28.10.2015

Kiirekiirekiire-ilmiö

Leevi on 1,5 vuotias. Tarkalleen ottaen viikonloppuna jo vuoden ja kahdeksan kuukautta. Lähiaikoina olen törmännyt enemmän kuin tarpeeksi jo varmasti kaikille tuttuun ilmiöön - kaikilla on kiire. Äärettömän nuorella koiralla pääsee jo kisaamaan virallisten kilpailuikien mukaan. Agility kisoihin pääsee liitelemään 18 kuukautta oleva pentu, Rally-tokoon ja perinteiseen tokoon pääsee jo 10 kuukautta vanhana. Onneksi ei kovin montaa 18 kuista nuorukaista ole kisakentillä näkynyt, ja huojentavan moni kertoo vasta aloittelevansa lajia kyseisessä iässä. Silti on tämä kiirekiirekiire useammalla ihmisellä, ja vielä oikein kovaan ääneen ihmetellään, että ''Ai! Eikös sinun Musti olekaan vielä kisoissa? Onhan se jo kaksi vuotias.'' Puhumattakaan siitä, että joku aloittaa harrastamisen aikuisen koiran kanssa. Miksi meillä ihmisillä on aina niin kamala kiire?

Avaan hieman meidän taustaa aiheesta. Ruffe kävi pienenä 5 kuisena nulikkana pentukurssilla, ihan tavallisella sellaisella. Tämän jälkeen kyseinen kouluttaja ehdotti agilityn pentukurssia, jota kovasti epäilin. Ilmoittauduin sitten kuitenkin, ja tokaisin, että me ei vaan sitten tehdä niitä isompien koirien juttuja. Meillä kävi älyttömän hyvä tuuri, sillä kurssi oli oikeasti pennulle sopiva. Enemmänkin pohjataidot harrastamiseen-tyylinen. Harjoiteltiin malttia, käden ja kropan lukemista, irtomista, äänihäiriötä, tasapainoa, kolinan luomista ja vapaana oloa. Viimeisellä kurssi kerralla, kun ohjaajat olivat tehneet yksikseen valsseja ja pennut opetelleet esteiden ulkopuolella agilityn saloja, päästiin tekemään 'rataa'. Radassa oli kaksi hyppyä ja putki. Kolmen esteen hurja rata sisälsi myös valssin, ja koko härpäke tehtiin kaksi kertaa. Aikamoista. Olen huvikseni käynyt vakoilemassa muiden koirakoulujen pentujen agilitykursseja, eikä kurssin sisältö näkemäni perusteella kamalasti poikkea oikeasta agilitystä. Ja mistä ensimmäisen koiran omistaja voisi edes tietää tällaista?

Ruffen agility jatkui uudemman kerran tyypin täyttäessä 1,5v. Päästiin seuran alkeiskurssille, ja samassa ryhmässä treenattiin vuosi. Tästä siirto kilpailevien ryhmään, jossa oltiinkin uramme loppuun asti. Olisimme varmasti vieläkin, mikäli uskaltaisin Ruffen kanssa agilityä harrastaa. Ruffe ei onneksi ole agilityn puutoksesta moksiskaan, kun on syttynyt muuhun tekemiseen - onneksi sillekin yhteinen tekeminen on se avainsana, eikä joku tietty laji.


Leevi aloitti harrastuskoiran elämänsä myös pentukurssilla. Tykkään hirmuisesti käydä muiden yrittäjien koulutuksissa, ja mielelläni tuenkin muita koira-alalle omistautuneita. Niimpä kakara pääsi pentukurssille 4kk vanhana. Kurssilla tehtiin odottamista, maahan menoja, istumisia, luoksetuloja ja pieniä pätkiä seuruuta. Koiran käytöstapoja, jolla jokainen saa yhteiskuntakelvollisen sessen. Kurssin jälkeen Leevi täyttikin 6kk ja pääsi jatkamaan kursseiluaan toiseen koirakouluun. Kurssi kulki nimellä Harrastuskoiran pentukurssi. Kurssin alussa kouluttaja kyseli, että mihin lajiin on kustakin tulossa harrastuskaveria. Muistan vastanneeni, että tottelevaisuus ja koiratanssi puuhiin. Kaikki muut olivat matkalla agilitykentille. Tehtiin siis paljon häiriöitä ja katsekontaktia. Opeteltiin peruuttamaan, laittamaan tassuja vatien päälle, pyörimään ympäri, kiertämään kartioita ja kaikkea muuta mahdollista pohjatyötä useampaan erilajiin. Kurssi oli erittäinkin valaiseva monelle, ja kouluttaja onneksi saarnasi lajien vaativuudesta koiran kropalle. Kaksi viidestä totesikin kurssin loputtua, että agility ei ehkä olekaan heille, sillä rotuina oli boxeri ja canecorso. Toiset kaksi kuulivat ensimmäistä kertaa luustokuvauksista ja lupasivat kuvata koiransa ennen harrastuksen aloittamista. Minä viidentenä olin hirmuisen tyytyväinen kurssiin, ja kiitin erikseen kouluttaja kolleegaa saarnaamisesta.

Leevin kursseilu jatkui seuraavan kerran 10 kuukautta vanhana, koiratanssin merkeissä. Ruffe tuurasi myös muutaman kurssikerran ja puuhat sopivatkin kaiken ikäisille koirille. Leevi oppi suurimman osan rally-tokon käännöksistä kurssin kautta ihan puolivahingossa. Kurssi päättyi Leevin täyttäessä vuoden, eikä sen jälkeen olla taidettu millään kurssilla käydä. Tähän vaikutti ehdottomasti se, että Leevi alkoi vuoden tienoilla oireilemaan jalkojansa, joten loogisesti otettiin iisisti.

Tämän enempää ei ole vaadittu siihen, että minulla on vallan mainioita harrastuskoiria ja ihan kilpaileviakin sellaisia. Se mitä harrastaminen todella vaatii on hyvä suhde koiraan. Koko koiran ensimmäisen elinvuoden voi viettää sosiaalistamisen, temputtelun ja metsän välissä suhaten. Pentu voi olla pentu, ja nuori koira saa olla teini. Mielummin itse nautin yhteisestä matkasta, hyvin tehdyistä pohjista ja vihdoin ja viimein pitkästä, hyvästä ja kestävästä kilpailu-urasta. Vaihtoehtona tietysti on kiirehtiä ja ärsyyntyä kisoissa kokemattomaan koiraan ja omaan kädettömyytensä.

Koirat kehittyvät niin kamalan eritahdissa, sekä henkisesti, että fyysisesti, etten käsitä miten voidaan luoda näin matalia kisa ikä vaatimuksia. 18 kuisena ei monikaan maxi kokoinen koira ole mitenkään lihaksiltaan valmis lajiin kuten agility. Ja kuinka moni kymmen kuinen koira suorittaa voittaja luokkaa tokossa tai rallyssä. Okei okei, ääripäitä, mutta on näitä nähty. Olisiko ihmisillä niin kamala kiire jos kisaikä olisi esimerkiksi 2 vuotta? Tai jopa korkeampi. Olisiko onnistumisprosentti suurempi ja turhautuminen vähäisempää? Onko matalalle kilpailuiälle mitään perusteluja, miksi niin nuoren koiran pitäisi olla valmis, millään tasolla?


Ruffe aloitti Rally-tokossa kisaamisen yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäisenä. Agilityssä Ruffe kisasi ensimmäisen starttinsa kahden vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Leevi aloitti Rally-tokossa kisaamisen yhden vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä. Mikäli Leevin luustotilanne olisi toinen ja minulla olisi agilityyn vielä intoa, olisi Leevi aloittanut agilityn harrastamisen tänä talvena. Minulle kuitenkin riittää vallanmainiosti yksi laji. Pidän kaikkia lajeja samanarvoisina, vaikkakin toisia koiralle vaativimpina. Rally-tokon pariin uskallan rohkaista ketä tahansa. Se miten pitkälle tässä lajissa pääsee onkin aivan toinen juttu. Alokasluokassa pärjää kuitenkin tavallisilla koiran koulutustaidoilla, motivaatiolla ja positiivisella fiiliksellä. 


Se mistä tämä kaikki lähti pulppuamaan on viime viikonlopun agilitykisat, joissa kävin tsemppaamassa kuvassa esiintyvää Ekaa ja Mirandaa, sekä avopuolison isosiskoa (joka muuten voitti toisen maxiradoista, onnittelut vielä!). Otin molemmat koirat mukaan hallille. Ruffe kuitenkin nukkuin tyytyväisestä kerällä autossa, joten muutamat taputuksen pään päälle ja Leevi mukaan halliin. Tyyppi on aina ollut häiriöherkkä. Toimii siis treeneissä muiden koirien kanssa kyllä vapaana, mutta voi itku jos jollain muulla on raivokkaat leluleikit, koira ylivireessä tai todella kimeä ääninen ohjaaja. Nämä kolme on ehdottomasti Leeville hankalia. Sitäpä siis treenailemassa. Taskut oli pullollaan kanansydäntä keitettynä ja tehtiin seuruita, ihmisten seassa. Koirien ollessa ihan ihossa kiinni namitin Leevin ohi, imuttamalla seuruuta siis - ai tämän ikäisellä. Sain jo tällä muutaman katseen. Napattiin vielä liikkeestä maahan, liikkeestä istu ja asennon vaihtoja kaukona ja sivulla. Tasku tyhjeni taitavan pienen miehen kitaan joka keskittyi hienosti! Pikku treenin jälkeen Leevi pääsi Ekan kanssa painimaan ja todettiin, että näytetään ihan pennun omistajilta. Teidättehän mistä puhun? Kisoissa on aina pentuja tutustumassa halliin, kisan ääniin ja muihin koiriin. Kaksi bortsupentua painimassa lattialla on normaalia, mutta meitä kyllä tuijotettiin pidempäänkin. En tästä itseeni ottanut, sillä meillä oli hirmuisen onnistuneet treenit, onnellinen koira pyörimässä lattialla ja kuuma kuppi kahvia kädessä ystävien kanssa.

Milloin harrastajista tuli näin tiukkapipoisia. Olen varmaan treenannut jossain ihan omassa kuplassa omalla kentälläni, jossa ei ole tilaa kiireelle tai paineille. Mulla on koirien kanssa oikeasti kivaa treeneissä, joka kerta. Jos Leevistä joskus kasvaa aikuinen, niin hienoa, jos ei niin ompahan ainakin puuhaa vuoden jokaiselle päivälle. Osaa sitä olla taas onnellinen, että meillä on omat jutut, omat ihanat treenikaverit ja kaikki aika maailmassa. Katsothan kotona omaa treenikaveriasi, onko teillä liian kiire?

Oletteko lukijat törmänneet kiireisiin nuorten koirien ohjaajiin?
Vai tunnustaako joku itse joskus olleensa kiireinen tai kenties olevansa edelleen, entä mitä mieltä kisa iästä?

12 kommenttia:

  1. Juuri näin, osui ja upposi :). Meillä on 1 v ja 5 kk urossheltti. Olemme aloittaneet rally-tokon kesällä ja minusta itsestäni tuntuu, että emme kehity tarpeeksi ja meidän pitäisi olla jo kisakentillä. Meillä on mittava harrastustausta myöskin jo nyt takana. Kokeiltiin myös joskus puolenvuoden iässä agilityä ja se pelotti pentua kovasti. Ajattelin tietenkin heti, että ei meistä tule mitään. Nyt isompana menimme rally-tokohallissa agilitypuolelle ja meidän koirahan oli innoissaan itsenäisesti menossa a-esteelle (en toki päästänyt). Pelko oli iän myötä hälventynyt. Ehkä meistäkin tulee vielä agilityliitäjä. Kasvaminen on kypsyttänyt ja ehkä nyt vasta koira olisikin valmis kokeilemaan näinkin vaativaa lajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olette Rally-tokon pariin päätyneet! :) Jokaiselle ihmiselle ja koiralle varmasti löytyy se yhteinen harrastus - jossain vaiheessa. Musta on hirmuisen koirakohtaista, minkä ikäisenä kukin on valmis treenaamaan ohjatusti jossain ryhmässä, oli laji mikä hyvänsä. Koiran kypsyessä siitä tulee aina uusia puolia esiin, ja kyllä ainakin itsellä vielä 4,5 vuotiaskin kaveri löytää itse itsestään uusia ulottuvuuksia.

      Koiraharrastus on juuri siksi niin parasta. kun koskaan ei ole valmis! :) Mukavia harrastushetkiä teidän nuorelle miehelle!

      Poista
  2. Ihan olisin voinut itse kirjoittaa saman tekstin! Innostuin agilitystä ensimmäisen shelttini kanssa. Menimme alkeiskurssille kun se oli 3,5 v.ja kisaamisen aloitimme sinä vuonna kun se täytti 7 :) Päästin hänet agilityeläkkeelle nyt 10 vuotiaana koska toivon terveitä eläkeläisvuosia enkä halua harrastaa koiriani rikki. Eläkeläiskoiran kanssa voi puuhata kaikkea muutakin. Nuorempi shelttini (10,5 kk) on käynyt tokon ja dobon aikeissa. Agilityä silmällä pitäen on tehty tasapaino- ja kehonhallintaharjoituksia. Takaakiertoa, renkaantarjoamista ja muuta pientä ollaan kokeiltu. Aloitamme pian agilityn alkeet. Mutta kaikessa tekemisessä on tärkeintä hauskuus ja leikinomaisuus. Nuorempi sheltti nauttii kaikesta tekemisestä mutta silti mulla ei ole kiire mihinkään. Tutustutaan eri lajeihin ja tehdään sitä, mikä on kivaa. Kiitos kirjoituksestasi ja mukavia harrastushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Ihanaa, että uskaltaa aikuisenkin koiran kanssa lähteä harrastamaan. Ja juurikin näin, nuoremman koiran kanssa voi tehdä niiiiiiiin paljon kaikkea muuta hyödyllistä ja omaan lajiin pohjustavaa, kuin itse lajiharjoittelua.

      Loistokasta harrastuskoiran uraa teille, ja eläkeläiselle mukavia eläkepäiviä! <3

      Poista
  3. Tutun kuuloista! Mullahan on nyt bortsumix, se superhyper harrastuskoira joka ei selviä ilman tekemistä. Vilkun ollessa nelikuinen kun vasta mietimme, mitä alkaisimme harrastaa, minulta kysyttiin että etkö tee pennun kanssa mitään :D Ja se mitään tekeminen tarkoitti että en treenaa viitenä päivänä viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh! Musta on hassua että niillä ''kaikista potentiaalisiksi'' havaituilla roduilla, tehdään ehdottomasti eniten töitä/aiemmin töitä? Oon vilkkua plokista kattellutkin, ja oikein hauskannäköinen koipieläin vielä tässä vaiheessa :)

      Poista
  4. Asia ei postaukseen liity, mutta miten olet duunaillut nuo tietotaulukot koirien sivuilla? Tällainen tyhmä kyselee. Kiva blogi sulla, haaveissa joskus hankkia oma sheltti kunhan vain sopiva on elämäntilanne. Jään seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ne on jonain linkinpätkänä kopioitu, MUTTA. Ne voi ihan copypastettaa ja tekstejä muokata vapaasti :)

      Poista
  5. Muistuttaisin vielä kaikkia, ja varsinkin niitä joilla on "superhyper" bortsu, että vaikka koira olisi aina ja kokoajan valmis "töihin" ei sen kanssa kannata silti joka päivä tehdä kauheesti kaikkea... ei pentuja eikä aikuisena. On tärkeää opettaa koiralle myös rauhoittuminen ja on erittäin tärkeää antaa koiran stressihormonin laskea aina treenin jälkeen... treenin luonteesta riippuen se kestää vuorokaudesta jopa neljään vuorokauteen. Jos koiran stressihormoni eri ehdi laskeutua ns. lepotasolle treenien / kisojen välillä, alkaa stressitaso pikkuhiljaa kohoamaan aina ylemmäs ja ylemmäs kunnes ollaan siinä tilanteessa että koiran stressitaso ei enää palaudukkaan lepotasolle ja koira on jatkuvan stressin alla, koirasta tule hyperaktiivinen, hermostunut, ym.
    Lopputulemana palaisin oman kirjoitukseni alkuun: mitä kiihtyneempi koirasi on ja mitä helpommin se kiihtyy, sitä tärkeämpi on muistaa lepopäivät ja rauhoittumisen opettelu.
    Toivotaan teille kaikille mukavia treenihetkiä, kilpailuja ja rentoutumista koirienne kanssa.
    Terveisin: neljä shelttityttöä, beussimummo ja heidän nöyrä palvelijansa Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuuri näin! Kiitos Minna kommentistasi :) Kaikki kun on niin kovin yksilöllistä, vanhempi sheltti voi treenata hyvin 3 kertaa viikossa häiriössä/ohjatusti (15min pätkiä), mutta nuoremmalle riittää hyvin yksi kerta viikkoon tai kahteenkin - johtuen nimenomaan näistä kiihtyvyyseroista. Adredaliini kun nousee niin paljon nopeammin, kun kropasta laskee. Hyvä, että otit tämän puheeksi. Musta ehdottomasti liian vähän puhuttu aihe.

      Sama homma ihan kotikoirienkin kanssa pätee esim päättömään pallonviskelyyn. Joka päivä 20 pallon heittoa, ja koiran tasainen stressitila on taattu. Tästä pitäisi mun mielestä puhua myös harrastuspiirien ulkopuolella - jo ihan pentukurssilla.

      Mukavia harrastushetkiä sinne koko laumalle!

      Poista
  6. Tosi hyvä kirjoitus. Itselläni kasvamassa nuori (1v 4kk) ikäinen koira. Sorruin itse tähän kiire-ilmiöön, minkä seurauksena hirveä stressi ja vertailu muihin- ei hyvä. Onneksi olen päässyt tästä eroon ja tärkeintä on se, että meillä molemmilla on hauskaa. Koiran ehdoilla, niin saadaan viettää monta hauskaa vuotta yhdessä eri harrastusten parissa omaan tahtiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet päässyt kiirestä yli! :) Muihin vertailu on kamalan yleistä, ja jollain tapaa kuitenkin suotavaa. Musta on hienoa, että aina on joku kovemman tason harrastaja - jolta voi oppia. On hyvä olla esikuvia, kunhan ei rupea kiirekiirekiirehtimään. Mahtavaa, että olette päässee yhteisen kivan makuun!

      Hyvää harrastusuran alkua sinne!

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)