10.1.2016

Rally-tokon ABC - Seuraaminen


Jos on vielä epäselvää, että mitä Rally-toko on ylipäätään, kannattaa vierailla Rally-tokoliiton sivuilla, tämän linkin takana, clikc clikc. Ensimmäinen osa toivottavasti useammasta kirjoituksesta käsittelee aihetta - seuraaminenRallyssä erittäin suurta osaa itsellään pitää seuraaminen, niimpä ei ole yhtään hullumpi idea käyttää reippaasti aikaa ja vaivaa seuraamisen opettamiseen varmaksi ja palkitsevaksi toiminnoksi koiralle. Eihän homma radalla etene, mikäli seuruu rakoilee?



Rally-toko radalla liikkuminen

Radalle lähdetään aina niin, että koira istuu perusasennossa ohjaajan vasemmalla puolella. Kyltiltä toiselle liikutaan aina koira seuraten. Kahdessa ensimmäisessä luokassa koira ainoastaan vasemmalla ja kahdessa viimeisessä luokassa myös oikealla seuraten. Tämä minusta ei ole syy siihen, miksi opettaisi koiran ensiksi seuraamaan vain vasemmalla. Tässä päädytään helposti siihen, että oikean puolen opettelu tuntuu ohjaajalle myöhemmin (vasemman jo vahvistuttua) työläältä ja hankalalta, kuin myös koiralle vieraalta. Olisikin siis suotavaa, että koiralle opetettaisiin molempia puolia tasapuolisesti, myös kropan kannalta.

Kaikki mitä koiran täytyy alemmissa luokissa osata vasemalla puolella, täytyy sen myös osata ylemmissä luokissa oikealla puolella. Koira kyllä erottaa puolet ja niiden vaihdokset, joten mikäli toista on treenattu enemmän kuin toista, näkyy se aina suoruudessa, nopeudessa, varmuudessa ja tekniikassa.

Rally-tokossa seuraamisen tulisi olla iloista ja luontevaa. Ihmisen ei tarvitse olla jäykkänä tai kankeana, mutta kaikenlainen kumartelu, epämääräinen liikehdintä ja koiran houkuttelu on epätoivottua. Koiran ei ole pakko säilyttää katsekontaktia radan aikana, mutta minun mielestäni tämä helpottaa radan kulkua huomattavasti. Tärkeintä kuitenkin on se, että koiralla on selkeä halu seurata ja tehdä hommia yhdessä, oli se sitten kummalla puollella hyvänsä.

Ennen ratasuorituksien tekemistä onkin siis hyvänä pohjataitona osattava seuraaminen molemmin puolin! Rallyssa seuraamista voi tulla erittäinkin pitkiä matkoja, muttei kuitenkaan pitkiä puuduttavia suoria. Jo alokasluokassa rata koostuu 10-15 kyltistä, joista vain 5 saa olla pysäyttäviä. Lopuissa tehtävissä koirakko liikkuu koko ajan, koira sivulla seuraten. Mestariluokassa vastaavat numerot ovat 18-20, joista pysäyttäviä kylttejä voi olla peräti 9.

Vauhdinmuutokset

Rally-tokossa on 4 erilaista vauhdinmuutoskylttiä, jotka kaikki tulevat jo vastaan alokasluokassa. Vauhdinmuutokset on määritelty niin, että koirakon etenemisvauhti muuttuu selkeästi hitaammaksi tai nopeammaksi. Vauhdinmuutoksia käytetään paljon radoilla, luokasta riippumatta. On siis hyvä tsekkailla, että koira pysyy mukana vauhdissa kuin vauhdissa.

Tyypillisimmät ongelmat varmasti juoksuosuuksissa hyppiminen ja hitaissa osuuksissa istumisen tarjoaminen. Vauhdinmuutos alkaa välittömästi kyltiltä ja pysyy voimassa niin kauan kunnes toisin määrätään, jopa maaliin asti. Kaikissa nopeuksissa voi tulla erilaisia kartiotehtäviä ja käännöksiä, mutta ei koskaan pysäyttäviä kylttejä. Mistä tahansa vauhdista voidaan vaihtaa mihin tahansa vauhtiin, kuten hitaasta juoksuun, juoksusta normaaliin tai juoksusta hitaaseen, noin esimerkiksi. 



Erilaiset kartiotehtävät

Rally-tokossa on useampi erilainen kartiota sisältävä seuruukuvio. Spiraalit sisältävät monia täyskäännöksiä kartioiden ympäri, kun taas pujottelu sisältää loivempia käännöksiä kartioiden seassa. Nämä kaikki tehtävät voidaan suorittaa normaalin seuruutahdin lisäksi jonkin vauhdinmuutos kyltin alaisena, hitaasti tai juosten. Kartioiden väleihin jää aina 1,5m-2m tilaa.

Kartioina saa toimia liki mitä tahansa kartiota muistuttava kapistus. Liki litteistä merkeistä aina 40cm korkeisiin kartioihin asti. Merkit voivat olla puisia, muovisia tai metallisia. Merkin nuuskiminen, koskettaminen tai pahammillaan kaataminen on ratavirhe. Koiralle olisi siis hyödyllistä esittää erilaisia merkkejä, jotta se kestää merkkien/kartioiden luomaa häiriötä helposti, niiden koosta tai väristä riippumatta. 



Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä avoimessa luokassa vastaan tuleva houkutus-kyltti. Lasketaan tämä nyt sitten kartiotehtäväksi, kun mielestäni kuuluu oleellisena osana seuraamiseen rallyssä. Houkutus koostuu kahdesta merkistä, joiden ympäri koirakko kävelee muodostaen kahdeksikon. Kahdeksikon keskikohdassa on kaksi houkutusta. Houkutuksena voi toimia aivan mikä tahansa. Ruokaa, leluja, ihminen, arjen käyttötavara, joulukuusi tai vaikka imuri. Houkutukseen saa laittaa mitä tahansa keskelle rataa, joten hyvä seuraaminen ja häiriönsieto on tässä koetuksella. 



Käännökset

Rally-tokossa on yhteensä 17 seuratessa suoritettavaa käännöstä. Aina 90°asteen käännöksista, 180°, 270° ja 360° asteen käännöksiin asti. Rallyssä arvostetaan siistejä pieneen tilaan meneviä ja teknisesti taitavia käännöksiä. Alemmissa luokissa sallitaan laajemmat käännökset, mutta ylemmissä luokissa kaikki käännökset tulisi suorittaa mahdollisimman pienessä tilassa liki ''paikallaan tallaten''. Koska radalla hyvin pieni osa kylteistä on pysäyttäviä, koostuu rata suurimmaki osaksi erilaisista käännöksistä ja kartiotehtävistä. 



Käännöksien opettaminen koiralle ei ole mitään tähtitiedettä, mutta aiheuttaa usein keskustelua ja päänvaivaa. Käännökset ovat erittäin oleellinen osa lajia, joten niiden suorittaminen hyvin ja varmoin liikkein on erittäinkin suositeltavaa. Koska rallyssä saa puhua koiralle suorituksen aikana, on käännökset ja suunnat helppo nimetä koiralle näin halutessaan. 

Alokasluokan kaikki käännökset suoritetaan seuraten niin, että koirakko ylläpitää samaa kulkunopeutta koko käännöksen ajan. Avoimessa luokassa aletaan tekemään myös paikallaan käännöksiä ja ylemmissä luokissa erilaisia puolta vaihtavia käännöksiä.

Loppumietteitä 

Rally-tokossa ei kannata mielestäni ahnehtia yltiöpitkiä ratoja heti alkuunsa. Määrää tärkeämpi on aina laatu. Radalla tulisi myös mielestäni olla vain kylttejä joita koirakko on aikasemmin yksittäisenä harjoitellut, näin voidaan keskittyä oleelliseen. Kaiken A ja O tässä pienessä ja monimutkaisessa lajisssa on edelleen iloisuus ja halu harrastaa yhdessä ja sen jos minkä pitäisi paistaa jokaisen koirakon radalla liikkumisesta. Luontevaa, iloista ja saumatonta yhteistyötä tulisi jokaisen rally-tokoa harrastavan havitella ja suunnitella treeninsä niin, että tämä olisi mahdollista. Seuraamista voi harjoitella niin paljon muutenkin, kuin vain radan muodossa ja siellä treenikentällä! Seuraamiseen voisi käyttää huomattavasti enemmän aikaa kuin luulisi ja siitä tulisikin saada koiralle niin siisti juttu, että rata ei tunnu enää suorittamielta, vaan yhdeltä isolta tempulta, jota on ilo ohjaajalle esitellä.

Kommentteihin otetaan mielellään vastaan palautetta, ideoita, risuja ja ruusuja!

7 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, tee ihmeessä lisää! Tästä oli paljon hyötyä, kun olen suunnitellut tätä kokeilevani koirani kanssa :)

    http://fourfeetandme.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! :) Näin kauan lajia harrastaneena on välillä vaikea hahmottaa, että mistä on muille hyötyä ja missä vaiheessa alkaa puhumaan ''rallyistiä'' niin ettei kukaan muu kuin perehtyneet harrastajat saa selvää. Mukavaa siis, että osaan vielä suomeakin ;)

      Jos joku jäi mietityttämään niin kysymyksiä vaan tulemaan, kirjoittelen näitä takuusti lisääkin.

      Poista
  2. Olipa hyvä infopläjäys, kiva kun oli käsiteltynä kaikki kyltit seuraamiseen liittyen! Olisiko sinusta hyvä vaatia jatkuvaa katsekontaktia alusta lähtien, vai keskittyä vain siihen että koira tulee mukana oikeassa kohdassa? Oman koiran kanssa esim kun harjoitellaan pujottelua, se katsoo välillä mihin on menossa ja missä kartiot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! :) Jos tavoitteena on katsekontaktin koko ajan pitävä koira, on sille reilua aina vaatia samoja asioita. Kuitenkin mielestäni aina koiran ehdoilla ja sen silloisella tasolla. Aina positiivisen kautta - vahvistaen katsekontaktia, kehuilla, leluilla, nameilla, eikä negatiivisen kautta - huomauttaen, kieltäen, hihnasta nypäten kontaktin tippuessa.

      Jos haluaa koirastaan kontaktia pitävän, tulee siihen kulumaan aikaa enemmän kuin pelkän korrektin paikan opettamiseen, mutta lopussa kiitos seisoo! Mun mielestä erittäin suuri osa kylteistä on todella vaikea toteuttaa jos koira ei katso ohjaajaa kohti.

      Poista
  3. Hei! Haluaisin postausta seuraamisen opettamisesta ja siitä miten itse olet koirillesi sen opettanut :)

    VastaaPoista
  4. Mitkä on sun lempikyltit? Entäs koirien? :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva ja hyödyllinen postaus, kiitos! :) Me lähdetään näitä asioita nyt Danan kanssa opettelemaan, joten oli kiva lukea tämmöinen pieni mutta tuhti infopläjäys aiheesta! Seuraavaa osaa odotellessa ;) Ainiin ja jos sulla on hyviä vinkkejä noudon opettamiseen niin niitäkin olisi kiva lukea. :)

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)