12.4.2013

Oranssia edustaen

Teille jotka ette jo tiedä, me ollaan HSKH'laisia. Treenataan viikoittain ohjatuissa treeneissä Hakunilan Seudun koiraharrastajan seuran tiloissa Ojangossa. Tänään oli se onnen päivä jolloin uudet seuravaatteet tippuivat postiin. Teille tulin lähinnä hehkuttamaan tätä, materialisti kun olen.


Uusi treenitakki lähti tilaukseen viime kisoissa. Tämä oli niin mukava päällä ja ihan kuin mulle mitoitettu - mulla on ylipitkät kädet. Takki on myös vähän pidempi selästä, mikä on ihanaa! Koska muissa takeissa aina kumartuessa tuulee ja sataa selkään, eikä veto ole kenenkään selälle hyväksi. Kuvaan merkitty rinkuloilla vetoketjulliset taskut, joita on riittämiin. Mullahan tulee tähän treeniliivi päälle. Mutta toi olkatasku on älykiva. Käyntikortteja, puhelin yms. Ja teille epäterveellisille ehkä tupakkatasku, hyihyi. Takki sisältää myös hupun, joka on ovelasti laitettu kauluksen sisälle. Brodeeraukset molemminpuolin, jotka heijastaa todella hyvin. Selässä vielä tuuletusaukko. Tämä on kuulkaas mahtava. Odottelen jo innolla oikeita koitoksia takille. 


Toisena nappasin mukaan housut. Miellyttävää materiaalia, johon ei tartu karvat - siunausta näiden kehittelijöille. Lahkeissa on kahisemattomat kuraa kestävät vahvistukset. Edessä kolme taskua, kaikki vetoketjullisia ja tilavia. Vyötärö on joustavaa materiaalia, joten ei purista ikävästi ja ole mitenkään pinkeän oloinen. Vyöpaikkakin löytyy, jos sattuu olemaan ylilaihaa sorttia. Todella tyytyväinen näihinkin, näytän ainakin 5 cm pidemmältä nämä päällä. Tiedä sitten mistä johtuu. Housut ovat kutakuinkin pitkät, joten kannattaa katsella tarkkaan lahkeenpituutta.


Huvin ja urheilun vuoksi vielä yksi t-paita. Pehmeää materiaalia, todella ohut. Eipähän hiosta kesäisin. Brodeeraus vain edessä. Olen itse kokoa XS noin muuten, mutta tämä paita on kokoa M ja sopiva. Ajattelin ostaessani ottaa löllön paidan, mutta no, toisin kävi. Tyköistuvuuskin käy. Näitä täytyy saada lisää! Yhteishintaa näille tuli vähän päälle satanen. Kouluttaja alennuksilla olisin päässyt vähemmällä, mutta en malttanut odottaa (toukokuuhun). Kärsimätön sielu. Olen kyllä nyt niin onneissani kaikesta, että tämä kirjoittaminenkin alkaa olla sekavaa. Menenkin siis onneistelemaan Ruffen kanssa ulkoilmaan, uusine vaatteineni. Mukavaa perjantaita kaikille!

Löytyykö meidän lukijoista HSKH'laisia?
mikäli ei, niin mitä seuraa edustavia?

24 kommenttia:

  1. Noi uudet seuravaatteet yllätti mut tosi positiivisesti! Itte meen nyt su kisoihin töihin ja samalla sovittelemaan josko toimis munkin päällä :) Samaa seuraa siis edustetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä todella jees (: Me tullaankin vaan kisamaan sunnuntaina. Hitsi etten duuniin ehdi lauantaiksikaan. Valinnan varaa on, joten eiköhän jokunen kappale istu.

      Poista
  2. Näyttävät tosi kivoilta! :) Omilla yhdistyksillä on tilattu joskus takkeja, mutteivat ne kaunetta ole hivelleet.. Itse edustan ÄSKKiä ja kesällä varmaan hyppään HSKYnkin riveihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai :/ harmillista. Meillä uusittiin kokoelma aika moneen kertaan. Nyt on ihan nettikauppa josta näitä voi tilailla. Tosi kätevää (: HSKH'tako tarkoitit kenties?

      Poista
  3. Me ei tällähetkellä olla missään seurassa. On asumiskuviot niin epäselvät että en oo uskaltanu liittyä mihinkään ja kun koirakin on niin nuori niin ei oo mikään kiire. :D Nyt olis kuitenkin tarkotus liittyä TAMSK:iin jotta saadaan treenata lomat ja viikonloput halvemmalla tuolla tallilla. Syksyllä sitten jos pääsis johonkin seuraan täällä pääkaupunki/Riihimäki välillä :D Tällähetkellä siis treenataan kerran viikkoon Niinu Linnan opeissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että teillä oli Liinu kouluttajana. Hyvässä huomassa siis olette (: Seurassa oleminen kannattaa monella tapaa. Meille se on tuonut hyviä ystäviä, ja mukavia koira tuttuja. Tulee sellainen pieni perhe olo hyvässä seurassa.

      Me ollaan seurasta huolimatta käyty muuallakin opeissa. SAmoiten seura järjestää meille mukavia koulutuksia pätevillä kouluttajilla. Luentojakin, ja oikeasti, ei ne ole tylsiä niinkuin kaikki luulee :) Seurattomuus on ok, mutta kun sen oman seuran löytää, ei siitä halua luopuakaan.

      Poista
    2. Jep kyllä mä toivon että syksyllä pääsis sit johonkin kivaan seuraan treenaileen .:) Vaikka Niinulla viihdynkin ja varmasti tuun siellä satunnaisesti käymään jatkossakin. Ja syksyllä olis Niinu agility sportsin järkkäämiä luentojakin neljä, mitkä käyn varmasti kuuntelemassa.

      Poista
    3. Munkin ehkä täytyy tulla, aina oppii uutta. Olen ainakin 20 luennolla käynyt - Agility aiheista siis, ja aina oppinut paaaaljon uutta ja mielenkiintoista.

      Poista
    4. agilityluonnot on kyllä tosi mielenkiintosia ja aina oppii jotain uutta. :) Muutenkin tykkään käydä erityyppisillä koiraluennoilla kuuntelemassa. Viime vuonna kävin mm kolmella eri ruokintaluennolla, oli jännä nähä miten erilaiset mielipiteet kullakin luennoitsialla oli. :)

      Poista
    5. Oi ruokintaluennoilla on kyllä kaikilla se 'yksi ja oikea' tapa ruokkia koiraa. Fysiikka luennoilla kannattaa ehdottomasti käydä. Mulle tuli ainakin ihan puskista muutamakin uusi juttu, ja opeteltiin ymmärtämään sata prosenttisesti, että mitä siellä koirassa tapahtuu esim. agiradan aikana.

      Poista
  4. Tosi kivoja seuravaatteita teillä! Ite ei ole tullut oman seuran vaatteita toistaiseksi tilailtua, vaikka tarkoitus on ollut :) Tuo takki on kyllä tosi nätti ja housut varmasti kätevät :) Me agiliidetään täällä Porissa ja edustetaan WeCa:a (West Coast Agility Team).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun meille sanottin, että mallisto uusitaan, niin oli mulla jo lompakko kädessä :D Oranssi on vaan sellainen väri, jota ei moni usko voivansa pitää. Rohkaistuin nyt sitten kuitenkin, eikä se pahalle näytä!

      Ompa prämee seuranimi. Hauskaa kuulla mulle täysin uusia seuroja, en ole näitä muun suomen seuroja selannutkaan läpi.

      Poista
  5. Olen haastanut sinut! Näät haasteen blogistani:
    http://hopatapopata.blogspot.fi/2013/04/14-haaste.html

    VastaaPoista
  6. HSKH-oranssia tunnustetaan täälläkin, tosin oransseimmat edustusvaatteet jäi nyt hankkimatta kun löytyy jo vanhaa mallistoa tuulitakki ja fleece. Mutta nuo samat mustat housut sai raottamaan lompakkoa, oli nimittäin parhaat treenihousut joita olen koskaan sovittanut. Toivottavasti omasta paketista paljastuu yhtä erinomaiset, vielä en ehtinyt käydä hakemassa. Lisäksi huppari oli mukavannäköinen joten senkin saa pian käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse odottelin kärsiväisesti näitä uusintoja (: Eiköhän, noi on kyllä mahtavat!

      Poista
  7. Juuri tuon oranssin värin takia en ole tähän mennessä seuran vaatteita ostanut :) Täytyy kuitenkin ehkä noi mustat housut laittaa tilaukseen, kun noin paljon kehuit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut on mahtavat ! :D Kerro sitten mitä itse tykkäät kun saat kätesi niihin.

      Poista
  8. Makeet seuravaatteet, kelpaisi minullekin! :) Ja Hiiden Haukkuja edustetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä komiat (: Edusteltiinkin jo kisoissa nämä päällä tänään. Miten nämä seurat on mulle niin vieraita? :D

      Poista
  9. Meillä päin edustetaan HSKK:laisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Juuri selailinkin teidän blogia, että teidät on alkeiskurssille hyväksytty. Jesjes (: Mukava saada uusia tulokkaita!

      Poista
  10. Uusi lukija tervehtii :)! Harrastan agia koirani kanssa HAU:lla.

    Tulin kommentoimaan ihan siksi, että kun katselin muutaman teidän agilityvideon, niin youtube ehdotti minulle seuraavaa: http://www.youtube.com/watch?v=BBSfVybSZ7U :D Teissä on jotain aika söpöä siis! Youtube ehdotti siis ihan silleen, että koska katsoin teidän videon, niin voisin tykätä tästäkin. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi :D ehkä tuo onkin shettis eikä sheltti. Kattelinkin teidän blogia juuri, kiehtova rotu! Pitää jäädä seurailemaan (:

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)