7.6.2012

Hurtta

Nyt on kyllä jo korkea aika tehdä Hurtalle ylistyspäivitys. Olen niin vannoitunut hurttaa käyttämään, että merkkiuskovaiseksi saa haukkua! Tänään kaivelin laatikoita (Ruffen avulla tietenkin) ja bongasin niin älyttömän läjän hurtan tuotteita, jotka ovat kaikki olleet mulle tarpeellisia ja niin laadukkaita.

Mitä hurttatuotteita te lukijat omistatte, tai haluaisitte omistaa?

On hurtan hihna, on hurtan nahkapanta ja puolikuristava ja kokokuristava, on toko-liivi ja Ruffelle tossutkin. Ennen kaikke kuitenkin haluan nostaa esille vaatetuksen. Hurtta valmistaa, niin uskomattoman hyviä ulkovarusteita koirille, ettei riemulla rajaa. 


Tässä siis muutamia kuvia aiheesta. Ruffelle ostin tuon Hurtta Pro sademanttelin viime vuoden puolella, kun alkoi karvat hipoa mutaa. Nytkun tarkistin asian, niin tammikuussahan mä ton ostin. Todistusaineistoa! Ollaan tota aika ahkerasti käytetty. Niin paljon helmpompi mennä sateeseen lenkkeilemään, kun ei tartte huolehtia siitä, että kaikki Ruffen karvat olisi ihan solmussa ja ennenkaikkea kiharalla. Pysyy kuivana treeneissä vuoroaan odotellessa, ja lämmittäähän tuo nyt vähäsen, vaikkei talvitakista menisikään. Tollasella karvalla ei kyllä talvitakkia heru. Jokatapauksessa, oon ollut niin tyytyväinen tähän ostokseen. Tuote on koneessa pestävä.


Toisena ehdottomana suosikkina, on tuo Hurtan Lifeguard heijastinliivi. Aivan mahtava. Istuu kuin nakutettu. Tarrojen sijaan on liivissä vetoketju, joten ei tarvitse aina pysähdellä korjaamaan liivin asentoa. Pysyy paikallaan todella hyvin. Sisältä hiukan pehmustettu, joten on varmasti miellyttävä päällä. Kokoja oli mieletön määrä, joten varmasti löytyy kaikille sopivat liivit. Karvatkaan eivät jää vetoketjun väliin, sillä sen alle on tungettu välikangas, joka pitää karvat turvassa. Mieltä ja koiraa lämmittävä ostos, suosittelen kovasti. Tämäkin on koneessa pestävä.


Viimeisin ostokseni onkin jo varmasti lukijoille tuttu. Hurtta Lifeguard pelastusliivi. Kokoja löytyy 0-80kg asti. Alan jo kuullostaa myyntimieheltä? Myisin jos voisin. Jälleen kerran superi ostos. Hintaahan näillä Hurtan tuotteilla on, mutta ihan syystäkin. Muistakaa ihmiset, hyvää ei saa halvalla. Vielä ei olla päästy veteenasti, mutta eiköhän tässä vielä keritä. Veneilyä ja uintia odotellessa on Ruffe totutellut liivieihin aina tämän tästä. Jämäkät ja hyvät liivit. Tämänkin voi yllättävää kyllä, pestä koneessa.

Kiitos Hurtta.

24 kommenttia:

  1. Meiltäkin löytyy Hurtan nahkahihnaa, nahkavaljasta, toppamantelia, sadetakkia, huomioliiviä, pelastusliiviä, namipussukkaan... Mutta minkäs sille voi, kun tosiaan niin laadukasta tavaraa on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistavaa, en siis ole ainoa! :D Kaupassa se on aina itsestään selvyys että mihin hyllylle suuntaa jos on vaikka pantaa menossa ostamaan. Teillä oli mun muistaakseni se ihana sininen sadetakki? :3

      Poista
    2. Joo meillä on semmonen n__n ja toppamantteli on ruskea ja pelastusliivit oranssit :'D

      Poista
    3. Oi se on niin ihana turkoosihtava, oisin halunnut, mut ei löytyny kokoja mistään! :c Pitäsköhän munkin vaivautua ostamaan tolle toppamantteli, tarviis kyllä ehkä haalarin noilla tikkujaloillansa

      Poista
  2. Tuol ''aiheita'' mä oon jo viidentenä ;) ja hei toi copyrights-juttu on hyvä, laitan omaankin!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. On se joo (: Jakso odottaa paikallaan jopa minuutteja, upea mies siitä vielä tulee.

      Poista
  4. Taavi omistaa hurtta collection puolikuristavan pannan ja hurtan sademanttelin.
    Toi sademantteli on ollut ihan ehdoton suosikki!
    Koska Taavin selkä on tosi pitkä sheltiksi, jouduin ottaa melko ison koon. Nyt se mantteli suojaa normaalia paremmin takajalat ja rinnuksen + mahan. Hurtalla on tosi hyvät noi kokovaihtoehdot :)

    Toivelistalla on sitten hurtta leather hihnaa (ruskea!) ja hurtan ruskee nahkanen pyöröpanta. Kallista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Ruffellakin on selässä vähän pituutta, meillä oli kokona 45 :o En sitten tiiä, kun lyhyt muilla on ollut, mutta myyjä ihmetteli kovaan ääneen pitkää selkää.

      Oih, mullakin ne nahkahihnat unelmissa! Säästöjä kehiin ja ehkä jouluksi saadaan :D

      Poista
    2. Meilläkin on 45 ;)
      Joo, joululahjaksi sitten :'D

      Poista
  5. Voi söpö postaus! :') Meillä on vaan namipussi ja puolikuristava taitaa kans olla hurtan, toivelistalla hurtan nahkaremmi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni (: Kaikilla näyttää tou remmi olevan toivelistalla, ellei jo sitä omista. Kieltämättä ne on tosi hyvännäkösiä ja olosia. Jouluksi sitten kaikki lukijat ostaa sen remmin :D

      Poista
  6. Meillä on myös Hurtan kamoja mieletön läjä ja vielä tuplana! Itseasiassa kirjotin aikaisemmin omaan blogiin noista varusteista ja tajusinkin vasta nyt, että yli puolethan tossakin tekstissä on Hurtalta. Meillä on kans talvimanttelit, sademanttelit, nahkapannat ja hihnat ja namipussit ja kaikki :D

    http://perkypiranja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin että muillakin näitä tuotteitsa löytyy, ihan mahtavia (: Ihana blogi teillä!

      Poista
  7. Ihana postaus =D
    Meidän tytöiltä löytyy puolkurkkarit, Lifeguard sarjan heijastinliivit, kuten teilläkin, ja ne heijastinhihnat (keltainen ja oranssi, kuten liivitkin). Siniset sadetakit molemmilla ja punaiset talvitakit talven koville pakkasille ja agitreeneihin =] Sit on namipussukkaa ja motivaatiovyö. Se vyö on kyl tosi kätevä, ku lähtee mettään koiria vapaana juoksuttaa, siihe saa hihnan roikkumaan pois käsistä ja namitki mahtuu sen taskuun =D Ja kaikki tuotteet on kovassa käytössä ympäri vuoden =] Haaveissa vielä ois tytöille saada noi hyvät pelastusliivit... =P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, teillä onkin hyvä varustus! (: Mietin itsekin tuon talvimanttelin ostoa treenikäyttöön, ainakin odotytelu ajoille siis (vaikka hallin onkin puolilämmin). Teidänkin blogissa aivan ihania koiria :3 täytyy seurailla teidän menoa.

      Poista
  8. Täytyy sanoa että olet väärässä. Hurtan Lifeguard heijastinliiviä vielä parempi on saman sarjan Microliivi! Ei mitään ylimääräistä, erittäin kevyt ja huomaamaton, ei kupruile selästä tai tartu mihinkään kiinni! Ostin niitä aikanaan toiselle koiralle kaksin kappalein, kun pelkäsin niiden olevan vain kausituotteita ja poistuvan kohta myynnistä :) Siitä on nyt kolme vuotta aikaa ja edelleen molemmat kovasta käytöstä huolimatta priimakunnossa :) Sopivat myös metsästykseen! Meiltä löytyy myös fleecemanttelit molemmille koirille juuri niiden vetoketjujen takia. Vanhempi koira ei voi sietää vaatteita, mutta vetoketjullinen Hurtan takki on ja pysyy selässä, pyristelevistä ojareissuista huolimatta :) Samanlainen Hurtan kokohaalari piti myydä pois, kun ei koira suostunut sen kanssa liikkumaan metriäkään... Arvaa onko nuorempi koira opetettu (pakotettu...) pitämään vaatteita heti pennusta asti, ettei vastaavaa protestointia tulisi senkin kohdalla? :) Meillä on kans niitä heijastavia pyöröhihnnoja montaa eri väriä, pantoja, nahkapantoja, toppamanttelia ja muuta mukavaa :) Olin superhyperonnellinen kun huomasin viimeksi kaupassa käydessäni Hurtan kuunnelleen toiveita! Uudet takkimallistot ovat ihanan värisiä ja lyhyemmillä lahkeilla. LIsäksi valjaista ja pannoista oli jäänyt se ruma Hurtta-teksti pois, ja se vadelmanpunainen panta oli ihan syötävän söpö :) Ymmärrän hyvin Hurtta-maniaasi, se on hyvin tarttuva tauti :) Onnea Hurtan palkinnosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, on ne koirat hupsuja. Hauska, etten itse vielä tiennyt voittaneeni mitään, ennenkuin näin nämä kommentit! Aivan mahtavaa, kiitos lukioille jakamisesta ja muusta tuesta, olette upeita !

      Poista
  9. Hei, saako udella minkä kokoinen Ruffella on tuo Hurtan huomioliivi? :) Olen himoinnut kauan samanlaista (pinkkinä tosin :D ). Lähiseudun eläinkaupoista oli juuri tuo liivimalli päässyt loppumaan eikä onnistunut sovittelu, niin arvon tässä tilaisinko ihan sokkona netistä. :) M-kokoa olen omalle shelttineidilleni miettinyt, sen pitäisi mittataulukkojen mukaan passata. Vähän silti jostain syystä arveluttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka (: Tietysti saat, Ruffella toi tosiaan on myös kokoa M, tosin ihan vähän pienempi kuin toivoisin (herra päättänyt kasvattaa mielettömän leijonanharjan talveksi), mutta muutoin sopiva. Nessie on tosi pienen näköinen, että M on joko juuri sopiva tai ihan pikkasen iso. Tosin se isous ei pahemman haittaa, jääpähän karvoille tilaa, eikä sitten purista (:

      Poista
    2. ps. http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/huomioliivi-polar-lifeguard-pinkki/515158/?jsh_id=0vh0pmjdhmrpnqcc5ifb39fgh4

      Poista
  10. Moikka! Sairastan myös Hurtta-maniaa. Liian usein, kun tarvitaan jotain uutta, niin kiertelen netti- ja peruskauppoja ja yritän etsiä halvempia vaihtoehtoja, mutta aina se menee niin, että lopulta ostan sen Hurtan version ja olen täydellisen tyytyväinen. Vaikkakin aika paljon köyhempi :D Ostin juuri sheltilleni tuon samaisen pelastusliivin, mutta nyt kun aloin sitä kokeilemaan uudestaan kotona, niin tulikin vähän sellanen olo, että onko se liian suuri. Meidän koira painaa 5,5 kg ja tuo 5-10 kg koirille tarkoitetun liivin mahakappale on aivan liian pitkä. Se täytyy taitaa todella isolle laskokselle sivusta. Onko teillä samanlaisesti? Minkäkokoinen teidän liivi on, entä Ruffe?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, nämä tuotteet vaan yksinkertaisesti on jumalaisia. Ruffe painaa tällä hetkellä sen 9 kiloa, joten oli vähän rajalla, että kelluttaako tuo Ruffea. Hurtta on kuitenkin laittanut varmuudeksi vähän alakanttiin, joten kelluu hyvin. Meillä on sama 5-10kg liivi, ja Ruffelle se on sopiva. Syy tähän on varmasi Ruffen pitkä selkäisyys. Liivi on minun silmään vähän lyhytkin, sillä ruffe on selänpituudeltaan 45. Älä säästä (säkäkorkeuden mittauskohdasta) hännän alkuun. Erittäin pitkä sheltti siis. Minkä pituinen selkä teidän vesseliltä löytyy? (Voin laittaa seuraavaan postaukseen uudemman kuvan Ruffesta liivi päällä, niin näät vähän miten istuu? )

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)