10.1.2015

Tapahtumia alkuvuodesta

Loppu talveen ja kevääseen mahtuu paljon uutta ja ihmeellistä. Monenmonta tapahtumaa onkin ruksattu kalenteriin!Tämän viikon sunnuntaina alkaa meidän koiratanssikurssi. Kurssille ilmosin yhden koiran, mutta ilokseni saan tyyppejä vaihdella kurssin ajan. 11.2-8.2 ollaan siis Massetterin kurssilla. Leevi suorittaa viidestä kerrasta 3 ja Ruffe kaksi.

Tätä seuraa suoraan 15.2-15.3 Koirakoulu Kompassilla oleva kurssi, jossa viidestä kerrasta Ruffe vastaavasti suorittaa 3 ja Leevi kaksi. Kymmenen kertaa siis tanssahtelua edessä, molemmille koirille 5 tuntia. Kurssin ulkopuolella ehdin aina opettaa puuttuvalle tyypille edellistunnin opit, joten tämä toimii enemmän kuin mainiosti. Tämän ohella omatoimitreenit ja koiratanssikisoihin turisteilemaan!Tavoitteita lajin suhteen en vielä osaa sanoa, kivaa me pidetään! Todella meille sopiva laji, kunhan ohjaaja oppii nauramaan itselleenkin. Hullunkurisiin asuihin pukeutuminen kammoksuttaa jo valmiiksi, mutta onneksi lajista voi tehdä niin oman näköisen. Tutustutaan siis sääntöihin ja muutenkin lajiin syvemmin!

Kalenteriin uskalsin katsella sen verran, että löysin Ruffelle Rally-tokon alo-luokan kisoja 3 kipaletta. Optimistisesti toivon, että kaikilla kerroilla saadaan tulos, ohjaajan pääkopasta huolimatta. 7.3 ekat viralliset rallyt Lahdessa, 22.3 toiset viralliset Vantaalla ja 11.4 kolmannet viralliset Espoossa. Leevi ei varmasti näihin kisoihin pääse ottamaan osaa, sillä meillä on vielä paljon treenattavaa palkattomuudessa. Rallyssa siis treenejä vain omatoimisesti, molempien kanssa. Pienet ongelmat liikkeiden kohdilla kuntoon, ja voilá! Leevin kanssa pääsisi varmasti loppuvuodesta skabailemaankin, saa nähdä kuinka nopsasti tuo otus taas ymmärtää asioita. Kiire meillä ei ole mihinkään, Leevin tahtiin mennään. Ruffe puolestaan saisi aloitella AVO-kylttejä, kunhan alokas saadaan johonkin vaiheeseen kisapuolella. Olisi mukava päästä johonkin oppiin näitä kokeilemaan, etenkin AVO-kylttejä ja Leeville sittemmin häiriö ja palkkamattomuutreeniä. Katsotaan jos löytyisi sopiva kurssi!

12 kommenttia:

  1. Mutta Ruffellahan on RTK1, mitäs te enää ALO:on meette?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onjoo, ajattelin ton virallisen kuitenkin käydä :) Toi oli sitä epävirallista aikaa, ja saisin joo tulokset yhteen hyväksytysti, mutta mielummin ehkä kuitenkin käyn ton ALOn uudestaan. Miten toi ''hyväksi luku'' edes oikeasti toimii?

      Poista
    2. Meet ekoihin kisoihin paikalle vanhan kisakirjan kanssa, ostat uuden (n. 3e) ja järkkärit hoitaa loput.:)

      Poista
    3. Jatkokysymys! Seuraako tätä virallinen RT1 koulutustunnus ja 'Mitali' papereineen?

      Poista
    4. Sitä en osaa sanoa, kun me alettiin kisata vasta loppuvuodesta. Tosin vähän epäilen?

      Poista
    5. Näin ajattelinkin :) Eli käydään siis suosiolla ja kunnialla RT1 virallisesti !

      Poista
  2. Oi että, ompa mukava että alotatte tuon koiratanssin, jään innolla odottelemaan kehityksen määrää ja muutakin siihen liittyvää ja toivonkin että teet koiratanssista sitten jonkinlaisia postauksia :)
    Itsekin aloitan tämän vuoden puolella koiratanssin, mutta meilläpäin mennään täysin omatoimisesti, kun ei ole oikein mahdollisuuksia harrastaa muutenkaan.

    http://haavenakenneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Me ollaan lajia harrasteltu omatoimisesti piiiiiiiiiitkään, mutta tänä vuonna ois tarkotus ihan oikeesti harrastaa (lue: ennen agility oli kaikki kaikessa).

      Omatoimisesti pärjää pitkälle ja intarnetissä onneksi tiedokkaita ihmisiä auttamaan pulmakohdissa :)

      Poista
  3. Hei! Huh, teillä kiirettä pitää! Todella kiva taas seurata blogia, kun päivityksiä tulee niin tiuhaan! Mietin tässä miten paljon pennun kanssa saa reenata? Mikä on liikaa kehittyvälle kropalle?
    T: Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Todentotta :) Me tykkäillään kiireestä, vaikka vapaapäivät maistuu joka viikko.

      Riippuen nyt ihan lajista ja siitä millainen treeni kyseessä, kropan kulutuksen lisäksi kannattaa miettiä psyykettä ja sen kestävyyttä. Motivaatio on se tärkein ja sitä ei kannata ruveta pentuna sössimään. Mihinkään ei ole kiire, alle vuotiaan kanssa voi treenata hyvin pohjataitoja ja keskittymistä! :)

      Poista
  4. Koiratanssi on kyllä mukavaa puuhaa :D itsellä lähinnä se yleisölle esiintyminen tuppaa olemaan este kisoihin menosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua totta! Meillä jännitellään jo valmiiksi samaa. :D

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)