8.1.2013

Rohkaistumista havaittu

Eiliset treenit hymyilyttävät vielä näin aamullakin. Vaikka meno oli suhteellisen rämäpäistä ja kiihtynyttä, oli meillä hyvä fiilis. Osasi ihan mielettömän hyvin, ja kuten videolta näkyykin, kaikki virheet ovat mun syytä. Ohjasin vähän töksähtelevästi, enkä merkannut esteitä aina kunnolla. Pistän osan tästä huonon varustuksen piikkiin, treeniliivi jäi kotiin, enkä saanut palkkoja taskusta mitenkään, joten piti olla kädessä. Ja huomatkaa poikaystävän kengät, vaihtoehdot olivat joko korkkarit tai ne. Sopivat oikein hyvin, vaikka hölskyivätkin jalassa ja hidastivat mua, mutta eivät tietenkään koiraa.


Rataantutustumisessa mietin, että mitähän helvettiä täällä tapahtuu. Naureskelin jo, että varmaan laitettu väärinpäin näitä esteitä. Mutta ei. Kyseessä oli kolmosten radasta pätkä, joka ei ihan helpota vaikuttanutkaan. Pyörin useamman minuutin kinkkisissä kohdissa ja kauhistelin välistävetoja (joita ollaan treenattu, mutta ilmeisesti vähän unohdettu). Suosittelen tota pätkää kaikille, irtoamista kuin kädessä kulkemista harjoitteleville, ihan mahtava pätkä. Kinkkinen osittain, mutta ihan mieletöntä oli, kun sai koiran kulkemaan oikein. Isabellalle kiitos siitä, että takoo meihin järkeä ja uskallusta. Jopa sen verran, että uskaltaudutaan lähteä kisaamaan ensi kuussa ihan virallisiin, apua. Kalenterista löytyy suunnitelmia, tänään ilmoittaudun osaan kisoista.


Videolla pitkästä aikaa näkyy vähän keppejä, tosin vain kuudella, kun joku oli piilottanut toisen osan. Hyvin se osaa, ei kertaakaan mokannut, vaikka otettiinkin usemapi toisto, kuin videolta näkyy. Videolla myös meidän raivokkaat välistävedot, jotka saatiinkin onnistumaan. Keinu näyttää jotenkin hitaalta, muttei sitä kyllä ollut, pitääpä kellottaa ensi kerralla! Mutta nyt, on mun aika kärsiä nielurisatulehduksestani, ja kääriytyä sohvalle, katsomaan agility videoita tietenkin. Sinne meni mun treeni ohjelma, vähän lykkääntyy siis lihasprojekti! Päivemmällä lääkäriin ja antibioottia naamaan. Ruffe sen sijaan on terve kuin pukki, ja vailla tekemistä. 

Kiitos vielä kaikile kuva kisaan osallistuneille, Huomenna onkin viimeinen päivä aikaa lähettää siistejä tassu kuvia! Osallistuneita on huimat 52, apua, miten voin tehdä päätöksen näin hienojen tassujen kesken. Voittaja selviää vasta viikonlopun jälkeen, sillä itse vietän viikonloppua Isäni luona viron kodissa. Maanantaina sitten selviää, että kenellä on alkuvuoden siisteimmät tassut!

Ciao!

2 kommenttia:

  1. Ui noi Ruffen kepit on hienot oot tehny hyvää työtä!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! (: Vielä kun saataisiin aivan satavarmat kepit, ja hiiiiukan enemmän irtoomista, niin oisin mielettömän tyytyväinen mun pojuun. Teitä ei ollakaan nähty sitten alkeiskurssin, miten teillä sujuu?

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)