28.2.2015

Koirakkokohtainen ruokinta purkaus

Raakaruoka on ollut aina meidän ykkösvaihtoehto. Itse mielsin lihan ja luut, sisäelimineen ja merenelävineen parhaaksi ruuaksi, ainakin hetki sitten. Olen kuitenkin tullut vahvaan lopputulokseen, että yksikään koira ei selviä pelkällä lihalla koko elämäänsä - tai edes samalla ruokavaliolla. Tässä suljetaan nyt samantien pois Munkkiniemessä asuvien mummojen koirat, jotka ovat aina syöneet Friskies kissannappulaa ja berliininmunkkia. Nämä koirat harvemmin liikkuvat tai kuluttavat energiaa, ja ilmeisesti selvityvät ainakin keski-ikään asti. Kaikki Helsinkiläiset varmasti tietävät mistä koirista nyt puhun. Enkä usko, että Helsinki olisi ainoa lihavien koirien kaupunki.

Ruffe aloitti ruokintakaarensa kasvattajan tyylillä. 50 % nappulaa (Royal Canin Mini Puppy), 25% jauhelihaa (sikanauta) ja loput 25% puuroa. Satunnaisesti ruokaan eksyi viiliä, raejuustoa tai muuta vastaavaa. Puolivuotiaana puuro jäi pois, ja jatkettiin 70% nappulaa ja 30% jaukkaria. Tätä jatkui reippaasti yli vuotiaaksi asti, ja mukaan napsati Nutrolin öljy, sekä raa'at kananmunat.

Raakaruokinta ilmeistyi kuvioihin Ruffen ollessa pari vuotias. Kastroinnin jälkeen oli hankala löytää sopivaa nappulaa ja sain kuin sainkin alan expertiltä hyvät raakaruokinta valistukset. Raakaruokinta ei kuitenkaan ole niin helppoa tai varsinkaan vaivatonta kuin sitä luulisi, tai haluaisi kuvitella. Oli taulukkoa, oli pötköä oli rusto, luuta, sisäelimiä ja kalaa. Oli Vaistopullia ja Oscarin lihoja. Pakastimenkin ostin, enkä turhaanlainkaan, pakastin viettää eläkepäiviä siskollani marjojen kera.

Ruffe jokatapauksessa kerrytti painoa, ja ruokamäärää en koskaan halua tiputtaa enempää kuin 10% halutusta määrästä. Kun koiralta leikataan liikaa ravintoa pistää se nopeasti kroppansa säästölinjalle, ja varastoi kaiken pienenkin mitä ravinnostaan vain saa (lue: komeat kylkiläskit). Loppujenlopuksi kaikista kehotuksista huolimatta pyristelin raakaruuan parissa, ja muutin taulukkoa sataan kertaan. En voi sanoa, että tuloksetta, mutta toivottoman pieniä tai huonoja muutoksia kyllä sain aikaan. Aina kun fosfori suhteet sai kohdalleen, oli joku muu pielessä. Kun määrä oli syötävissä, oli siinä liikaa kalsiumia. Hohhoijakkaa. Nyrkkisäännöt on hirveän hyviä, mutta ''kolme lihaa viikossa ja välillä luita'' - ei riitä. Mainittakoon vielä, että tässä vaiheessa Ruffen lihasmassa oli aikalailla nolla, ruokaa oli tuhottoman vähän tai tuhottoman paljon, ja painoa oli komiat 10kg.

Tätä seurasi Leevin muuttaminen taloon ja sitä kautta myös uudenlaista ruokintaa. Leevi lähti liikkeelle kasvattajan mallilla, ettei pistetty mahaa heti sikinsokin. Samalla kun kävin ostamassa Leeville nappulaa, Britin puppyä, sai Ruffen oman säkkinsä Pure Naturea, Sensitiveä taisi olla. Leevi söi tyytyväisenä 3 ateriaa päivässä, 70% turvotettua nappulaa ja 30% viiliä. Ruffe aloitti nappulaan siirtymisen ja lihoi entisestään, liha/nappula suhde 0/100. Great, painoa mittasin huimat 10,8kg. All time record, alettiin muistuttaa jo Munkkivuoren villakoiria.

Aikaa kului ja ruokinta muuttui. Pentu vaihtoi Pure Naturen pentunappulaan ja lihaan, aikalailla 50/50 ruokinalla meni. Viili pysyi osana ainakin puolivuotiaaksi asti, ja on edelleen jätkän mieliherkku. Ruffe söi puoleen väliin oman Pure Nature säkkinsä, jonka jälkeen mulle riitti. Koiran silmä alkoivat rähmiä, henki haista ja tavaraa tuli ulos ulkona enemmän kuin laki sallii, vaikka annos taisi olla huoman desin. Kaikki siis vain läpi, ja silti sai kiloje kerrytettyä - mielettömän huonosti siis sopi meille. Epä ekologisesti lensi Ruffen nappulat roskikseen (eipä niitä kukaan meidän kokemuksen jälkeen enää halunnut). Leevi kuitenkin söi tunnollisesti oman kaksi kiloisen säkkinsä, aikalailla ongelmitta, satunnaista löysää mahaa, mutta no. Pentu söi kyllä ulkona kaikkea sopimatonta (ruoho, kepit, merivesi ja sammal), etten voi ruokaa syyttää.

Avasin taas astetta enemmän silmiä ja korvia, otin oikeasti mielipiteitä avosylin vastaan - ehkä ensi kertaa elämässäni. Mulle ei ollut kovin helppoa myöntää, että raakaruoka ei toiminut ja nappula vieläkin huonommin. Ei jumakekka. Onneksi on kaveripiirissä ravintoterapeuttia, urheilukoiravalmentajaa ja osaavaa eläinlääkäriäkin. Onneksi sain omalta ylpeydeltäni tilaa korville, ja vihdoin apua tolle eläimelle. Ihan näin off topic - erittäin kasvattava kokemus sekä koiranomistajan, että ihan ihmisenäkin, jos ruvetaan näin syvällisesti pohtimaan.

Tässä vaiheessa löysin itseni ostamassa Jahtia & Vahtia. Tuttavien koirilla maittanut hyvin, mainittakoon lihaskimppu viestibelgi, leikkauksesta parantuva harjakoira ja perheenkoiran virkaa toimittava espanjanvesikoira. Teitä on muitakin, kiitos kun tökitte tikulla silmään. J & V kevyt säkki päätyi kärryihin, ja samalla Leeville J & V pentu. Kevyessä minimaalinan rasvaprosentti ja pennussa samat ellei paremmat arvot kuin Pure Naturen puppyssä.

Näillä jatkettiin, ja heitettiin kahdeksi kuukaudeksi pelkälle nappulalinjalle. Ruffe söi 1dl kevyt nappulaa, ja Leevi 1,5-2,5dl pentunappulaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin luovuttamassa, ällöä - nappulaa. Tsemppasin kuitenkin itseni tästä yli, ja koirille J&V maistui enemmän kuin hyvin. Kahden kuukauden nappuloinnin jälkeen oli Leevistä kasvanut jo iso poika 9kk, ja Ruffesta kiinteytynyt 9,5kg timmimies! Olin niin tippa linssissä, ja ikionnellinen että kuuntelin ympärillä olevia ihmisiä, mutta ennen kaikkea kuuntelin koiraa - onneksi.

Leevin pentunappula on jo loppunut ja tilalle tullut J&V junior. Maistuu yhtälailla. Paino pennulla on valitettavasti heitellyt, parhaillaan oli 8,7kg ja heikoimmillaan 8,2kg. Pienellä koiralla tämä on semi tuntuva muutos ja aikamoinen kuikelo tuo onkin ollut - on edelleen. Ruffe on pian stormannut koko Kevyt pussin läpi, ja paino on vihdoin pysynyt samassa kohdassa. Tasaantunut ja hyvä paino, 9,1kg. Niiiiiiiiiiin hirmuisen ylpeä mun suurimmasta pudottajasta. Muutos näkyy hierojalla käydessä niin, ettei jumeja ole enää selässä - jotka luultavasti aiheutuneet/pahentuneet liikapainosta. Liki 2kg tiputettu, ja mulla sama painonpudotus vastaisin 12kg pudotusta, ja miesystävällä reilua 20 kiloa.

Sillä aikaa kun Ruffe tasaisesti laihtui ja kiinteytyi. Niin Leevi jojoili yllämainituissa mitoissa. Nyt kahden viikon litohuksen jälkeen (lisättiin ruokintakertoja ja lihaa) on mulla 9,2kg painava nuoromies - jes. Vieläkin saa tulla painoa, mutta luotan sen tulevan massan kera, myöhemmällä iällä.

Nykyinen ruokinta malli meneen yhden ruokintakerran mukaan. Illalla saavat ja päivänmittaan tulee toki treeneissä/lenkeillä palkattua namein (joissa järkevä sisältö). Ruffe syö 1dl J&V kevyt ja ½dl J&V Ernegiaa. Tätä jatkuu kunnet kevyt nappula loppuu ja lihastenkasvattelu alkaa. Leevi jatkaa 1dl J&V juniroa, 1dl J&V Energiaa. 
Tätä jatkuu kunnet kevyt nappula loppuu ja lihastenkasvattelu alkaa. Mukaan eksyy jaukkaria, hapanamaitotuotteita, kananmunaa, nivel-lisät ja öljyt.

Nyt meillä on hyvä olla, ja koirat toimii. Päivittelen taas kun pää johonkin räjähtää. Sekaruokinnalla siis mennään, ja ei voitaisi olla tyytyväisempiä. Hitokseen kiitoksia kaikille silmien avaajille ja alan ammattilaisille, KIITOS.

7 kommenttia:

  1. Tosi kivasti kirjoitettu ja tosi mielenkiintoinen postaus :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi tästä. Mä oon myös ollut aina ja ikuisesti raakaruokinnan ystävä, nyt tän tekstin luettua tuli ajatus "pitäiskö sittenkin kokeilla" Kyllä, meillä samat ongelmat. Koirat eivät meinaa laihtua.. Onko sulla kokemusta siitä laihdutusruuasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kokemusta, ja tässä yllähän se kokemus lukikin. J&V Kevyt on meillä toiminut ja muilla tuttavilla toiminut. Muista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ei myöskään hyvää kuultua kommenttia.

      J&V kevyttä voin siis lämpimästi suositella. Sitä kun saa antaa reippaasti, niin että masu pysyy täynnä ja linjat kurissa. Turvotettuna nelinkertaistuu koollisesti, joten desistä tulee neljä desiä turvotettua safkaa - meillä maistunut niin hyvin ja edelleen pysyy osana ruokavaliota :)

      Poista
    2. Pitää miettiä kyllä tätä vaihtoehtoa vakavasti :)

      Poista
  3. Mä muistan kun vuosi takaperin suosittelin meille raakaruokintaa ja kerroit, että et voisi omille koirillesi nappuloita syöttää niiden sisältämien ainesosien takia. Opittu on näköjään puolin ja toisin :D Meillä Maisa syö nykyisin 5/5 mallilla, raakaa ja HHC nappulaa, se kokonaisuus sopii sille :) Tuikku syö vielä pelkkiä J&V nappuloita. Sen sijaan siskoni innostui raakaruokinnasta tosi paljon, ja hänen chihunsa syö pelkkiä lihoja. Tuleva pentu aloittaa 5/5 mallilla, toivon mukaan siirrytään sitten raakaan myöhemmin :)

    Hyvä että teillekin löytyi nyt sopiva ruoka! :)

    VastaaPoista
  4. Olipa mielenkiintoinen postaus, itsekin olen pitänyt raakaa parhaana vaihtoehtona. Meidän ongelma on se, että herra on niin nirso, ettei mikään mene kerralla alas (paitsi naudanmaha). Painoa 7,5kg ja säkä 38cm.

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)