuodelle 2016 terveyttä - ihan koko laumalle, ihmisiä myöten. Fyssarilla ja hierojalla käydään varmasti vastaisuudessakin huollattamassa koiria, mutta eläinlääkärikäynnit voisin jättää välistä ensi vuonna. Tätä toivon enemmän kuin mitään muuta, ihan koko sydämmelläni.

Ruffen kanssa uuteen vuoteen lähdetään samoilla linjoilla kuin edellisiin - mars, eteenpäin. Harrastuspuolella jatkamme meille rakkaan rally-tokon parissa ja treenailemme toivottavasti yhtä ahkerasti kuin tänäkin vuonna. Kokeissa käydään silloin kun siltä tuntuu ja RTVA tuosta pienestä vielä joskus tulee, se että milloin me ollaan niin suuriin saappaisiin valmiita jää nähtäväksi. Arkisessa elämässä toivon, että teemme pitkiä ihania metsälenkkejä keskenämme ja hyvässä seurassa, sekä pusuttelemme joka aamu ja ilta sohvalla kahvikupin kera.

Leevin kanssa tulevaan vuoteen lähdetään kiitollisina. Tyyppi täyttää maaliskuussa kaksi ja on jo nyt juuri se meille oikea koira. Harrastuspuolella toivon, että löydettäisiin parempi yhteinen flow-taajuus. Leevi on mulle ensimmäinen silmällään kiinni jäävä kevyesti häiriöherkkä koira ja toivon kehittyväni aina vain paremmaksi ohjaajaksi juuri Leeville. Jatketaan rally-tokon parissa ahkerasti ja tehdään kaikkea sikasiistiä yhdessä. Kokeisiin menemisellä samat sävelet kuin Ruffella, silloin kun on sellainen fiilis. Arjen puolella toivon, että kehitytään epävarmuuksien voittajiksi. Hyvällä polulla on menty kokoajan, mutta aina voi parantaa!


Me ollaan siis valmiita uuteen vuoteen! Muutamia selkeitä muutoksia tapahtuukin heti ensimmäisellä viikolla. Iltatyöläisen unelmat ovat tulleet toteen ja yli vuoden etsinnän jälkeen olen löytänyt meille rallytreenipaikan. Koirakeitaan aamuryhmässä oli vielä tilaa, joten pojat pääsevät vuoroviikoin treenailemaan ohjatusti. Ohjatuissa treeneissä olen käynyt toooodella vähän oman työn vuoksi, mutta nyt vihdoin pääsee treenimään. Samalla tietysti käydään aina oman yrityksen toisten kouluttajien tunneilla, mikäli töiltä sopivasti ehtii. Ohjattujen rallyjen lisäksi tietysti toivotaan, että tämän vuotiset omatoimitreenikaverit jaksaisi treenailla meidän kanssa tänäkin vuonna. Niimpä vielä iso kiitos treeniseuralaisille, Roosa, Miranda, Laura, Nea ja monimonimoni muu.

Tavoitteet ensi vuodelle on siis selvillä. Terveyttä kaikille. Iloista, hauskaa ja suhdetta aina vain parantavaa harrastamista. Paljon raitista ilmaa, metsää ja upeita lenkkejä. Hirmuisesti koirakavereita ja ihania ystäviä. Valokuvia, kahvia ja sitten se tärkein - mukavaa arkea. Fiksut tavoitteet on edelleen fiksuja, koiran tahdissa eteneminen, matkasta nauttiminen ja yhteinen onnellisuus.


4 kommenttia:

  1. Me asetetaan tavoitteita sen takia, että se auttaa ainakin itseäni treenaamaan koiriani tavoitteellisesti. Mielestäni tavoitteiden asettaminen ei ole kovin vakavaa (ainakaan omalla kohdallani). Jos päästään tavoitteeseen niin hienoa, jos ei syystä tai toisesta päästä niin ei voi mitään, todennäköisesti seuraavana vuonna on uusi mahdollisuus ja yritetään silloin uudelleen. En ruoski itseäni, jos ei tavoitteita saavuteta. Kuitenkin niitä on kiva asettaa ja samall suunnitella tulevaa vuotta.

    Olen itse kova kisajännittäjä ja tavoitteiden asettaminen auttaa minua. Pienillä tavoitteilla varmistan, että olemme kisakunnossa ja sitten kisatavoitteilla varmistan, että ilmoittaudumme kisoihi. Tavoitteiden asettaminen siis toimii itselläni :) tottakai sitä aina toivoo terveyttä tulevaan vuoteen itselleen ja läheisilleen ja niille nelijalkaisille, mutta siihen terveyteen vaan on kovin vaikea itse vaikuttaa vaikka parhaansa tekisi niin silti voi joku sairaus tai tapaturma tulla kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että auttaa jännäämisessä teillä! :) Meilläkin tietysti on tavoitteita, mutta niillä vain ei koskaan ole aikarajaa - siksi vähän outoa olisi tehdä vuoden 2016 tavoitteista postaus. Tavoitteita melkeempä pitää olla, että edistystä voi tapahtua.

      Pienimmät tavoitteet yksittäiden liikkeiden osien hiomisessa, keskisuuret sosiaalisenpalkan ja palkkaamattomuuden parissa ja suurimmat siintävät valionarvoissa ja arvokisoissa. Aikatauluttaminen on meille (ohjaajalle) selkeästi huono asia, vaikeuttaa treenaamista ja jää helposti treenaamaan vain tiettyjä asioita, jolloin treeneistä tulee herkästi jonkun asian hinkkaamista. Ohjaaja vika siis tämä, joten koirieni puolesta kiitän itseäni, etten aseta aikatavoitteita ikinä :D

      Poista
  2. Mulla on vähän sama suhtautuminen tavoitteisiin nykyään :) Haluan yrittää enemmän keskittyä siihen hetkessä elämiseen ja matkasta nauttimiseen, kuin niiden tavoitteiden saavuttamiseen. Motivaation kannalta ajattelin niitä jatkossakin jonkin verran listata, mutta en aio ottaa mitään stressiä/paineita/aikarajoja niiden saavuttamiseksi. :)

    Onnellista Uutta Vuotta teille ja rapsutuksia söpöille sporttishelteille! :)

    VastaaPoista
  3. Hei tee sellanen kysymyspostaus vai onks just ollut :)

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)