28.5.2012

Ikävänpuoleiset treenit

Tänään oli tosiaan treenit. Viime viikolla jätin väliin migreenin takia, joten sateesta huolimatta oli kiva palata kentille. Sää oli vaihtelevaa, mutta kuivina ei kuitenkaan pysytty. Pahempaakin oli tulossa.

Aloitettiin treenaamalla pareittain. Minulle karsiutui pariksi Petra koiransa Gimman kanssa. Mentiin ensin vuoroitellenharjoittelemaan pöytää ja rengasta. Pöydälle Ruffe osaa mennä niin hyvin ettei riemullarajaa. Odottaminen pöydällä melkein onnistuu, muutaman kerran varasti. Sitten vuorossa oli rengas, ja ai että. Ihan loistava ipana. Ei mennyt kertaakaan ohi vaan ainanätisti renkaan läpi. Sitten otettiin tämäsarjana, pöytä-rengas Ruffe muutamankerran koukkasi vielä renkaan vieressä lojuneelle A-esteelleja jäi seisomaan koske-käskystä. Taitava ipana.


Sitten vuorossa oli pituushyppy ja pussi. Pituus hyppyyn laitettiin nyt siis kaikki medien kolme palikkaa ja harjoiteltiin niillä. Tässä ei ongelmaa, kerran hitaammassa vauhdissa Petra huomasi, että Ruffe ponnasi vauhtia siitä viimeisestä pulikasta takatassullaan. Muuten tämä toimi virheettömästi. Seuraavaksi pussi, otin nämä kaksi estettä sarjassa, että saisin vähän vauhtia sinne pussille. Noh, Ruffe sujahti sinne ongelmitta. Muutaman kerran meni ohitse, tai ikäänkuin perääni. Otettiin pari onnistunutta toistoa ja sitten uuteen hommaan.

Meillä olikin vuorossa ohjauskuvion harjoittelua. Vetoja ja työntöjä. Työnnöt onnistu meillä loistavasti. Vedon Ruffe ymmärsi, mutta minä en. Aloin miettiä liikaa ja meni kaikki yrittämisen puolelle. Noh, saatiin yksi onnistunut kerta ja siihen jätettiin. Tämän jälkeen mentiin tasapainoilemaan valmentajan väkertämälle tasapainoilualustalle. Joka siis koostui isosta kivestä, jonka päällä oli vanerilevy. Ruffe melkeimpä tykkää sen liikkuvuudesta, pomppi aina innolla laudan päälle ja muksautteli sieltä alas vähän väliä. Haki 2on2off kontaktit tässäkin, ihan loistavaa.


Seuraavana oli vuorossa kepit. Treenattiin aivan normaalisti kuudella kepillä niinkun aijemminkin. Meni todella hyvin, kunnes... Samassa ryhmässä treenaava bordercollie uros lähti juoksemaan törkeetä vauhtia meitä kohti, ja hyökkäsi Ruffen kimppuun. Koirat kierivät maassa, borderi muristen ja haukkuen, Ruffe huutaen. Lopulta joku sai borderia kiinni pannasta ja sieppasin Ruffen pois paikalta. Verta ei näkynyt, eikä sen suurempia haavoja tullut. HSKH'n periaatteissahan mainitaan se, että agressiivisia koiria EI oteta kursseille mukaan, ja silti tällaista ikävää pääsee tapahtumaan. Kyseessä on nyt jo toinen borderi joka Ruffea on purrut. Tasan kaksi tappelua on toi munkin vekara joutunut siis kestämään. Todella ikävää jos tästä kehkeytyy ongelma.

Tunnin lopussa otettiin pientä radan pätkää, jota me ei kuitenkaan suoritettu loppuun asti. Otettiin osissa ja palkkailin sinne väliin, sillä Ruffe oli aivan liian hermostunut tehdäkseen mitään kunnolla. Rata sisälsi hyppyjä ja putken. Takaakierron ja irrottamisia. Ihan mukavasti meni ensimmäinen pätkä, sen jälkeen Ruffe alkoi vahtaamaan kyseistä borderia, eikä enää halunnut työskennellä. Ruffelle oli selvästi liikaa tuo kyseinen välikohtaus. Katsotaan, että miten tästä edetään. Huomenna mennään kuitenkin keräämään positiivisia kokemuksia hallilta, kun mennään ekaa kertaa treenailemaan, ihan yksin.

ps. Cesar Millanin Seminaariin huomenna !

2 kommenttia:

  1. Voi ei, haleja Ruffelle. :( Onneks ei käyny pahemmin! Kyllä multakin vois maku mennä lempiharrastuksesta hetkeks, jos joku tulis uhkaamaan mun henkeä yhtäkkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mjuu, kyllä se tosta toipuu. Tiistaina meni treenit ihan putkeen. Tosin ei ollut häiriötekijöitä mukana.

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)