4.10.2012

Hurtalle kiitos!

Ette varmaan vielä otsikosta arvannut, että mitä ihanaa tänään tuli postissa. Ja voi kyllä, hurtan ylläri paketti saapui, eikä ollut ihan pieni paketti. Tätä on odoteltu, vaikka toimitus olikin nopea, niin aika matelee hyvää odotellessa.


Ensimmäisenä käteen osui läjäpäin Racinel'in herkkuja. Nämä oli tietysti Ruffen mieleen ja ymmärsi näiden päälle niinkin paljon, että loppu paketin sain avata rauhassa. Sopii varmasti hyvin meidän treeni nameiksi, pehmoisia ainakin nuo sydämmet ja näyttää todella maistuvan!


Tietysti nameille oli pussukka mukana, tämä siis Hurtan Motivation kokoelmasta. Meillä on tästä se vanhempi versio käytössä ollut, ja sekin oikein hyvin kelvannut. Mutta tämä on kyllä jossain määrin parempi. Sisä materiaali oli varmasti parempi, kuin edellisessä ja tämä on hiukan isompikin. Helposti kiristettävä ja konepestävä, täydellinen treenipussukka siis. Saa todella helposti kiinnitettyä klipsillä, tai sellaisella housuihin kiinnitettävällä systeemillä, en kyllä yhtään tiedä, että miksi niitä kutsutaan. Hyvin toimii siis!


Hihkuin jo lievästi innosta, kun laatikosta paljastui tätä uutta Outdoors mallistoa. Värinä näissä tavaroissa mun ihailema, koivusävy. Ruffella oli ennestään siis yleiskäytössä armeijanvihreä puolikuristava, joten sopii meidän 'mallistoon' tämä vihreys. Hihna on ihan mahtava, kevyempi ja todella paljon taipuisampi kuin edellinen hihna. On otettu siis neuvosta vaari, hihna on tosi mukava kädessä, eikä varmasti tunnu epämukavalta vaikka olisi kovempikin kiskoja kyseessä, täytyy testiajaa tämä vanhempien terrierillä. Pannassa ja hihnassa molemmissa tosi näkyvät heijastimet, tulee näin syksyllä varmasti kovaan käyttöön. Ja kuten tavallista, pannassa taas paikka omalle numerolle, että löytää takaisin jos ja kun unohdan sen hallille treenien jälkeen.



Paketista paljastuikin lisää Motivation kokoelman tuotteita, nimittäin tämä juoksuvyö. Olin juuuuri, viikko sitten tällaisen käynyt itse ostamassa. Mutta toisen annoinkin sitten äidille omaksi. Todella kätevä ihan vaikka normaaleilla lenkeilläkin, ja teille sauvakävelijöille ykköshankinta. Itsekin kävelee reippaammin kun ei ole hihnaa kädessä. Säädettävyydessä on liki mielikuvitus rajana, ja varmasti sopii kaiken kokoisille/muotoisille ihmisille. Taskuja löytyypi kolmisen kappaletta, ja kuulokkeet saa näpsäkästi taskusta ulos, jos tykkää juostessa kuunnella vaikka Ipodilta rallattelua. Heijastimilla varastettu ja konepestävä, namit mahtuu sopivasti mukaan, ja hihna on helppo kiinnittää tähän klipsulla. Onnistunut tuote jälleen kerran.


Viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisimpänä paketin pohjalta paljastui, Hurtta Outdoors Ultimate lämpötakki! Tätä olin miettinyt ostavani jo muutaman tovin, ja nyt sen saikin sitten ilmaiseksi. Voi tätä autuutta, te naapurit jotka luette tätä, ei hätää kiljun vaan ilosta. Takki on siis tätä samaa koivusävyä, ja istuu Ruffelle kuin nakutettu. Materiaali ei kahise tai kihise, ja kestää silti sadetta. Takki onkin suunniteltu pitämään koirien herkimmät lihakset (kuten niska) kunnossa kylmilläkin keleillä. Tämä hoitaa ehdottomasti myös treenitakin virkaa näin syksyllä ja talvella. Helppo laittaa päälle ja ottaa pois. Selässä on reijät, että saa hihnan valjaisiin tai pantaan kiinni. Takana on hännälle aukko, jonka saa pitävällä nepparilla kiinni. Heijastimia löytyy sekä edestä että takaa, todella tehokkaat! Ihana muotoilu ja valloittava desing kaikenkaikkiaan. Takki on säädettävissä kirisytnaruilla monesta kohtaa. Kauluksen saa käännettyä kaksinkerroin, ja myös niin, että tulee ihan koko niska suojattua, ellei vähän otsaakin. Tätä on odotettu!


Super suuret kiitokset hurtalle, ja meidän ihanille lukijoillemme, joita onkin kertynyt jo yli 40! Ihan mahtavaa, kiitoskiitoskiitos. Teenkin mielellään toivepostauksia, joten laittakaan kommenttia tulemaan siitä, mistä minun pitäisi tehdä postaus, agilityn vai pentukuvien tai jonkin ihan muun aiheen parissa. Pentukuvakisaan onkin osallistunut paljon ihania koiruleita, ja toivon että teitä tulee vielä lisää! Käykäähän siis te viimeisimmätkin osallistumassa, sillä viikonloppu kolkuttelee jo oviaan ja sunnuntaina on viimeinen päivä aikaa osallistua, Ciao!

13 kommenttia:

  1. Ruffella on niin paksu turkki... Reetullekin tulis kuuma tossa takissa :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tollasessa tule, on hengittävää materiaalia. Ja suunniteltu tosiaan treenitakiksikin, tulee käyttöön tällasilla keleillä treeneihin lämpätessä (:

      Poista
    2. Mun mielestä Ruffe ei karvansa takia tarvii yhtään minkäänlaista takkia, mut miten vain!

      Poista
    3. Sillä on lihakset niin kovalla koetuksella, että on hierojakin suositellut ennen treenejä BOTin takkia tai tätä Hurtan uutta. Ei se turkki lihaksia auta, varsinkaan kun kynin siltä aika suuren osan pois kurakelien takia.

      Poista
  2. Oijoi, niin paljon kivaa tavaraa ootte saanu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, oon vieläkin ihan täpinöissä. Miten ihmeessä osunut just meidän kohdalle tällaset palkkiot, huhhuh (:

      Poista
  3. Jos joku ihmettelee manttelia hyväturkkisella koiralla, niin siteeraan vanhaa hevosmiesten ohjetta " Takki tammalla tammikuussa, hyvin hölkkää heinäkuussa"

    ja tuntuu toimivan: samantekevää millainen helle, kumpainenkin oma koiruus (spk käyttis narttu sekä 14v sekarotuinen sefu uros) olis koko ajan valmis juoksemaan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, lihakset ne on pitkäturkkisillakin herkässä. Ja aivan ihanaa, jos 14v koira vielä noin hyvässu kunnossa, kasvattajalle suuret kiitokset ja omistajallahan se on se suurin vaikutus. Ihanaa(:

      Poista
  4. Mulla on ostoslistalla kans toi hurtan takki :) meillä on hurtat hyväks havaittu!! Ainut et nyt kun on kaks harrastavaa koiraa niin rahamääräkin on ihan eri mikä niihin uppoais..

    Millanen toi juoksyvyö on? Mä oln ettinyt jo pidemmän aikaa canicross vyön tapaista mut tosta Hurtasta en oo löytäny tietoo et onko siinä kiinnitystä koiran hihnalle lainkaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi takki kyllä kannattaa, ihan mahdottoman loistava. Sen kyllä ymmärrän, mutta itse ainakin mielummin säästän tovin jos toisenkin, kuin ostan jotain joka yhden talven kestää.

      Toi juoksuvyö on kyllä tosi hyvä. Siinä on sellainen iso 'vuorikiipeily'klipsi. Samanlainen kuin hurtan namipusseissa oleva klipsi. Siihen saa hihnan hyvin kiinni. Jos teillä on hurtan hihnoja, niin niissähän on se rengas kädensijassa josta sen saa hyvin kiinni. Tai laittamalla remmin kaksin kerroin ja klipsusta läpi. (: Kauhean huono selitys, mutta kiinnitys siis kuitenkin toimii!

      Poista
    2. Terveiset Hurtta-tiimiltä!
      Juoksuvyö ei ole koiran lenkitystä varten, vain tarvikkeiden kuljetusta varten. Koukkuun voi kiinnittää taluttimen siksi aikaa kun koira juoksee vapaana. Koukku ei kestä kovaa nykäisyä tai vetoa. Huomioithan tämän tuotteen käytössä niin ei pääse vahinkoa sattumaan!

      Poista
  5. Voi oottepa te saanut vaikka mitä kivaa :) Nyt kelpaa treenailla ja ulkoilla!

    Kerro sitten käyttökokemuksia (erityisesti tuosta takista), kun pääsette kunnolla käyttämään,sillä tuota takkia mäkin olen hypistellyt monet kerrat kaupassa, mutta hintaahan noilta löytyy jo ihan kivasti, joten en ainakaan vielä ole saanut tuollaista hankituksi! Ehkä joskus..:)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa siitä postausta muutamassakin muodossa. Ajattelin laittaa treenikäytöstä/sateesta/riehumisesta/pakkasesta postauksen, mutta pakkasia saa toivon mukaan vielä odotella! (:

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)