Onni on olla... #1

Paljastan pienissä osissa isoa osaa arjestani, ja siitä miten kaikki pikku hiljaa muuttuu. Onni on olla, sarja jatkuu siihen hetkeen asti, kunnes voin teille kertoa, että mistä oikein on kysymys. Unelmani ovat siis käymässä toteen!

Jokunen ihminen varmasti muistaa, miten olen päätynyt koira-alalle ja mikäli tarina ei ole tuttu, sen löytää yhä täältä. Tänä vuonna kävin opiskelemassa Eläinkouluttajaksi, osaamisalanan koirankoulutus. Koulu oli niin antoisa, tunteita ja ajatuksia herättävä, etten sitä kokemuksena koskaan unohda. Tämä johti miljooniin ristiriitaisiin tunteisiin ja lopulta tähän minulle ainoaan oikeaan ammattiin. 

Herään joka aamu pieniin onnellisiin sheltinkuonoihin jotka tungettelevat peiton reunalta naamalle. Tämän jälkeen jatkan matkaani hakemaan kahvia ja aamulenkkeilen töihin kera hurttien. Jokainen aamu tuo tullessaan onnen ja ilon aiheita. Enkä voisi kuvitella olevani 8-16 töissä, niinkuin normaalit ihmiset. Matka töihin on lyhyt, joten kiertelen puistojen kautta, joissa pääsee koirat nauttimaan vapaudestaan ja minä rauhassa kahvistani. Jokainen aamulenkki on erilainen, mutta kahvi maistuu aina yhtä hyvältä - satoi tai paistoi.

Toimisto ei ole konttorirottien paratiisi, vaan paikka ideoille, innostukselle ja suunnittelulle. Toimistossa makaa jaloissa karvaturri jos toinenkin, ja nämä otukset saa muutkin työntekijät hymyilemään tervehdyksillään. Toimistossa raikaa kahden intoa pursuavan nuoren naisen nauru ja joskus äänekäskin ideointi, koirien uninen tuhina ja kahvinkeittimen porina.Toimiston parvekkeelta aukeaa näkymä niitylle, jossa käydään viettämässä luovia taukoja koirien ja kahvin kera, välillä mukaan eksyy firsbeekin.

Asiakkaat ovat kaikki yksilöitä, kaikki omalla tavallaan ihania. Jokainen asiakas saa hymyn huulille, ja väkinäinen asiakaspalveluhymy on jäänyt ravintola-alalle, johonkin kaukaiseen muistoon. Saatat huomata puhuvasi puolikin tuntia saman asiakkaan kanssa, täysin asiaan kuulumattomasta aiheesta - vaikka koirapölinä onkin aina tervetullutta. Kassalla istuminen ei olekaan perinteistä kassitäti hommaa, liukuhihna duuniksi voi kutsuakkaan. Puhelimen iloinen helinäkin saa hymyä naamalle, joku uusi innokas uimari soittaa.

Tiskillä on mukava olla, kassakoneen kilinä ja tuttu näkymä liikkeeseen ovat liki rauhoittavia. Oven narina kertoo tulevasta asiakkaasta, ja pian tiskin reunalta pilkistää kuonoja. Kuonot vaihtuvat nopeasti tiskillä tempoviksi tassuiksi, vakio asiakkaat tulevat liki syliin asti. Kahvia keitellään ja rupatellaan, jonka jälkeen saa kuunnella asiakkaiden iloisia nauruja ja koirien loiskahduksia veteen. Hymy ei häviä taukojenkaan aikana.

Uimaopetuslistaa vilkaisessani, näen tuttuja nimiä. Kuntoutettavia koiria, joita olen jo saanut ilon auttaa lähemmän normaalia arkea. Vakio asiakkaita, jotka pärjäisivät jo omillaan, mutta kaipaavat tukeani ja seuraani altaalle. Uusi nimiä, jotka nostavat intoa ja ajatuksia uudelle tasolle. Joka päivä on hyvä päivä. Altaassa on kotoisa olla, ja minun hyväoloni tarttuu opetettavaan koiraan nopeasti. Pian saan ilolla katsella miten uusi maailma avautuu jokaiselle haukulle, ja vedestä saa ihan uudella tavalla iloa irti. Jätän asiakkaan hyvillä mielin uittamaan koiraansa, päivän hyvätyö on tehty.

Ja kaikki tämä tapahtuu ennenkuin kello lyö puolta päivää. Minulle ei koskaan ole ollut huonoa työpäivää, en koskaan mene kotiin tyytymättömänä, joskus toki väsyneenä, mutta aina tyytyväisenä. Aina on kerrottavaa päivästä, ja joka päivä pääsee todistamaan pieniä ihmeitä. En voi muuta sanoa, tämä on se missä minun kuuluukin olla.

Onni on olla oikeassa paikassa.

NIPSU

Blogiin en olekaan kirjoitellut uusista hoitokoirista, joten instagramia seuranneet ovat näistä ehkä enemmän perillä. Uusia tapauksia esittelen siis näin jälkikäteen blogissa, kuvien kera. Nyt on ehtinyt kavereihin tutustuakin, joten juttua löytyy.

Tässä siis Nipsu. Alle vuotias punainen kääpiöpinseri uros. Nipsu kaipaa mammansa pitkie työpäivien piristykseksi seuraa, joten meidän lauma hoitaa homman. Nipsu on äärettömän energinen, kääpiöpinserimäisellä tavalla, mutta ilmeisen poikkeuksetta tottelevainen. Jokainen luoksetulo käsky sai kaverin sinkoamaan melkein syliin asti, ja tietysti oli nakkia luvassa. Nipsu olikin siis kaikki liki kaikki lenkkinsä vapaana, muiden koirien seassa.

Ensimmäisenä yökyläily päivänä paahdettiin menemään oikein kunnolla. Suunnattiin suoraan Nipsulta isommille hiekkakoirille, jossa Roosan belgit ja villapappa pääsivät kuluttamaan energiaa oikeen kunnolla, Ruffe ja Leevi juoksemaan vapaana ja Nipsu nauttimaan olostaan. Kaveri oli ehdottomasti porukan nopein, ja selvästi sen tiedosti. Ihan käsittämätön pikku raketti. Enkä muuten vähään aikaan ole nähnyt niin hymyilevää koiraa, kuin Nipsu kaiken tämän tiimellyksen keskellä.

Tietenkin myös uimakoulua aloiteltiin. Vaikka vähän jännitti, niin kaverin häntä vispasi aivan hulluna ja rannassa vedettiin nakit naamaan ja hepuloitiin. Toisena päivänä Nipsu tuli jo mun perässä uimaan oikein näppärästi, ja teki pieniä kierroksia muun lauman mukana. Vielä illallakin pääsi kahlailemaan ja viilentymään, siitä tulee ihan mahtava uimari.

Uimapaikan vieressä oli ihanan tilava koirapuisto, josta Nipsu löysi 2 uutta sukulaisielua - molemmat kääpiöpinsereitä. Komeaksi pojaksi kehuttiin kovasti, eivätkä tietenkään väärässä olleet.

Kaikenkaikkiaan Nipsu on äärettöämän helppo hoitokoira. Kulki laumassa mukana yhtenä tiimipelaajana, eikä säikähtänyt isompien leikkejä, ei lähteny jäniksien perään. To sum it up, me tykätään Nipsusta. Onneksi tämä tyyppi tulee olemaan meillä noin 2 päivää viikossa, ja reenitään kaikennäköistä. Pojulta löytyy vain muutama pikku vika, lapsikammo ja skeittienpelko - tähän siis koitetaan pureutua ja muutoin vaan pidetän hauskaa ja opitaan uutta!

Mitäs tykkäätte Nipsusta?

Aamuhempeilyä

Siis oikeasti, plus 33°C ei edes naurata. Ruffen turkki ajettiin lyhyeksi jo maaliskuussa, ja olen sen vain kerta kesään ajanut joten perinne jatkuu. Ruffella on jo siis melkein sheltin näköinen tukka ja hitosti pohjavillaa. Onneksi meri on lähellä ja kavereillakin uivia koiria!

Aamu starttaa nykyisin uudella rannallamme, johon ajelen max 10 min. Aamuisin se on kaikenlisäki varjossa, mutta vesi suhteellisen lämmintä. Pojat ovat jo ihan intopiukeana kun huomaavat mun kääntyvän Uutelantielle. Eipä tarvite Ruffenkaan enää intoilla yksin, kun nyt voi huutaa pennun kanssa yhtä kurkkua miten kivaa on olla rannassa - ihanaa. 

Onneksi munkaan ei tarvitse intoilla yksin, sillä ehkä maailman paras miesystävä raahautuu aamuisinkin mukaan rantaan ja tarjoaa vielä aamukahvitkin. Tämän lisäksi pääsen katsomaan poikien touhuja paremmin kameran takaa ja joskus juomaan aamukahvinkin loppuun asti. Toivottavasti ette siis ala kyllästyä märkiin koira kuviin, sillä näitä tulee riittämään niin kauan kuin kelit sallii, niin ja sen jälkeen uimaloissa käynti.

Kannattaa se kamera ilmeisesti Juusollekin antaa, jos tällaisia kuvia saa! Mulla on ehkä jopa pieni hinku teettää allaolevasta kuvasta taulu, miten osuikaan hieno hetki. Eikä toi kaveri vissiin ole ihan kädetön kameran kanssa, samanlaista tavaraa oli rulla täynnä, enkä edes osaa valita suosikkeja. Monitoimikoiramies - onneksi mulla on tällainen.

Mutta nyt me onnelliset pistetään nokka kohti tätä paljon kohuttua uutelaa.

Uusia rantoja #1

Helsingissä on aina ongelmana pitää koiraa vapaana. Vaikka se kuinka hyvin pysyisi on paikalla aina autotiet, citykanit, valittavat naapurit ja tietenkin laki. Niimpä etsinnässä ihania uusia lenkkimaastoja, ei välttämättä kaikista lähimpänä - mutta kuitenkin alle 30min autolla. Tänään testissä pieni osa Vuosaaren Uutelaa. Kello löi yhdeksän, ja suunnattiin nokka kohti uutelan kartanoa. Skataniementie vie tänne! 

Kahvit kalliolla ja koirat vedessä. Balleriinat veden peitossa ja mekkokin märkänä. Pojilla kun on tapana hinkata itseään sääriini vedestä tultuaan. Onneksi maailman paras miesystävä hoiti ''koirien official pyyhe-mies'' virkaa hyvin!

Ranta oli kallioinen, ja nopeasti syvenevä - ei kuitenkaan äkkisyvää. Polun päässä oli myös hiekkaranta, joka ei onneksi ole virallinen uimaranta, joten koiria pääsee sinnekin uittamaan. Rannassa erittäin kirkasta vettä, ja tämä pieni puokama tapaa olla lämminkin. Sinilevää ei tänään ainakaan ollut esillä, mutta muistakaahan aina tarkistella. Kaiken kaikkiaan mukava ranta, jossa sai olla kaikessa rauhassa, ja asvalttitielle on reippaasti yli 5 km. Vapaana meni siis metsälenksu ja uintipuuhat, suositeltava ranta - jossa sopii itse maata kalliolla. Rakkolevää vedessä, joten oma uinti jäi väliin (levää hyi), mutta pidemmällä ilmeisesti hiekkapohja. 

Pink is perfection

Helle. Tämä kamala sää, joka häiritsee kaltaisteni ihmisten elämää. Tänään kuitenkin nostin helteelle hattua. Kuuma viikko, ukkosmyräkkä ja täydellinen ajoitus loivat minulle mitä mahtavimman illan. Ehkä kaunein maisema ikinä, kaksi niin täydellistä karvaturria, joita on sanoin ehkä jopa vaikea kuvailla. Nämä oli niitä hetkiä, kun tekee mieli muutama kyynelkin tirauttaa. On ne vaan kauniita. Vaikka Leevin korvat höröttääkin. Illan viimeisteli laiturilta hyppäävä Ruffe, oli muuten ihan eka kerta! Mitä ihmettä me koiraihmiset tehtäisiin ilman koiria?

Kesän uutisia

Kiireinen kesä on saanut minut täysin jättämään bloggaamisen. Kaipaan kuvien ottelua, kirjoittamista, kommentteja ja ennen kaikkea asioiden jakamista ja mielipiteitä. Kirjoituksen ei siis ole tarkoitus hiljalleen hiipua, vaan palailla jälleen omille raiteilleen - viikottaiseksi jutuksi! Toivottavasti tämä uutinen jotakuta hymyilyttää. Nyt kuitenkin koirien kuulumisia.

Ruffen jalan tilanne on päivittynyt. Viikissähän käytiin kuvaamassa ja puntaroimasa jalan tilannetta - ja saatiin niin yllätyksenä liki puhtaat paperit. Mahdollisesti pieni irtonainen luupala vasemman puolen kyynäressä. Vielä soitellaan puolin ja toisin, mutta olen erittäin yllättynyt siitä, miten moni eläinlääkäri antoi vihreää lippua agilitylle. Laji on äärettömän raskas, ja toivon, että koirani saa elää nivelrikottomana KOKO elämänsä. Ei pelkästään 'parhaita vuosiaan', tai 'kisakausia', herran jumala. Mutta tämä mahdollistaa 'just for fun' harrastamisen. Vähän ehkä on tippa linssissä siitä, että päästään kuitenkin tekemään vielä lajia yhdessä - vaikkakin vähän para-agilitynä. 

• miniminimini rimat / tai ei ollenkaan
• kontaktiesteistä vain puomi, jos sitäkään
• tiukkojen mutkien ohjaaminen koiraystävllisesti ja maltilla
• aina koiran ehdoilla, ja pienissä määrin
• edelleen vai hyvilla pohjilla & esteillä & lihashuollolla
• radat suunnitellaan/tehdään koiraystävällisiksi

Ruffe on siis liikkunut jo viikon verran puhtaasti, ja päässyt uimaan ja lenkkeilemään normaalisti. Kaveri on niin iloinen, ja äärettömän tyytyväinen päässessään koirakaveriensa sekaan!

Leevistä sen sijaan on tullut iso poika. Niinkuin ylläoleva kuva paljastaa. Leevi täytti juuri 5kk, ja on ihan mahtava tenava. Pentu on kaikkea mitä koiralta haluan, ja luonne osuu kyllä niin kohdilleen. Vähän täytyy itseäkin taputtaa selkään, ettei Eläinkouluttajan tutkinto ole hukkaan mennyt. Leevistä on tullut mahtava oppija ja pentukurssin priimus! Opittujen asioiden listaa alla, 

• istuminen ja odottaminen (25m tai 1 min)
• Erittäin nopeat maahanmenot
• nenä- ja etutassu kosketukset, sekä alustaan, että käteen
• tietysti huluttelu temppuja, tassu, peruuttaminen ym. 
• Perusasentoon on luoto mahtava pohja!
  Motivoituu mistä vaan (lelut/ruuat)
• Luoksetulo on äärettömän kiva! Häiriössä toki vaatii vielä reeniä
• Näyttelykäyttäytyminen alkaa valoittua
• Erityismainintana uinnin oppiminen, Hei meiltä sujuu noudotkin!

Meillä menee siis ennenkaikkea kivasti. Vietetään lepposia lomapäiviä, kasvatellaan Ruffelle kadonneita lihaksia ja opetellaan Leevin kanssa uusia jänniä asioita. Mulla vaan on niin yksyhteen nämä koirat, maaiman parhaat veljekset ja harrastuskaverit. Toivottavasti muillakin on ollut yhtä antoisa ja tunnerikas kesä! Onneksi tätä on vielä jäljellä.

Uusia ystäviä

Näitä päivityksiä tulette näkemään nyt useammankin. Hoitokoira toimintaa en nyt elvyytelty, kun pennulla on kaikki rokotukset ja työt koirauimalassa hiljenevät varsinkin kesäksi. Tämän päivän uusi tuttavuus oli Chiki. 

Chiki on 3-vuotias leikattu nuorimies. Kaveri on kotiutunut ihanaan perheeseen aika lähelle meitä, aina Espanjasta asti. Vaikka yhteiselossa on mutkia matkalla kaverin taustan vuoksi, on kyseessä mitä hurmaavin koira. Chikissä on luultavemmin yorkieta ja parsonia, ja haukun perusteella ehkä laumanvartiaakin, hehheh. Pieni pusumoottori on mahdottoman kiva uusi lisä hoitokoira piiriimme. Ruffe vinkui ilosta tänään Chikiä nähdessään, uusia tuttuja, jee!

Tutustumis päivään kuului 3km lenkki, jossa testailtiin erilaisia ohitustilanteita, veteen suhtautumista, riistaviettiä ja vapaana pitoa. Ohitukset sujuu nakin kanssa mallikkaasti, kunhan on itse ajan tasalla. Veteen juoksi itse pää viidentenä jalkana. Kaikki liikkuva kiinnostaa ja takuu varmasti katoaisi jäniksen perään, semmoinen metsästyshuuto kaverista lähtee, ei kuitenkaan nuuski riistaa nenä kuumana. Vapaana tulee loistavasti luokse ja pitää kontaktiakin yllä. Mahtava spurttilapsihan se on! 

Tutustuminen jatkui automatkalla, jossa nukuttiin rauhallisesti. Pysähtyminen shellillä kahvin hakuun oli myös mieluisaa homma Chikistä. Kahvilassakin taidettiin kaverista pitää, sen verran ihmiset hymyili sylissä kiikkuvalle karvakuonolle. Loppu päivä kului mainiosti serkkujen tykönä Karjaan maisemissa, jossa harjoiteltiin rauhoittumista. Huomasin aamuisella lenkillä ilmiön, jota useat koirat toistavat. Kun jäin itse toimettomaksi, alkoi terrieri hääräämään ja keksimään kaikkea mahdollista. Omani olen siis totuttanut istumaan tai vapaavalintaisesti möllöttämään kun pysähdyn.

Tätä siis treenattiin, ja hinkunan ja vinkunan jälkeen, sain kuin sainkin alle kahdessa tunnissa odottavan koiran kuorittua esiin. Kaveri oli hirmu pätevä, ja nakin voimalla taitaa mikä vain olla mahdollista. Ruffelle tietysti pisteitä opettajan roolista, mainiosti otti aurinkoa - esimerkillistä möllöttämistä. 

Toivottavasti tavataan tätä vinokorvaa pian uudestaan, meillä oli hauskaa! Vasta tutustumaan ollaa päästy, mutta mulla on fiilis, että tästä kaverista kuoriutuu super oppija. Naksutin olikin jo tuttu juttu, joten nyt vaan suunnittelemaan hauskaa tekemistä! Kiitos Chikin mammalle vielä meidän valitsemisesta, terapiakoirat kiittää uusista ystävistä.

Matka jatkuu

Osteopaatilta päästiin lääkärille, jossa tehtiin perustarkastus ja maailman kovakouraisimmat venytykset (lue: ei enää koskaan mennä samaan paikkaan). Lääkäri totesi samat asiat kuin minä hänelle ''Ontuu vasenta etujalkaa, johtu varmaan takajalasta, enkä löydä selkeää kipukohtaa''. Tämän jälkeen hän empimättä kirjotti meille aika rankat kipulääkkeet, tokaisi vain että varman päälle. Ei puhettakaan ollut fyssarille menemisestä, kunnes minä avasin suuni. Lääkäri kuitenkin tuki ajatustani ja sanoi, että voisin aloittaa kipulääkekuurin vasta fyssarin jälkeen. Tästä suoraan soitto Viikin Yliopistolliseen, ja fyssari ajan sain heti torstaiksi.

Eilen kurvattiin siis Viikkiin, yllättävän positiivisin mielin. Minua ei enää ehkä pelota se, että mitä jalasta löytyy. Tahdon vain palavasti tietää, mikä siinä on vikana ja mitä voin asialle tehdä. Käsittely sujui mukavasti, ja fyssarikin tokaisi, että ompa hoitomyönteinen tapaus. Ruffe lössähti matolle itse ja sulki silmät. Harmikseen, tämä ei kuitenkaan ollut hierontaa, vaan nyt etsittiin kipupisteitä. Jo liikkeitä katsoessa fyssarimme huomautti, että luulee takajalan olevan kaiken pahan alku. Koira pysyi onneksi suorassa, mutta epäpuhdashan sen liike on. Ei ehkä maallikon silmään, mutta sekä ammattilainen että omistaja tällaisen muutoksen huomaa.

Lopputulos käsittelyn jälkeen oli seuraava. Vasemman etujalan ranne tuntuu reagoivan voimakkaammin kuin muu osa jalasta. Toistuvasti laajentaa silmiään ja koittaa päästä pois tilanteesta.Turvotusta ja aristelua siis näkyvissä. Kävi se kerran huomauttamassa ihan irvistämälläkin. Keskiselkä on jumissa, johtuu luultavasti jommasta kummasta/tai kummastakin jalasta. Vasen takajalka on mysteeri. Aristaa koko jalkaa, mutta polvessa tuntuisi olevan jotain epämääräistä. Sain itsekin tunnustella, ja polvessa tosiaan on kummallinen patti lumpion jälkeen, suunnilleen siinä mihin reisilihas kiinnittyy.Näillä puheilla päätettiin vielä lykätä kipulääkekuuria ja varata ortopediaika. 

Ortepedille siis matkamme jatkuu. Fyssarikäynnissä positiivista oli se, että Ruffen lanne, lavat ja reidet olivat täysin auki! Tätä en ole kuullu viimeiseen kahteen vuoteen. Aina on ollut jossain näistä edes pieni jumi. Ei ole enää. Hitto miten hyvältä tuntuukaan. Mielessä toki kummittelee edelleen tämä rumasana, nivelrikko. Kaikesta me kuitenkin selviydytään, ja nyt vaan odotellaan ortopediaikaamme. 

Nivelrikko on rumasana

Sekä iso- että pikkumies pääsivät lääkäriin eilen. Leevi täytti lauantaina 16 viikkoa, lyhyemmin 4 kuukautta! Apua, ikä kriisiä pukkaa. Käytiin siis hakemassa pennulle viimeinen rokote. Eläinlääkäri ei ollut sama kuin yleensä, ja tähän tapaukseen olin aika pettynyt. Iloa ja intoa riitti, mutta koirien käsittely aikalailla hukassa. Hampaita katsottiin ihan väkisin, vaikka käskyllä toi olisi näyttänyt nätisti '' kaikkeen sen pitää tottua '', varmasti, mutta edellinen lääkäri sanoi lempeästi, silittelyn jälkeen, että ''katsotaan niitä pikkunaskaleita'' ja Leevi näytti mielellään. Argh. Sama homma jatkui silmien kanssa, ja korvien kanssa, lopulta Leevi oli liki paniikissa naisen käsittelystä. Rokotus kuitenkin saatiin niskaan, eikä pentu tätä edes huomannut.

Ruffe kävi nyt siis perustarkilla tuosta jalasta/kropasta, missä ikinä se vika oikeasti onkin. Jalassa ei selkeää kipukohtaa, mutta vasemman jalan käsittelyyn reagoi aina huulia lipomalla ja häntää tärisyttämällä. Kipeä se on, ja kipulääkkeitä siihen saatiinkiin. Kuuri kuitenkin aloitetaan vasta torstain fyssarikäynnin jälkeen, ettei lääke poista oireita ennenkuin syy löytyy. Lääkäri mainitsi muutamaan otteeseen niveltulehduksen ja kerran nivelrikonkin. Hätkähdin ihan tuhottoman paljon, se vaan on niin ruma sana. Nostaa karvat pystyyn ja pistää ihmisen kauhuskenaarioiden läpi - joka kerta. Ei kuitenkaan vielä syytä huoleen, vaan nyt on fyssarikäynti varattu. Ruffe on onneksi nyt oireeton, ja suora, joten uskaltaa torstaihin asti odotella.

Tänään on suunnitelmissa treenailla poikien kanssa vähän tasapaino juttuja, Ruffe takapäällään osteopaatin ohjeilla ja Leevi harjoittelee alustaan koskemista etutassuillaan. Keskiviikkona pidetään lepopäivä, ja torstaina fyssarikäynnin jälkeen, alkaa Leevillä pentukoulu - jippii! Saapa nähdä,  miten tuo epeli pystyy keskittymään muidenkin koirien tehdessä töitä. Täytyy pakata nakit mukaan ja samaan kassiin mahtuu hyvin ihania leluja, jotka on muutenkin kivempia kuin jotkut tyhmät nakit. 

Joskus

Kyllä, joskus. Joskus vaan käy niin. Miksi, sitä ei kukaan tiedä. Surun ja onnen sekaiset kyyneleet on jo vuodateltu, joten on aika kertoa teillekin tälle hiljaisuudelle syy. 

''Kuntoutuksen jälkeen Ruffe voisi palata agilitykentälle, ehkä'', kaikui pienessä huoneessa. Osteopaatti käsitteli Ruffea, ja mulla oli tippa linsissä. Lause toistui useampaan otteeseen päässäni, kunnes vihdoin sain soperrettua ''Ei, se ei palaa kentille''. Mulla oli tästä aavistus, mulla oli tunne, kaikki ei ollut hyvin.

Nään näitä ihmisiä päivittäin töissä. En aijo, enkä edes kykenisi pyytämään koiraltani jotain, mikä saattaisi pistää sen lopullisesti rikki. Hyvästä huollosta, ruokinnasta ja kaikesta huolimatta on jumiherkkä Ruffe saanut tarpeekseen. En kestä ainaista ''Taas on takareisijumissa'' virttä, mutta nyt tuli viimeinen tikki vastaan. Ruffen SI-nivel on mennyt täysin lukkoon, on liki liikkumaton. Koira kieroutunut, ei kyennyt edes ravaamaan kroppa suorana. Huonoa omatuntoa potee itsekukin, vaikka tiedän ettei tämä ole rasitusvamma, tai muuta vastaavaa. Rakenteellinen alttius tälle vialle oli koko ajan, nyt vasta tuli esille.

Agility on siis meidän osalta ohitse, juurikun koira oli valmis mihin tahansa koitokseen. Surun kyynelien sijaan, onnen kyyneleet valuvat edelleen, sillä koira on kuitenkin terve. Neuroottinen tsekkaaminen palkittiin, eikä ongelma ehtinyt eskaloitua vakavaksi. Ruffe on TERVE, se on kuntoutettavissa ja sen kanssa saa harrastaa vielä muita ihania lajeja. Suru jäi vähäiseksi, kun kuulin lohduttavat lausunnot siitä, että koira tästä palautuu entiselleen. Samanlaisen lukon luomisen mahdollisuus on suuri, mikäli jatkaisin agilityn parissa. Ei agilityä, ei ongelmaa.

Lihashuoltorinki jatkuu tästä lääkärin kautta fyssarille, ja jatkuu edelleen säännöllisenä - tuleepa meidän uusi päälaji olemaan mikä hyvänsä. Tärkeintä on terve ja onnellinen koira, kiitos meidän lihashuoltotiimille ja ystäville tuesta - olette mahtavia.