8.1.2012

Jäseniä ollaan

Joululoma taisi olla sitten siinä! Loistava loma kyllä olikin. Koulunpenkille on aika ankee palata, mutta enköhän selviä. Ruffella alkaa taas yksinäiset päivät, mutta ehtii ainakin nukkua hyvin. Viimeinen joululomaviikonloppu ja tuli lisää lunta, ihanan näköstä ulkosalla. Eikä puhalla tuuli kylmästi, niin viittii ollakin jonkin aikaa lenkillä. Tosin tänään kyllä oli vähän liikaa pakkasta mun makuun, vaikka Ruffe nauttikin suuresti viileydestä. Viikonloppu sujui aika sutjakasti, kauheesti oli tekemisiä ja menemisiä. En siis ollut la/su yötä kotona, joten systeri tuli kyläilemään ja kattelemaan Ruffea.


Perjantaina kävin Ainolla & Reetulla kyläilemässä Ruffen kanssa, taas. Koirilla oli jälleen vauhti päällä. Treenailtiin vähän temppuja ja sen sellaisia makkaran voimalla keittiön lattialla, kunnes Ainon porukat tuli kotiin ja lähdettiin meillepäin. Täällä sitten nukuttiin somasti kolmisin samalla patjalla, Ruffe tosin litistyi aina vähän väliä. Lauantaina heräilin kahdeksan aikaan ja lähdin lenkille (Ainon vielä nukkuessa). Käytiin Ruffen kanssa sellanen kevyt puolenkilsan lenkki, jonka jälkeen jäätiinkin pihalle ja otettiin Lasse mukaan telmimään. Pojilla oli niin vauhti päällä, ettei oikein saanut hyviä kuvia. Epätarkoiksi jäivät, hauskaa kuitenkin oli. Illaksi lähdin poikaystävän bändin keikalle, ja tänään tulin kotiin suhteellisen myöhään, joten lenkkeily hoitui systerin avulla, kiitos siitä. 


Keskiviikkona olisi sitten Ruffella se silmälääkäri. Jospa saataisiin uusi kuuri tohon oikeeseen simmuun, tai edes vastauksia siihen, että MIKSI se kutisee. Onneksi ei kuitenkaan voi olla tarttuva juttu, joten päästään mätsäreihin ensi sunnuntaina. Saa nähdä miten menee, pitää vielä kysellä vähän kuvaajia mukaan, että nään miten se liikkuu yms. Eiköhän oo muutamia halukkaita, toivottavasti ainakin!

ps. Päästiin HSKH jäseniksi, aivan loistavaa! Jos vaikka saatais treenipaikka kevät kaudelle.

Buonanotte !

4 kommenttia:

  1. Oli nii tarpeelline kommentti ;)

    VastaaPoista
  2. Jenni... ^ tulisin minäkin jos en olisi estevalmennuksessa ja sen jälkeen heppakisoissa.. :( harmittaa, ois ollu hieno nähä & kuvaa! jajaja mitäääää emmä nukkunu ku 12...? :o

    VastaaPoista
  3. Jenni: totta :D Siitä tulee siistiä! Toivottavasti Ruffe osaa ees vähän olla:/

    Aino: mm'm, mut ei voi mitään. Nii senkin unikeko. Oon ite niin aamuvirkku, varsinkin kun on lomaa niin ehtii tekee kaikkea(:

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)