27.6.2013

Lupaava agikoiran alku

Nimittäin meidän hoitokoira Tytti! Kaveri pääsi mukaan seuraamaan minun työpäivääni pentujen parissa, yhteislenkeille ja tietenkin aksaamaan. Tämä se vasta onkin Tytin mieleen. Olin ihan hämääntynyt Tytin osaamisesta, omistaja olikin sanonut, että muutama kurssi on takanapäin. Mutta huhhu. Se on oikea taitotassu!


Hallin valaistuksesta johtuen meillä ei ole kuvia liitelystä, videoistakin tuli erittäin hämäriä, valitettavasti. Nyt teidän täytyy vain luottaa minun sanaani siitä, että se tyttö osaa aksata. Aivan älytön vauhti ja into tehdä asioita. Palkkauksen jälkeen piti aina vetää kaaaauhea rallikierros hallia ympäri. Häntä heilui koko reeniajan ja vielä kotiinkin lähtiessä, mahtava tyttö.

Tytti ei ihan kamalasti pennuista tykännyt, oli ilmeisesti vähän ällöttävää, kun toiset tuli niin iholle. Tämä oli oletettavissa ja Tytti selvisi hienosti kymmenen pennun tapaamisesta. Taisi lähinnä häiritä, jos joku tuli liian lähellä hänen takamustaan, mikä on aika yleinen juttu. Huomenna treeniä tähänkin taas luvassa.


Olen oikein iloinen, että löydettiin Tytin kaltainen hoitokoira taas opittavaksi. Ruffe nauttii Tytin seurasta, minä tietenkin jokseenkin enemmän. Agilitytaidot on aina plussaa ja tästä onkin helppo jatkaa eteenpäin. Nopeasti oppiva villis on tuota pikaa liki kisavalmis pakkaus. On ihan käsittämätöntä, miten Tytti tekee tuikutuntemattoman ihmisen kanssa, täysin uudessa hallissa juttuja niinkuin olisi siellä aina ollutkin. Ihan hyvä ensikerta sanoisin.


Mitä tykkäätte näistä hoitokoirapostauksista?
Onko teistä mukava seurata kehitystä, vai ovatko nämä yhtä tyhjän kanssa.

11 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiintosiahan ne on, mutta missä Ruffen agikuulumiset? :) Onko Luva radasta videota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, on! Ei vain ole ollut aikaa :D Video on kyllä kamalaa räpellystä, huonoine A'n kontakteineen. Se jotenkin aina kiihtyy kisoisssa niin, etten pysy enää perässä. Karseaa katsottavaa :) Laittelen sen kyllä, kunhan tämän viikon kiireet hellittävät.

      Poista
  2. Montako hoito koiraa sulla on? Missä päin asut muuten? Oon lukenu sun blogii tosi pitkään mutta nuo tiedot on mennyt ihan ohi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä yksi kysymys että miten/millä perusteella valitset hoitokoirasi?

      Poista
    2. Tällä hetkellä kolme 'virallista'. Eli noin kerran viikossa käyvää. Satunnaisia hoitokoiria on milloin mitäkin, ihan riittävästi kuitenkin :)

      Asustelen Helsingin rajalta tänne Sipooseen päin muutaman hassun kilometrin. Keskustaan menee 30 minuttiia.

      Perusteita mulle ei aina oikein ole, tai ainakaan yhtäkään yhdistävää. Osa hoitokoiristani on/ollut käytöshäiriöisiä koiria, joita työstän pois tavoistaan. Osa taas on kiireisten omistajien takia minulla päivisin, että saavat tarpeeksi aktivointia.

      Poista
  3. Mukavaa lukea myös näistä hoitokoirista. Täytyy hieman udella, että onko tää keskikokoinen villis vai mikä tämä koira? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! (: Kyllä joo, Keskikokoinen villis. Tukka saanut uudet luukin, kun ei näyttelyissä käydä, eikä tämä kesä ainakaan turhan viileä ole.

      Poista
  4. Minäki tykkään kuulla mitä puuhaat niien kanssa, saa ideoita omien hoitokoirien varalle. ;) (Joskaan ei ole mahdollisuuksia ihan kaikkeen samaan aina..) Mietiskelen myös, pitäiskö munkin postailla Bellasta vähän jotain, vaikka heppabloggari olenkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee (: Näin vähän ajattelinkin. Joo, ei ihan ole ei. Mutta meillä on kyllä aika erinlaisia hoitokoiria.

      Kannattaa, varsinkin jos ehdit sitä kuvailemaan, niin olisi kiva katsella :)

      Poista
  5. Musta on ainakin kiva lukea myös näistä sun hoitokoirista ja seurata edistymistä myös niiden kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa (: En siis turhaan tänne ruksaile, kiva siis kuulla että kiinnostaa. Olen ollut kovin kiireinen nyt postailemaan, onneksi välilllä ehtii istua koneen ääreen.

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)